https://yle.fi/a/74-20012723
"Kokoomuksen Orpo ihmetteli SDP:n linjaa sulkea perussuomalaiset pois hallitusyhteistyöstä. Marinin mukaan olisi väärin uskotella äänestäjille, että SDP:n olisi mahdollista muodostaa yhteistä hallitusohjelmaa puolueen kanssa."
Tuo Marinin sanoman ydin on kaikkien tiedossa oleva tosiasia.
"Marin kuvailee perussuomalaisia avoimen rasistiseksi puolueeksi. Hänen mukaansa kulisseissa on myös selvästi lähdetty tekemään työtä kokoomuksen ja perussuomalaisten porvarihallituksen eteen. "
Missään muussa puolueissa, turuilla ja toreilla ei kuule niin avoimen rasistista puhetta ja kuin persujen järjestämissä tilaisuuksissa.
Saattaakseen puolueensa hovikelpoiseksi ovat pahimmat pukarit saaneet lähteä persupuolueesta tai heitä ei ole valittu päättäviin elimiin mutta kentän henki on voimakkaan rasistinen ja maahanmuuttovastainen ja se heijastuu tietenkin myös puolueen johtajiin ja puolueen alemmille hallintotasoille.
Samalla PS on tietenkin myös äärilaidan oikeistopuolue jonka prinsiipit olivat selvästi nähtävissä SSS-hallituksen aloittaessa 2015 keväällä. Hallitustyöskentely itsessään toi esille sen mitä kylmä oikeistopolitiikka voi pahimmillaan olla.
Sehän oli työntekijöiden oikeuksien rajoittamista ja palkkaetuuksien kaventamista ja työntekijäjärjestöjen toiminnan vaikeuttamista ja yhteistyökyvyttömyyttä neuvotella niiden kanssa.
SSS politiikka tarkoitti tukea saavien kansanosien tukien supistamista. Osansa oikeiston kylmistä tuulista saivat kaikki, lapsiperheet, eläkeläiset, pitkäaikais-sairaat, työntekijät ja heidän lapsensa ja opintojaan suorittavat nuoret.
Marin puhuu suoraan mutta puhuu kalliita sanoja todetessaan; "Marinin mukaan SDP:n vaalivoitto olisi ainoa tapa estää oikeistohallituksen muodostaminen."
Kuten otsikossa totean, on hyvä, että tämä todetaan suoraan.
Hienoa, että suosittu pääministerimme asettaa selkeät jakolinjat!
44
68
Vastaukset
Ei kansa jakolinjoissa, kuten ei tule ollakaan. Marin vain sählää, ei ole johtaja de facto laisinkaan. Tämä on asiantuntijan mielipide.
- Anonyymi
Aisa, veikö alkoholi sinulta mielenterveyden, vai katkeruus parempi osaisia kohtaan ja sinun köyhyys, joka johtui siitä, että hoidit niin huonosti työurasi?
Anonyymi kirjoitti:
Aisa, veikö alkoholi sinulta mielenterveyden, vai katkeruus parempi osaisia kohtaan ja sinun köyhyys, joka johtui siitä, että hoidit niin huonosti työurasi?
Upean päivätyön tein Korho. täysin epäitsekkäästi.
- Anonyymi
SOTILASrauha kirjoitti:
Upean päivätyön tein Korho. täysin epäitsekkäästi.
Khhihiiii.......
- Anonyymi
Monikohan puolue haluaisi tehdän yhteistyötä venäläisen VKK puolueen ja Anu Turtiaisen kanssa, ei edes persut. Z-VKK on liian natsi-ryssäläinen puolue ja jäsenet täysin kahjoja, yksikin hokee satoja kertoja päivässä Kapi, Kapi, Kapi ja lisäksi näkee Kapeja kaikkialla! Meidän terveydenhuollolla olisi paljon tekemistä.
- Anonyymi
Arska on täysin oikeassa, on hyvä, että Marin haukkuu persut rasisteiksi ja rajaa yhteistyön heoidän kanssaan pois laskuista.
Hyvä asia on sen vuoksi, että nyt Persut lisäävät roimasti kannatustaan ja SDP menettää. Kansa kiittää Marinia suorista sanoista menemällä vaaliuurnille äänestämään jotakuta muuta puoluetta.- Anonyymi
Täsmälleen näin.
- Anonyymi
Purra rajasi SDP:n ja Persujen hallitusyhteistyön pois laskuista jo vuonna 2021.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Purra rajasi SDP:n ja Persujen hallitusyhteistyön pois laskuista jo vuonna 2021.
Joo joo, mutta se oli Purra. Marin ei saa tehdä samoin, koska se loukkaa perussuomalaisia.
- Anonyymi
Ihmisten muisti vain on liian lyhyt mutta jos oikeistohallitus toteutuu kevään vaalien jälkeen ja alkaa taas kiky-sopeuttamisten vaatiminen samaan aikaan kuin suurille yrityksille ja niiden johtajille tarjoillaan kaikkea mahdollista porkkanoista bonusten kautta kultaisiin käden puristuksiin, eiköhän muisti ala palailla kansalla siitä miksi edellinen oikeistohallitus sai kansalta kenkää.
- Anonyymi
Hallitus ei yrityksille ja niiden johtajille tarjoile bonuksia tai kultaisia käden puristuksia. Yritykset tarjoavat niitä ihan omilla päätöksillä ja omilla rahoillaan. Yksityiset yritykset siis.
Tämän hallituksen aikana tuloerot (gini kerroin) ovat kasvaneet, kuten tästä tilastokeskuksen raportista käy ilmi
https://www.stat.fi/julkaisu/clbks9mb7xzkn0bumw1pbcgc6
Tuosta käy myös ilmi, että eniten vuodesta 2020 vuoteen 2021 kasvoivat eniten ansaitsevan väestönosan tulot, Suurituloisimman viiden prosentin kasvuu oli 11 %, kun koko väestön keskiarvo on 2,8%.
Ihmisten muisti voi olla lyhyt, mutta jatkossa on hyvä muistaa, että tämän hallituksen aikana suuurituloisimmat rikastuivat, ja tuloerot kasvoivat korkeimmalle tasolle 2000 luvulla. - Anonyymi
Kyse on yksinkertaisesti siitä, että meidän on pysäytettävä velkaantuminen, emme voi loputtomasti siirtää kulutuksemme maksua tuleville sukupolville. Eli teollisuuden kasvua pitäisi tukea, koulutusta kohdistaa ja turhat menot karsia odottamaan parempia aikoja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyse on yksinkertaisesti siitä, että meidän on pysäytettävä velkaantuminen, emme voi loputtomasti siirtää kulutuksemme maksua tuleville sukupolville. Eli teollisuuden kasvua pitäisi tukea, koulutusta kohdistaa ja turhat menot karsia odottamaan parempia aikoja.
"turhat menot karsia odottamaan parempia aikoja"
Tuo on niin demaria, niin demaria.
Turhia menoja ei saa olla koskaan, ei ole mitään mieltä jakaa turhia menoja edes parempina aikoina. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hallitus ei yrityksille ja niiden johtajille tarjoile bonuksia tai kultaisia käden puristuksia. Yritykset tarjoavat niitä ihan omilla päätöksillä ja omilla rahoillaan. Yksityiset yritykset siis.
Tämän hallituksen aikana tuloerot (gini kerroin) ovat kasvaneet, kuten tästä tilastokeskuksen raportista käy ilmi
https://www.stat.fi/julkaisu/clbks9mb7xzkn0bumw1pbcgc6
Tuosta käy myös ilmi, että eniten vuodesta 2020 vuoteen 2021 kasvoivat eniten ansaitsevan väestönosan tulot, Suurituloisimman viiden prosentin kasvuu oli 11 %, kun koko väestön keskiarvo on 2,8%.
Ihmisten muisti voi olla lyhyt, mutta jatkossa on hyvä muistaa, että tämän hallituksen aikana suuurituloisimmat rikastuivat, ja tuloerot kasvoivat korkeimmalle tasolle 2000 luvulla.Jaa ettei Orpolla olisi muka jo mielessään uudet veronalennukset, jotka hyödyttäisivät eniten juuri suurituloisia? Kyllä oikeistohallitus voi tarjota yrityselämälle yhtä sun toista kivaa, joka rahoitetaan sitten velkarahalla, jonka työväestö lopulta maksaa.
- Anonyymi
Hyvä Sanna, Juuri noin.
Sanna toimii samoin kuin Ronald Trump voittaessaan presidentin vaalit, käy lujaa, säälimättä ja populistisesti vastustajien kimppuun. Oppia on otettu ison veden takaa.
Rasistiksi syyttäminen on hyvä veto, samoin vuorineuvosten verotuksen ottaminen retoriikkaan. Juuri noin Trumpin pelasi ja hiveli köyhemmän kansanosan tuntoja. - Anonyymi
Hyvä aloitus. Ihmisten mieleen on syytä teroittaa, että mitä oikeasti tarkoittaa oikeistohallitus?
