miten meni sähkötuki hallitus ryssi taas!

Nyt on unohdettu sähkön säästäjät jotka mahdollistavat että sähköä ylipäätänsä riittää kaikille (perustarpeeseen) itse esimerkiksi ostin polttopuita (1500 e) ja olen säästänyt sähköä 500 - 1600 kwk / kk että kaikkille riittäisi sitä sähköä esim. ruuan laittoon ,no mitä minä saan ? en mitään muuta kuin veronmaksun kautta osallistua näihin sähköhyvityksiin jota maksetaan tuhlareillekin! enkä varmaan ole yksin asian kanssa. kyllä olisi kohtuullista että hallitus maksaisi pulet minun haloistani joilla olen korvannut lämmitys sähkön!
7132
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Sähkön hinta pysyy korkeana tulevinakin vuosina jos ei puututa syihin, eli markkina touhuun. Nämä perus tarpeet ei sais olla pelureitten hallussa. Ei ole vielä mikään puolue tai taho uskaltanut nostaa "kissaa" pöydälle.

Äänestä
  • Yksi tuki sähköön on myös asumistuki. Asumistuen lämmitysnormi nousi 57 % vuoden 2023 alusta. Eli asumistukea saa nyt aiempaa paremmin myös omistusasuntoihin, kuten omakotitaloihin tai kerrostalo- ja rivitaloasuntoihin. Aiempi lämmitysnormi oli reilusti tavanomaisten kulujen alle. Eikä uusikaan kaikkia kuluja usein kata. Mutta se mahdollistaa asumistuen hakemisen ja saamisen nyt kuitenkin aiempaa useammille.

    Äänestä

Aloittaja olet täysin oikeassa.Tuet täytyisi saada kohdentumaan sähkönsäästäjille.

Äänestä

Minä myös ryhdyin sähköä säästämään jo marraskuussa kun lämmityskausi alkoi.
Sammutin toisen asuin kerroksen ilmalämpöpumpun sähköä säästääkseni. Täytin 1800 litran öljysäiliön hintaan 3400€ , öljyn hinta on sen jälkeen tullut huomattavasti alemmas.
Kovilla pakkasilla pelkkien ilmalämpöpumppujen varassa ei pärjää joten olen pitänyt öljykattilan käytössä talvisin.
Asun 50v vanhassa omakotitalossa, joka on turhan iso meille kahdelle henkilölle kun lapset ovat jo aikoja sitten muuttaneet omilleen, mutta tällaista vanhaa omakotitaloa on vaikeaa saada myytyäkään, joten yritämme vanhukset ( yli 80v) sinnitellä.
Emme ole ruikuttamassa mitään avustuksia yhteiskunnalta vaikka tulomme eivät talvisin riitäkään sähkö ja lämpölaskuihin. Onneksi meillä on voimassa oleva edullisempi sähkösopimus ja puulämmitteinen sauna ja tulikivi uuni. Tosin puulämmitys käy voimille kun puut täytyy liiteristä hakea, hintakin oli kesällä noussut 10 mottia oli 500€
Minusta tosiaan me, jotka yritämme säästää sähköä olemme kärsijöitä tässä asiassa, koska meidän lämmitysmuotomme eivät kuulu tuettaviin.

Äänestä

Tuon öljylämmityksen arvo onkin näinä aikoina noussut kunniaan vaikka hallitus tuki sen poistamista.Näin ne kiepsahtavat toisinpäin.Kyllä se on vaan niin että vanhat konstit parempia kuin pussillinen uusia.Pihakaivo,puusauna,muuripata,puuhella,takka ja terve maalaisjärki.

Äänestä

Enstalveksi en osta halkoja ylihintaa vaan poltan kaikki muovit ,vanhat kumisaappaa ja autonrenkaat (on yllättävän paljon lämpöarvoa) ja kaikki mikä pesässä palaa ,siitä saa vihreät repiä! vihreä siirtymä.

Äänestä

Ministeri Lintilä on ryssinyt myös sähkötun niinkuin monet muutkin projektit , sitten kyllä patsastellaan muitten hankkeissa jotka ovat onnistuneet , täysin hyödytön ukko vaikka omasta maakunnasta !

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Nyt on unohdettu sähkön säästäjät jotka mahdollistavat että sähköä ylipäätänsä riittää kaikille (perustarpeeseen) itse esimerkiksi ostin polttopuita (1500 e) ja olen säästänyt sähköä 500 - 1600 kwk / kk että kaikkille riittäisi sitä sähköä esim. ruuan laittoon ,no mitä minä saan ? en mitään muuta kuin veronmaksun kautta osallistua näihin sähköhyvityksiin jota maksetaan tuhlareillekin! enkä varmaan ole yksin asian kanssa. kyllä olisi kohtuullista että hallitus maksaisi pulet minun haloistani joilla olen korvannut lämmitys sähkön!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu