Vein tilauksen päiväkodin työntekijälle. Pihalla oli yksi tummaihoinen hoitsu ja yksi lihava suomalainen 40-50 v nainen. Jälkimmäinen puhui lässyttävällä sävyllä lapsille koko ajan. Nyt tulkaa tänne päin. Mikä ruokakuski tänne tulee. Nyt lasketaan lumimäkeä tuut tuut. Lapset ja toinen hoitsu olivat ihan hiljaa. Nainen ei reflektoinut käytöstään. Hän oli hallinnassa painaen kaikkia muita alas. Hän ei kysynyt lapsilta mitään, ei kuunnellut ketään ja halusi kaikkien kuuntevan häntä. Hän uskoo sen lässytyksen tekevän siitä lastenhoitoa ja että häntä täytyy kuunnella. Katsoin lasta ja heilutin ja sanoin moi. Lapsi oli kääntynyt pois naisesta, mutta hän ei saanut mennä kauas aitojenkaan sisällä. Toinen hoitsu käveli myös etäällä eikä saanut olla aktiivisessa roolissa samaan aikaan vanhemman hoitajan kanssa. Hän käveli ympäri tätä hoitsua lasten kanssa ja heilutteli lunta mökin katolta hanskallaan. Katsoin häntä silmiin ja nostin silmäkulmia. Hän sanoi moi. Sitten hänkin nosti huolestuneeseen sävyyn. Nostin tuplasti.
Vastaukset 7
- Anonyymi
Skitsofreeninen aloitus.
Anonyymi herja ei merkkaa mitään, mutta kiintoisaa on se, noin lastensuojelun työntekijät päättävät asiakirjoihin joistakin vanhemmista rikoksena (ei minusta).
Lapsi nosti päänsä, mutta oli vakava.
- Anonyymi
En ymmärrä mitä sinä sönkötät.
Anonyymi kirjoitti:
En ymmärrä mitä sinä sönkötät.
Sinusta pitäisi tehdä lasuilmoitus
- Anonyymi
ajatuksetovatilmaisia kirjoitti:
Sinusta pitäisi tehdä lasuilmoitus
Vain sen takia etten ymmärtänyt viestiäsi? Mielestäni siinä ei ollut minkäänlaista kontekstia enkä täten voinut ymmärtää mihin se liittyy. Siinä lukee "lapsi nosti päänsä, mutta oli vakava."
Mikä lapsi? Mihin pään nostaminen liittyy? Onko pään nostaminen ja vakava ilme ristiriidassa keskenään?
En tiedä, tätä ei selitetä missään.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092368Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???331297- 106983
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha634952- 71942
- 48865
- 88818
- 70686
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76680Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31676