Mitä mahdollinen oikeistohallitus merkitsee enemmistölle kansasta joka kamppailee työttömyys/työllisyyskurimuksessa, hintojen nousun ja matalien palkkojen ja eläkkeiden ristivedossa, kohonneiden lääkekustannusten pienituloisena uhreina jossa joutuu valitsemaan ostaako kalliita lääkkeitä vai syökö ruokaa.
Oikeistohallitukselle on vain yksi pyhä asia. Se, että rikkain 10% rikastuu entisestään.- Anonyymi
Katsoppa tätä, ja mieti kuka minkäkin hallituksen aikana roikastuu
Tämän hallituksen aikana tuloerot (gini kerroin) ovat kasvaneet, kuten tästä tilastokeskuksen raportista käy ilmi
https://www.stat.fi/julkaisu/clbks9mb7xzkn0bumw1pbcgc6
Tuosta käy myös ilmi, että eniten vuodesta 2020 vuoteen 2021 kasvoivat eniten ansaitsevan väestönosan tulot, Suurituloisimman viiden prosentin kasvuu oli 11 %, kun koko väestön keskiarvo on 2,8%.
Marinin hallituksen aikana siis se rikkain 10% on rikastunut entisestään, 11% vuodesta 2020 vuoteen 2021
Mietippä sitä - Anonyymi

Mietippä sitäMarin ottaa köyhiltä ja antaa rikkaille.
Tuloerot kasvaneet, rikkaimmat rikastuneet, se on opposition syytä, ja persut on rasisteja. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Katsoppa tätä, ja mieti kuka minkäkin hallituksen aikana roikastuu
Tämän hallituksen aikana tuloerot (gini kerroin) ovat kasvaneet, kuten tästä tilastokeskuksen raportista käy ilmi
https://www.stat.fi/julkaisu/clbks9mb7xzkn0bumw1pbcgc6
Tuosta käy myös ilmi, että eniten vuodesta 2020 vuoteen 2021 kasvoivat eniten ansaitsevan väestönosan tulot, Suurituloisimman viiden prosentin kasvuu oli 11 %, kun koko väestön keskiarvo on 2,8%.
Marinin hallituksen aikana siis se rikkain 10% on rikastunut entisestään, 11% vuodesta 2020 vuoteen 2021
Mietippä sitäTietenkin rikastuivat kun tilasto osoittaa, että myivät omaisuuttaan pois, sitä ylimääräistä kun pelkäsivät koronanvaikutusta omistuksiin.
Anonyymi kirjoitti:
Katsoppa tätä, ja mieti kuka minkäkin hallituksen aikana roikastuu
Tämän hallituksen aikana tuloerot (gini kerroin) ovat kasvaneet, kuten tästä tilastokeskuksen raportista käy ilmi
https://www.stat.fi/julkaisu/clbks9mb7xzkn0bumw1pbcgc6
Tuosta käy myös ilmi, että eniten vuodesta 2020 vuoteen 2021 kasvoivat eniten ansaitsevan väestönosan tulot, Suurituloisimman viiden prosentin kasvuu oli 11 %, kun koko väestön keskiarvo on 2,8%.
Marinin hallituksen aikana siis se rikkain 10% on rikastunut entisestään, 11% vuodesta 2020 vuoteen 2021
Mietippä sitäTämä mitä kerrot on ainakin minua miellyttää poliittista debattia ja haastaa vastaamaan.
Tuloerojen kasvua ei voi gini-kertoimen perusteella kiistää eli siinä en ole eri mieltä. Kyse onkin siitä, onko tällainen tapa laskea relevantti tai kokonaisvaltainen tapa tarkastella tuloeroja ja ennen kaikkea tuloeroista huolestuvaa politiikkaa.
