Iso Omena naisen kuolema

Anonyymi-ap

Outoa on, että Suomessa voi vartijat aiheuttaa nuoren naisen kuoleman kauppakeskuksessa. Oli syy mikä tahansa ei se oikeutettua ole! Edes poliisi ei juuri joudu tuollaiseen ala-arvoiseen ihmisen kohteluun. Kyllä syyte tulee nostaa ja vartijat vastuuseen. Tuollaisen käsittelyn kohteeksi joutunut ihminen kuka vain voi kuolla, vaikka sydänkohtaukseen. Jos syytettä ei nosteta oma oikeustajuni kertoo, että Suomesta on tullut taliban-valtio, jossa nainen on syyllinen aina ja josta viaton ihminen voidaan tappaa, jos jonkun tabun rikkoo. Sen näkee, mutta jos asia painetaan villasella ja tuomiota ei tule vartijoille Itse muutan tästä maasta. Suomi alkaa tylysti olemaan kuin Turkki, jossa on oikeasti rikollisia, joita osa Eu maista suojelee!
Oikeusvaltiomaasta kaukana silloin Suomikin!

2

228

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Joukkovoima tappaa Omenassa, Koskelassa, ja Jyväskylässä. Kaikki yhden kimpussa

      Myös myyjäpari tappaa
      Järjestäytynyt vaino yhteisövaino

      Vastapäätä asuva myyjäpari ja varastomiespari maalittivat 2007,
      viharikos,
      järjestäytynyt vaino.

      Pyykkikone, musiikki /radio aina päällä, pestään tyhjiä koneita jne.

      Silti 2 metrin päässä lumitöitä tekevä koira haukkuu niin että kova melu estää mielekkään elämän.

      Ihmiset jotka muuttavat ovat aiempien tuttuja ja tietävät vainosta ja se on syy muuttaa, nuoret parit, perheet, alkaa vanhempineen seistä pihoissa tauotta, virnistelee, nauttien lähtötilanteessa 3 ja 7 vuotiaiden lasten perheen vainoamisesta.
      satoja miestyövuosia, yhteensä miljoonia euroja ihmisillä jotka mukana, maansiirtokoneita, paikallisia raksafirmoja, kunnan, oikeuslaitoksen yksilöitä, jne edustajia mukana, värvättuysamalla tavalla kuin muut.

      Osa on etsinyt tällaista yhteisöllisyyttä, osa pääsee vihaamaan, kun aloittajat esittävät itse uhria tai muita puolustavaa sankaria, esim jos 30 taaperoa ei kirku aamusta iltaan autotiellä uhrin kodista 2 metrin päässä, minne muu amue itseään ja jälkelöisiään kiikuttanut 2007 alkaen, ovat "uhreja." Esittävät siis uhrinsa uhria, aloittavat joka puolella maalitetun kotia uuden metelöinnin, auton ovia satoja kertoja kiinni illassa, kuksaa väännetään kesällä rajalla ymkaikki miesten puuha lähiön tontilla muodostaa kovan melun siksi miehet käy saleilla halleissa metsällä miesluolissa ja siksi on liikuntaa varten paikkoja.

      Raketteja seinäään, kiviä, kiekkoja autoon, kuulapyssut, golfmailat, mönkijät ym, aikuisilla miehillä.
      Täysin addiktoivaa, vaino, pahuus adfiktoi, saa nauttimaan. Mumiaura, lumityö, ruohonleikkuu, trimmerit oviem sulkeminen jätekatoksella käymimen... ym kaikkia tehdään noin 10 kertaa hartaammin kuin muuakla niin että pyörivöt aina tai seisovat kulkupelin vieressä jne töissä eivät käytännössä käy.

      Maslitetum pihaan auton viereen ilmestyy kiekkoja, kuulia, sählypalloja jne jne. 2007-2021
      Uutens vuonna vastapäätä asuvat tulevat omilta tonteilta vastapäisen kodin rajalle, ampuvat siitä raketit, kodin seinä musta raketeista, siis parin metrin päässä maalitetun kodista kokoontuu satoja, vuosi toisen jälkeen

      Lto, insinöörejä, sairaanhoitajia, opettajia, myyjiä ym kaikkk innolla mukana... Puoli jyväskylää mukana.

      2007-2021, 5 min hiljaisuutta ei kotiin, kovat äkkiiset äänet karjunta kirkunta koiran haukkuminen, kaikki naapyrit tuovat melun vökisin ajoradalle tai rajalle 2007-2021.

      Värvätyt esim jäävät koiran kanssa odottamaan, tai tekevät treffit tähän kohtaan jolloin räyhä alkaa.

      Tätä ennen 30 taaperoa kirkuukoneet ym

      Aikuiset ihmiset vainoaa porukassa yhtä. Mukana facen yp t :isosti, sekä lto.

      Ei 5 min hiljaisuutta 2007-2021

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2250
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      67
      861
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      835
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      22
      832
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      538
      761
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      80
      687
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      600
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe