wiccoille kysymys

antiwicca

Aikoinani aloin kiinnostua tästä kyseisestä wiccalaisuudesta. Otin siitä selvää kaikkialta mistä pystyin, mutta sitten tapahtui jotain, mikä pisti täydellisen stopin kiinnostukselle.

Luin että näissä "palvontamenoissa" rituaaleihin kuuluu yhdyntä. Eli siis henkilöt (eivät välttämättä edes parisuhteessa keskenään olevat) harrastavat seksiä jopa muiden nähden. Alkoi kuulostaa lähinnä orgioilta. Itseäni ei tuollainen kiinnosta pätkääkään ja se sai koko wiccalaisuuden vaikuttamaan lähinnä joidenkin kiimaisten yksilöiden virittämältä naurettavalta keksinnöltä. Anteeksi vain.

Mieluummin entä kuulun mihinkään "järjestöön" keräilen ja keittelen omat yrttini itsekseen ja nautin luonnosta ja kaiken sen tarjoamasta. Siihen ei tarvita mitään muiden kanssa yhteisiä "rituaaleja" eikä muutakaan.

17

2897

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • harmaavaris

      Hyvinpä luit sitten artikkelin loppuun asti.

      Suuri Riitti tehdään tavallisesti Beltanena. Sen voi tehdä symbolisesti, eli maljan ja athamen avulla. Jotkut tekevät tämän symbolisesti vapputangon laskemisena maahan.

      Jos seksiä harrastetaan, se tapahtuu AINA kahden toisiinsa jo sitoutuneen ihmisen välillä. Covenin muita jäseniä pyydetään poistumaan tapahtuman ajaksi. Suuren Riitin seksi on siis yhtä privaatti kuin minkä tahansa parisuhteen akti lauantaisaunan jälkeen.

      Ei ole kyse orgiasta eikä tirkistelystä, ja seksi on täysin vapaaehtoista ja tapahtuu aina vakiintuneen parisuhteessa elävän parin kanssa suljettujen ovien takana. Ennakkoluulosi ei voinut enempää metsään mennä. Vai onko kyse tarkoituksellisesta mustamaalauksesta?

      Wiccoille seksi on pyhä asia ja luonnollinen osa elämää. Ei sitä tarvitse pelätä. Jokaisella ihmisellä on oikeus kieltäytyä seksistä, joten jos covenin ylipappi vaatii kaikkien osallistumista orgiaan, vika on "papissa", ei uskonnossa.

      • huvittunut*

        "Jos seksiä harrastetaan, se tapahtuu AINA kahden toisiinsa jo sitoutuneen ihmisen välillä. "

        Eiköhän se ole JOKAISEN covenin ja wiccalaisen oma asia kuinka tahtoo harrastaa seksiä riiteissä!

        Minä tiedän että esimerkiksi USA:ssa on coveneita jotka toeuttavat pyhyyttä seksuaaliuuden kuatta ja heidän coveneissaan on henkilöitä jotka noudattavat joissakin riiteissä avointa seksuaalisuutta.

        Mirtäs js annettaisiin jokaisen wiccan ihan itse päättää kuinka riittinsä suorittaa ja vältytään tekemästä yleistyksiä tyyliin: "se tapahtuu AINA kahden toisiinsa jo sitoutuneen ihmisen välillä"

        ----------------------------------------------
        Alkuperäiselle: Eivät kaikki wiccat harrasta avointa seksiä tai edes ole covenissa. Suomessa valitettavasti on jo näkyvillä sellainen sisäänpäinlämpiävä pikkuwiccojen piiri, jotka tahtoisivat määritellä mitä wiccalaisuus saa (suomessa) olla. Ei hyvä. Wiccalaisus ei ole enää suvaitsevaisuutta vaan kontrolloimista.

      • huvittunut*
        huvittunut* kirjoitti:

        Jessus sentään. Anteeksi kirjoitusvirheet, mukamas tarkistin tekstin huolellisesti....

        Ettäkö jokainen coven voisi vaatia jäseniään harrastamaan seksiä keskenään ja täysin ventovieraiden kanssa? En usko.

        Yksittäistä wiccaa ei voida käskeä harrastamaan seksiä, eikä covenin asia ole määrittää tulokkaiden seksuaalista osallistumista rituaaleihin. Eri asia on toki, jos muutama wicca perustaa covenin ja päättää jo alkuasetelmasta lähtien harrastaa seksiä toistensa kanssa.

        Yhdysvalloissa voidaan varmasti vääntää seksiä mistä jos toisestakin aiheesta. Wicca-rituaalissa harjoitettavassa seksissä on kuitenkin kyse molemminpuolisesta luottamuksesta ja kunnioituksesta. Ei aikuinen ihminen hyppää kenen tahansa kanssa sänkyyn vain koska joku käskee.