Ensinnäkin voi todeta, että tuloerojen kasvu johtuu ja on johtunut jo parinkymmenen vuoden ajan ja vähän ylikin pääomatulojen kasvusta. Pääomatulojen verotuksen korottamista ja progressiota on ajanut vain poliittinen vasemmisto. Oma kohtansa tässä on vielä listaamattomien yritysten osinkoverotuksen kevytkohtelu. Näistä saa osingot melkein verottomina. Vasemmisto on ohjelmissaan vaatinut pääomaverotuksen kiristämistä, mutta vasemmiston poliittinen voima ei ole siihen riittänyt. Taisi olla Kataisen hallituksen aikana, kun pääomatulojen verotus hieman kiristettiin, mutta se on edelleen ansiotuloverotukseen nähden kevyttä. Kokoomuskin on aina korostanut tuloloukkujen vähentämistä ja sitä, että omalla työllä pitää elää. Mutta se ei ole siinä tarkoittanut sitä, että työtä voi olla ihan surutta tekemättäkin, jos elää pääomatuloilla. Ja voin ihan omasta kokemuksesta sanoa, että niillä todellakin elää ja hyvin. Esim. vuosi 2021 oli pääomatulojen kannalta oikein supervuosi. En kehtaa sanoa itsekään, kuinka paljon tuli silloin ekstraa.
Varsinkin pienituloisille sosiaaliavustukset ja minimipalkka/työehtosopimusten minimitaso ovat tärkeitä samoin kuin joillekin ryhmille esim. lääkkeiden hintojen korvattavuus yms. Sipilän hallitus painoi näitä alas samoin kuin pieni- ja keskipalkkaisten tulotasoa. Kyse on siis siitä, että kituuttaen elävien elintasoa lasketaan. Se on kokonaisuuden kannalta tärkeämpi asia kuin kaikkein rikkaimpien elintason kova nousu. Jos politiikka siis painottuu pieni- ja keskituloisten kurjistamiseen, sillä on kansalaistasolla suurempi vaikutus kuin suurituloisen ryhmän suosimisella. Oikeudenmukaisuuskysymys se on silti, vaikka suurituloisten verotuksen kiristämisellä ei voitaisikaan rahoittaa pienituloisten kurittamisen poistamista. Nämä ovat siis politiikka- ja oikeudenmukaisuusvalintoja, joista tällaiset gini-kertoimet antavat vääristyneen kuvan. Oikeasuhteisempi kuva syntyisi tutkimalla, mitä tulotason vähentäminen alapäässä tarkoittaa verrattuna tulotason lisääntymiseen yläpäässä.
Eli rikkaiden rikastuminen ei ole niin suuri juttu kuin köyhien köyhtyminen. Erot ovat siedettävämpiä, jos köyhien elintaso kuitenkin kasvaisi edes samaa suhteellista tahtia kuin rikkaiden. Siihen ei vain ole poliittista pyrkyä kuin vasemmistolla. Poliittinen oikeisto korostaa aina omistuksensuojaa ja matalaa verotusta ja keksii kyllä niiden puolustamiselle aina "hyviä" syitä.Anonyymi kirjoitti:
Marin ottaa köyhiltä ja antaa rikkaille.
Tuloerot kasvaneet, rikkaimmat rikastuneet, se on opposition syytä, ja persut on rasisteja.Ei anna rikkaille. Vasemmisto ei vain kykene saamaan hallitusneuvotteluissa läpi vaatimuksia pääomaverotuksen kiristämisestä. Tuloerot johtuvat pääomatulojen kasvusta, eivät ansiotuloerojen kasvusta.
Teoriassa voi sanoa, että pääomatuloverotuksen kiristäminen olisi tuonut valtion kassaan messevän kasan rahaa. Tietysti olettaen, etteivät pääomaverovelvolliset keksi keinoja kiertää verotusta. Ja sitä kekseliäisyyttä on kyllä riittänyt.
Pääomatulojen verotuksesta ota esimerkiksi itseni, koska itseni tunnen parhaiten. Maksoin nyt vuonna 2022 edellisen vuoden veroja suunnilleen saman prosentin verran eläketulosta ja myyntivoitoista, vaikka minulla oli yli kolminkertainen määrä myyntivoittoja verrattuna eläketuloon. Tilanne olisi samankaltainen, jos minulla olisi sama määrä ansiotuloja kuin eläketuloja. Jos kaikki tuloni olisivat olleet ansiotuloja tai eläketuloja, olisi joutunut maksamaan varmaan ainakin 10 prosenttiyksikköä enemmän veroa. Pääomatuloilla eläminen kannattaa siis oikein hyvin verrattuna ansiotuloon. Siihen nähden töissä ei kannata olla, jos kykenee elämään kevyemmin verotetulla pääomatulolla.
- Anonyymi
Marin on pelkkä ääliö.
- Anonyymi
AITO ARSKA TAIDAT OLLA KANSAKUNNAN RUPIKULLI. TULE POIKA KIRKOLLE KATOTAAN KETÄ DIKKAAT.
