mitä palvelujen priorisoinnista on keskusteltu heidän alueellaan
https://www.potilaanlaakarilehti.fi/uutiset/ketka-jatetaan-hoitamatta/
Vastaukset on julkaistu Potilaan Lääkärilehdessä.
https://www.potilaanlaakarilehti.fi/uutiset/ketka-jatetaan-hoitamatta/
Vastaukset on julkaistu Potilaan Lääkärilehdessä.
Vastaukset 7
Vanhimmat
"Hyvinvointialueet aloittavat haastavassa tilanteessa. Integraatiosta ja palvelujärjestelmän uudistamisesta saatavaa hyötyä ei ole vielä ulosmitattu täysimääräisesti."
Kun enemmän tiedetään voi vasta priorisoida.
"Saavutettavuuden ja saatavuuden osalta palvelujen tuottamisen tavoissa tehdään muutoksia tulevina vuosina.
– Esimerkiksi liikkuvia palveluja, palvelujen digitalisointia ja erilaisia etäteknologiaa hyödyntäviä ratkaisuja lisätään osana palvelu- ja hoitoprosessien kehittämistä"
Osaavatko terveyskeskuksien asiakkaat käyttää "digi-etäpalveluita" ?
Vähemmällä työntekijämääräällä pitää saada enemmän aikaan. Tämän on nykytrendi.
Näin se on. Palveluita kehitetään niin, että kaikkien ei ole tarpeen tulla vastaanotolle
ja muuta sellaista. Vastaanotoilla on eniten eläkeläisiä, jotka vähiten osaavat digi-
ja etäpalveluita käyttää.
Yhteiskunta perustuu kuitenkin melko pitkälle siihen, että työikäiset ja työkykyiset käyvät töissä ja maksavat veronsa. Nyt jos jää paljon ihmisiä työttömäksi, niin ei ole veronmaksajia joiden maksamista veroista ylläpidetään julkisia palveluja. Ei valtio voi jatkuvalla syötöllä ottaa lisää velkaa.
Nyt on työllisiä enemmän kuin milloinkaan, mutta silti liian vähän
vanhusväestön määrään nähden.
Kotihoidossa olevalle tuttavalleni yritettiin digitaalisia palveluja.
Kotiin tuotiin näyttö, jolla häneen saisi yhteyttä ongelmatilanteessa
ja voisi päivän mittaan kysellä miten menee.
Vanha kun oli, hän ei mokomista diginäytöistä ymmärtänyt mitään,
vaan aina kun naama ilmestyi näyttöön hän pelästyi, että joku tunkee
ikkunasta sisään.