        Suuren Riitin seksi on vakiintuneessa parisuhteessa tai aviosuhteessa elävien oikeus, sori vaan. Mikäli coven edellyttää seksuaalista kanssakäymistä muiden covenin jäsenten kanssa, on syytä etsiä toinen coven.

      • huvittunut*
        harmaavaris kirjoitti:

        "Ettäkö jokainen coven voisi vaatia jäseniään harrastamaan seksiä keskenään ja täysin ventovieraiden kanssa?"

        Kröhöm... missähän minä noin sanon??? Ole ystävällinen ja lue ajatuksella se mitä kirjoitetaan. Ennakkoluulot pois jne. niin maailmastakin tulee kauniimpi.

        Edelleen huvittunut.

      • harmaavaris
        huvittunut* kirjoitti:

        "Ettäkö jokainen coven voisi vaatia jäseniään harrastamaan seksiä keskenään ja täysin ventovieraiden kanssa?"

        Kröhöm... missähän minä noin sanon??? Ole ystävällinen ja lue ajatuksella se mitä kirjoitetaan. Ennakkoluulot pois jne. niin maailmastakin tulee kauniimpi.

        Edelleen huvittunut.

        Samoin sinulle.

        Kun ihminen voi harrastaa seksiä vain tuttujen, ventovieraiden tai ei kenenkään kanssa, ei siinä valinnanvaraa paljon ole.

        Minun kantani oli ja on edelleen, että rituaaliseksiin tarvitaan toisiinsa sitoutunut pari joissa toimitaan molemminpuolisella luottamuksella ja suostumuksella.

        Jos olet eri mieltä, niin siitä vain ihan vapaasti. :)

      • luminara

        Kannattaisi lukea aina artikkeli loppuun ennen kuin tekee mitään päätelmiä. Ja mitä tuohon sitoutuneisiin ja seksin harrastamiseen tulee niin ei varmasti kaikissa coveneissa ole sitoiutneita/vakiintuneita pareja. Tällaisissa tapauksissa Symbolillinen suorittaminen ja Athamen ja maljan käyttö on paras vaihtoehto kuten myös itsenäisen wiccan taapuksessa (itsekseen kun on aika vaikea harrastaa seksiä.)

      • Eino Tumputti
        luminara kirjoitti:

        Eikös sen maljan ja aatamin voisi korvata hanskalla? Onnistuu silloin seksi, ainakin kaikilta miespuolisilta henkilöiltä

      • Sulwen
        Eino Tumputti kirjoitti:

        Eikös sen maljan ja aatamin voisi korvata hanskalla? Onnistuu silloin seksi, ainakin kaikilta miespuolisilta henkilöiltä

        Masturboinnilla on yllättävän vähän tekemistä hedelmällisyysriittien kanssa.
        Suuren riitin idea ei ole juhlia seksiä, vaan olla hedelmällisyyden symboli. Tehdään se sitten maljalla ja tikarilla tai muuten.

    • tietolähde

      Tuskin kovinkaan luotettava, seksuaalisuudellaan jokainen tekee mitä haluaa, mutta tuonkaltaisia rituaaleja ei kuulu wiccojen palvontamenoihin. Kuulostaa joiltakin ulkopuolisilta "pesänlikaajilta", jotka ajoittain koettavat syöttää väärää tietoa. Ei, ei ja ei ...

    • May.May

      Hrr.. en ole moista asiaa tavannutkaan wiccan tutkiskelu vuosieni aikana. Olen itse ymmärtänyt seksuaalisuuden olevan yhtä pyhää kuin minuus itsessään ja tällaiset "orgiat", kuten viestissäsi tätä tapahtumaa nimitit, ovat varmasti jonkun provoavan kirjoittajan käsialaa.

    • Pihlaja

      Niin, siis sinua eivät kiinnosta orgiat - mikä on sinänsä varsin ymmärrettävää - mutta mikä se kysymys oli?

    • Aurelianus

      ... mutta en ole siinä käsityksessä , että ns. "orgiat" olisivat aivan tavanomainen osa ko. kulttia.
      Erästä brittisyntyistä vuonna 1947 kuollutta "suurta petoa" ei taas voi pitää wiccana vaikka hänen puuhastelunsa sivusivat kaiketi samoja uskomuksia. Olen kuitenkin huomannut, että herran nimi ja puuhat kelpaavat yhä minkä tahansa panettelun todisteeksi.