- Anonyymi
Marin teki oikein, kun pani stopin persuille. Toivon, että muut puolueet tekisi saman. En halua rasisteja ja mielenvikaisia persuja hallitukseen.
- Anonyymi
Marin laittoi etenkin Orpolle riman korkealle, mikäli hänestä tulee hallitustunnustelija. Hallitukseen kosiskelusta tulee paljon vaikeampaa, joten Kokoomus ei pysty hirveästi vedättämään hallitustunnusteluissa. Jos Orpo asettuisi liian paljon joko persujen tai demareiden puolelle kyetäkseen muodostamaan hallituksen, niin se näyttäisi ulospäin melkoiselta perseensä myymiseltä. Täten Orpo joutuisi oikeasti miettimään, kummanko kanssa lähtisi hallituksen päärunkoa kasaamaan, persujen vaiko demareiden. Poliittiset teemat nousevat merkittävään asemaan ja niissä Kokoomus on pääasiallisesti lähempänä demareita kuin persuja. Etenkin EU- ja ilmastopolitiikka ovat pahoja kynnyskysymyksiä kokkareiden ja persujen välillä. Juuri hallituksen keskeisiä tehtäväkenttiä koskevia asioita, joilla on myös talouspoliittisia vaikutuksia.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/orpo-kokoomus-ei-lahde-hallitukseen-joka-peruuttaa-ilmastotoimissa/8264426 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Marin laittoi etenkin Orpolle riman korkealle, mikäli hänestä tulee hallitustunnustelija. Hallitukseen kosiskelusta tulee paljon vaikeampaa, joten Kokoomus ei pysty hirveästi vedättämään hallitustunnusteluissa. Jos Orpo asettuisi liian paljon joko persujen tai demareiden puolelle kyetäkseen muodostamaan hallituksen, niin se näyttäisi ulospäin melkoiselta perseensä myymiseltä. Täten Orpo joutuisi oikeasti miettimään, kummanko kanssa lähtisi hallituksen päärunkoa kasaamaan, persujen vaiko demareiden. Poliittiset teemat nousevat merkittävään asemaan ja niissä Kokoomus on pääasiallisesti lähempänä demareita kuin persuja. Etenkin EU- ja ilmastopolitiikka ovat pahoja kynnyskysymyksiä kokkareiden ja persujen välillä. Juuri hallituksen keskeisiä tehtäväkenttiä koskevia asioita, joilla on myös talouspoliittisia vaikutuksia.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/orpo-kokoomus-ei-lahde-hallitukseen-joka-peruuttaa-ilmastotoimissa/8264426Huvittavaa luettavaa, demareita ei ole järjellä siunattu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Marin laittoi etenkin Orpolle riman korkealle, mikäli hänestä tulee hallitustunnustelija. Hallitukseen kosiskelusta tulee paljon vaikeampaa, joten Kokoomus ei pysty hirveästi vedättämään hallitustunnusteluissa. Jos Orpo asettuisi liian paljon joko persujen tai demareiden puolelle kyetäkseen muodostamaan hallituksen, niin se näyttäisi ulospäin melkoiselta perseensä myymiseltä. Täten Orpo joutuisi oikeasti miettimään, kummanko kanssa lähtisi hallituksen päärunkoa kasaamaan, persujen vaiko demareiden. Poliittiset teemat nousevat merkittävään asemaan ja niissä Kokoomus on pääasiallisesti lähempänä demareita kuin persuja. Etenkin EU- ja ilmastopolitiikka ovat pahoja kynnyskysymyksiä kokkareiden ja persujen välillä. Juuri hallituksen keskeisiä tehtäväkenttiä koskevia asioita, joilla on myös talouspoliittisia vaikutuksia.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/orpo-kokoomus-ei-lahde-hallitukseen-joka-peruuttaa-ilmastotoimissa/8264426Marinin johdolla oikeistososdemit siirtyy keskustaan, persuihin, VKK,hon, vapauden liittoon ja kristallipuolueeseen.
Oikeistososdemit ei voi toimia mitenkään Marinin aikana SDP/CCCpeessä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Marinin johdolla oikeistososdemit siirtyy keskustaan, persuihin, VKK,hon, vapauden liittoon ja kristallipuolueeseen.
Oikeistososdemit ei voi toimia mitenkään Marinin aikana SDP/CCCpeessä.Johan vitsin murjaisit!
Anonyymi kirjoitti:
Marin laittoi etenkin Orpolle riman korkealle, mikäli hänestä tulee hallitustunnustelija. Hallitukseen kosiskelusta tulee paljon vaikeampaa, joten Kokoomus ei pysty hirveästi vedättämään hallitustunnusteluissa. Jos Orpo asettuisi liian paljon joko persujen tai demareiden puolelle kyetäkseen muodostamaan hallituksen, niin se näyttäisi ulospäin melkoiselta perseensä myymiseltä. Täten Orpo joutuisi oikeasti miettimään, kummanko kanssa lähtisi hallituksen päärunkoa kasaamaan, persujen vaiko demareiden. Poliittiset teemat nousevat merkittävään asemaan ja niissä Kokoomus on pääasiallisesti lähempänä demareita kuin persuja. Etenkin EU- ja ilmastopolitiikka ovat pahoja kynnyskysymyksiä kokkareiden ja persujen välillä. Juuri hallituksen keskeisiä tehtäväkenttiä koskevia asioita, joilla on myös talouspoliittisia vaikutuksia.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/orpo-kokoomus-ei-lahde-hallitukseen-joka-peruuttaa-ilmastotoimissa/8264426Ei Marinin ilmoitus nosta Orpon rimaa yhtään korkeammalle. Kyllä Orpo tietää takuuvarmasti ilman Marinin ilmoitustakin, että demarit ja persut eivät lähde samaan hallitukseen. Orpolla on edelleen kilpailutettavana kaksi vaihtoehtoa: Oikeistohallitus tai sinipuna.
Ratkaisu ei taida edes löytyä kilpailutuksesta. Luulen, että jos vaalitulos on gallupien mukainen, Orpo tutkailee ensin oikeistohallituksen mahdollisuuden. Sen mahdottomuus taitanee törmätä siihen, että enemmistöhallitusta ei ole kasattavissa, koska varmoja mukaan lähtijöitä olivat vain KOK, persut ja KD. Ei riittäne enemmistöön. Kepu ei lähde mukaan, jos vaalitulos on huono ja RKP kaihtaa myös persuja samalla tavoin kuin vihervasemmisto. Marin odottaa kaikessa rauhassa tämän vaiheen yli. Eli kilpailuasetelmaa ei synny.
Sitten Orpo joutunee tutkimaan sinipunan mahdollisuuden. Siinä voisivat olla mukana KOK, SDP, Vihreät, RKP ja ehkä KD tai Liike Nyt. Ja se tuntuisi riittävään enemmistöhallitukseen. Kokoomus joutuisi tinkimään tässä poliittisista tavoitteistaan ehkä jonkun verran, mutta saisi vastapainoksi välikysymyskestävän hallituksen. Rskinä tämän vaihtoehdon hylkäämiselle olisi se, että seuraavaksi voitaisiin tutkia nykyisen hallituksen jatkamisen mahdollisuuksia. Epätodennäköistähän sen kasaan saaminen olisi, koska ilman Kepu ei saataisi enemmistöä. Mutta riskinsä siinä olisi, jota Orpo ei ehkä halua ottaa. Sen vuoksi pidän sinipunaa todennäköisimpänä.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Huvittavaa luettavaa, demareita ei ole järjellä siunattu.
Jos se sinusta on huvittavaa, niin se on kuitenkin faktaa. Vai ovatko persut valmiita myymään perseensä täysin EU- ja ilmastopolitiikan sektoreilla? Sinivalkoinen siirtymä suoraan roskakoriin? Noissa asioissa kun Kokoomuksesta on jo pitkään toitotettu, etteivät lipsu tuumaakaan.
- Anonyymi
mielipidepankki kirjoitti:
Ei Marinin ilmoitus nosta Orpon rimaa yhtään korkeammalle. Kyllä Orpo tietää takuuvarmasti ilman Marinin ilmoitustakin, että demarit ja persut eivät lähde samaan hallitukseen. Orpolla on edelleen kilpailutettavana kaksi vaihtoehtoa: Oikeistohallitus tai sinipuna.
Ratkaisu ei taida edes löytyä kilpailutuksesta. Luulen, että jos vaalitulos on gallupien mukainen, Orpo tutkailee ensin oikeistohallituksen mahdollisuuden. Sen mahdottomuus taitanee törmätä siihen, että enemmistöhallitusta ei ole kasattavissa, koska varmoja mukaan lähtijöitä olivat vain KOK, persut ja KD. Ei riittäne enemmistöön. Kepu ei lähde mukaan, jos vaalitulos on huono ja RKP kaihtaa myös persuja samalla tavoin kuin vihervasemmisto. Marin odottaa kaikessa rauhassa tämän vaiheen yli. Eli kilpailuasetelmaa ei synny.