      • Johannes

        "Erästä brittisyntyistä vuonna 1947 kuollutta "suurta petoa" ei taas voi pitää wiccana vaikka hänen puuhastelunsa sivusivat kaiketi samoja uskomuksia. "

        Tarkoittanet Sir. Anton Szandor LaVey:ta? Mieshän ei ollut siis Wicca ollenkaan, vaan perusti Saatanan kirkon, jolla ei ole mitään tekemistä edes pakanallisuuden kanssa. Sitäpaitsi LaVey:n touhu meni show-bisneksen puolelle, koko kirkko oli lähinnä suurta showta. LaVey:n "the satanic church" ei nykyisin ole edes satanistien keskuudessa mitenkään pop. LaVey muuten ei ollut edes satanisti, vaan oli lähinnä Nietschen filosofiaa edustava ateisti. Saatananpalvonta oli LaVey:lle tuottoisaa bisnestä.

        LaVeyn perustamassa kirkossa esiintyi ja esiintyy edelleen kaiken maailman orgioita sun muuta pöljää, kuten viiltelyä. Nämäkään asiat eivät kuulu satanismin piiriin lainkaan, kas kun satanismi on ihan oikeasti elämän filosofia, satanistit sanoutuvat irti väkivallasta.

        Anton Szandor LaVey kuuluu sarjaan "historian säälittävimmät pellet" ja menee siinä sarjassa kirkkaasti kärkeen mm. Adolf Hitlerin ja Valtakunnan Pellen, Pekka Siitoimen edelle. Toki kyseiset herrat pitävät sitten LaVeyn takana kärkisijoja 2 ja 3.

      • Pihlaja
        Johannes kirjoitti:

        Taitaa olla Aleister Crowleysta kyse tässä tapauksessa.

        (Väännetään nyt vielä varmuuden vuoksi ratakiskosta, että ei hänkään wicca ollut.)

    • murmelinpapana

      ... käsiittääkseni wiccalaisuudessa ei tosiaankaan ole mitenkään pakko katsoa mitään yhdyntöjä. Itse asiassa luin jostain, että wicca pappi ja papitar voivat rituaalisesti rakastella, mutta se ei tarkoita, että he varsinaisesti YHTYVÄT... siis esim. joku yhdyntää kuvaava tanssi... ihan vaikka vaatteet päällä. siis käsittääkseni asia on näin...

    • anja

      Useamman vuoden eklektistä wiccaa harjoittaneena en ole törmännyt rituaaliseksiin,
      jollei symbolista Hieros Gamos riittiä, jossa maljaan, joka symboloi naista, kohtua, asetetaan rituaali-veitsi, joka symboloi penistä ja koko touhuhan taas symboloi elämän polarisoitumista Jumalaksi ja Jumalattareksi.

      Anti-seksi asenteet viittaavat krisitillisen yhteisön omiin asenteisiin, joissa seksiin liitetään vaikkapa nyt vallankäyttöä, vrt. hääyö, joka on kristillinen rituaali ja ihan sitä itteensä.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Varmaan olen odotellut ihan turhaan

      Kutsua luoksesi kylään Superman?
      Ikävä
      40
      1703
    2. Mitä tekee Rebelwerks?

      Rebelwerks myy melkein kaiken tavaransa. Onko Rebelwerks menettänyt järkensä? Vai onko hän lopultakin tullut järkiinsä
      Taivalkoski
      14
      1380
    3. Kaksi rikollista

      "Molemmat vangitut ovat osoitetietojen perusteella kotoisin reilun sadan kilometrin päästä Suomussalmelta. Molemmilla on
      Suomussalmi
      6
      1250
    4. Jos meillä ei olisi

      Ikäeroa, niin oltais aikoja sitten oltu aito pari! Me kuulutaan yhteen🥰
      Ikävä
      158
      1190
    5. Suojeluvaisto

      Mikä herättää miehessä suojeluvaiston naista kohtaan?
      Ikävä
      178
      1172
    6. **** mies anna jokin vinkki

      Mistä tiedän, että vielä toivot että kuulet minusta. Aikaa on kulunut...
      Ikävä
      69
      1116
    7. Ei se yhteys

      Niin vain poistu ja lakkaa olemasta. Muista tämä nainen.
      Ikävä
      67
      1034
    8. Eli sä nainen

      Siis halusit pitää jonkinlaisen kontaktin ja ylläpitää yhteyttä. Etsitkö jotain mysteeristä ja kiehtovaa vai halusitko t
      Ikävä
      64
      990
    9. P-karjalassa juorutaan ihan kaikki.Pitäisikö muuttaa Etelä-karjalaan?

      Täällä Pohjois-karjalassa juorutaan ihan kaikki. Ei voi luottaa edes viranomasiin joita sitoo vaitiolovelvollisuus. Ka
      Imatra
      16
      965
    10. Kolme sanaa jotka kuvaa naista jota kaipaat

      Kerro jotain hyvää. Hyvä kiertämään.
      Ikävä
      57
      944
    Aihe