Sitten Orpo joutunee tutkimaan sinipunan mahdollisuuden. Siinä voisivat olla mukana KOK, SDP, Vihreät, RKP ja ehkä KD tai Liike Nyt. Ja se tuntuisi riittävään enemmistöhallitukseen. Kokoomus joutuisi tinkimään tässä poliittisista tavoitteistaan ehkä jonkun verran, mutta saisi vastapainoksi välikysymyskestävän hallituksen. Rskinä tämän vaihtoehdon hylkäämiselle olisi se, että seuraavaksi voitaisiin tutkia nykyisen hallituksen jatkamisen mahdollisuuksia. Epätodennäköistähän sen kasaan saaminen olisi, koska ilman Kepu ei saataisi enemmistöä. Mutta riskinsä siinä olisi, jota Orpo ei ehkä halua ottaa. Sen vuoksi pidän sinipunaa todennäköisimpänä.Sinipuna esittämälläsi mallilla saisi ehkä korkeintaan 110 kansanedustajaa. Se toki olisi matemaattisesti välikysymyksen kestävä, mutta silti helppo maali oppositiolle, kun otetaan huomioon nuo pakon edessä tinkimiset tavoitteista jo hallitusneuvotteluissa. Vasemmistoliitto yrittää nolata "luokkapetturina" demarit ja vihreät, kepu kokoomuksen ja kristilliset ja persut kaikki hallituspuolueet.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinipuna esittämälläsi mallilla saisi ehkä korkeintaan 110 kansanedustajaa. Se toki olisi matemaattisesti välikysymyksen kestävä, mutta silti helppo maali oppositiolle, kun otetaan huomioon nuo pakon edessä tinkimiset tavoitteista jo hallitusneuvotteluissa. Vasemmistoliitto yrittää nolata "luokkapetturina" demarit ja vihreät, kepu kokoomuksen ja kristilliset ja persut kaikki hallituspuolueet.
Lisäyksenä vielä, että vihreiden on todennäköisenä eduskuntavaalien häviäjänä vaikea lähteä sinipunahallitukseen. Vielä vaikeampaa jos asettavat tavoitteekseen saada Pekka Haavisto presidentinvaalien toiselle kierrokselle.
- Anonyymi
Politruki🤭🤭🤭
- Anonyymi
Miksiköhän tästä Keskusta saitista on tullut demarihörhöjen pääasiallinen temmellyskenttä jauhosannan kehumisessa?
- Anonyymi
"Likisattua" on tullut jauhosannan leipomuksista.
- Anonyymi
Vahvasti alkaa vaikuttamaan kuitenkin, että vanha hallitus jatkaa. Demarit 20% ja kepu nousee 15-16% niin muutama apupuolue niin se on siinä.
- Anonyymi
Toivon tämän hallituksen jatkavan. Ovat niin hyvää työtä tehneet. Itse äänestän tämän hallituksen puolesta.
Voihan tämäkin olla mahdollista. Se riippuu paljon silloin siitä, tulkitseeko Kepun johto mahdollisemman vaalimenetyksen johtuvan siitä, että senkin äänestäjät liputtavat nykyisen hallituksen jatkamisen puolesta. Tietysti sellainen tulkinta on lähellä, jos demarien kannatus nousee samaan aikaan.
Mielenkiintoiset vaalit ovat tulossa. Nyt voi olla sellaista pöhinää, että äänestysprosenttikin kasvaa ja se voi vaikuttaa paljonkin vaalin lopputulokseen. Se ainakin aiemmista vaaleista tiedetään, että äänestysinnon kasvu ei suosi Kokoomusta.
- Anonyymi
Marin II on paras vaihtoehto!
Olen samaa mieltä. Tälle hyvälle hallituspolitiikalle olisi silloin luontevaa jatkumoa. Marin on runsaan kolmen vuoden aikana marinoitunut hyväksi vallankäyttäjäksi. Hän on myös maailmalla positiivisella tavalla ollut runsaasti esillä tuoden maahamme paljon myönteistä goodwillia joihin ei pönöttävä punakkakasvoinen äijä-poliitikko pystyisi.
Marin on luovinut maatamme kahden suuren kriisi aikana kiitettävästi. Oikein hirvittää ajatella, että mikäli Sipilä olisi ollut vallassa covid-pandemian alkaessa ei kansaa olisi suojeltu erilaisilla sulkutoimilla vaan tyyliin-ruotsi, olisi meilläkin ollut kymmeniä tuhansia kuolleita ja oitis olisivat myös sairaalat ja päivystyspoliklinikat olleet tukossa.
Nyt Marinin hallituksen asetuksilla saimme asiat rullaamaan ja hallintaan. Mikään instanssi ei ole virheetön mutta Marinin hallituksen politiikka suojella kansaa oli ainoa oikea.
Myös päätös liittyä Natoon ei olisi ollut yhtä mutkaton koska keskustassa on edelleen liikaa väyrystelijöitä joiden kieli (esikuvaltaan opittuna) on edelleen siellä missä ei pitäisi.
Nyt Marinin hallitus ja presidenttimme saivat päätöksilleen oitis n.80% kannatuksen kansalta.- Anonyymi
aito-arska kirjoitti:

Nyt Marinin hallitus ja presidenttimme saivat päätöksilleen oitis n.80% kannatuksen kansalta.Erittäin hyvä analyysi hallituksen taipaleesta!
aito-arska kirjoitti:
Olen samaa mieltä. Tälle hyvälle hallituspolitiikalle olisi silloin luontevaa jatkumoa. Marin on runsaan kolmen vuoden aikana marinoitunut hyväksi vallankäyttäjäksi. Hän on myös maailmalla positiivisella tavalla ollut runsaasti esillä tuoden maahamme paljon myönteistä goodwillia joihin ei pönöttävä punakkakasvoinen äijä-poliitikko pystyisi.
Marin on luovinut maatamme kahden suuren kriisi aikana kiitettävästi. Oikein hirvittää ajatella, että mikäli Sipilä olisi ollut vallassa covid-pandemian alkaessa ei kansaa olisi suojeltu erilaisilla sulkutoimilla vaan tyyliin-ruotsi, olisi meilläkin ollut kymmeniä tuhansia kuolleita ja oitis olisivat myös sairaalat ja päivystyspoliklinikat olleet tukossa.
Nyt Marinin hallituksen asetuksilla saimme asiat rullaamaan ja hallintaan. Mikään instanssi ei ole virheetön mutta Marinin hallituksen politiikka suojella kansaa oli ainoa oikea.
Myös päätös liittyä Natoon ei olisi ollut yhtä mutkaton koska keskustassa on edelleen liikaa väyrystelijöitä joiden kieli (esikuvaltaan opittuna) on edelleen siellä missä ei pitäisi.
Nyt Marinin hallitus ja presidenttimme saivat päätöksilleen oitis n.80% kannatuksen kansalta.Olen samaa mieltä siitä, että Marinin hallitus on onnistunut monessa asiassa kiitettävästi ja se paljossa päämisterin tarmokkuuden ja itsensä peliin laittamisen ansiota. Ei kaikki silti ole aivan putkeen mennyt ja hallituksen sisällä on ollut vakavia kiistoja. Joissakin kohdin näyttää siltä, että Marin on antanut erityisesti Kepulle periksi joissain asioissa, mitkä muut hallituspuolueet ovat tulkinneet Kepun suosimisena. Marin tavoitteena lienee ollut pitää Kepua suosimalla taata hallituksensa koossa pysyminen.
Marinin hallitus on kriisiajan hallitus ja sellaisina aikoina onnistumiset palkitaan ja epäonnistumista rokotetaan normaalia enemmän. Opposition on onnistunut nyt kääntämään katseet kriisin pahimman vaiheen mentyä talouteen ja velkaantumiseen syyttäen niiden huonosta hoidosta hallitusta. Syytöksissä on osin perääkin.
Hallituksen suosiota voisi nostaa ennen vaaleja vielä se, jos aletaan saada konkreettista näyttöä ministeri Lintilän lupailemista vihreän siirtymän mahdollistamista uusinvestoinneista sekä niiden työllistämisvaikutuksista. Tämä olisi erityisen huono uutinen persujen kannatuksella.
Marin näyttää olevan länsimaissa arvostettu nuorekas uuden sukupolven poliitikko. Itäisessä naapurissa hän on vastaavasti inhotuimpia länsipoliitikkoja.
Sipilään verrattuna. No, kyllä näitä tuloksia ei todennäköisesti olisi saavutettu myöskään Antti Rinteen johdolla. Demareille Kepun temppu vaatia Rinteen eroa oli todellinen onnenpotku.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2303955- 1242144
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi2131768Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill641764- 1741588
Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1861486- 531334
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.751271- 591238
- 1191151