Päivittelyä

Päivä pitenee, mutta kun taivas on ollut koko ajan pilvessä, on täytynyt pitää sähkövaloja päällä keskipäivälläkin. Näin kaupassa Runebergin torttuja, mutta hurjan hintaisia, sain kuitenkin idean tehdä itse, kun jäi piparit melkein syömättä ja torttuihin voi käyttää piparin muruja. Kostutin tilkalla kirsikkalikööriä ja nammm!!! Maltoin jättää huomiseksi muut, koska saan kaksi kahvivierasta.
19174
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Minulla ei jää koskaan mitään viinan tilkkasia pullon pohjalle, en siis voi leipoa noita torttuja enkä edes tykkää niistä.

Äänestä
  • 😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍

    🔞 ­­N­y­m­­­f­­o­­­m­­a­­­a­n­­i -> https://ye.pe/finngirl21#17704775I

    🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞

    Äänestä

Kevättulvat ovat jo alkaneet, kun sataa koko ajan vettä ja lumet sulavat. Sähköä säästyy kun on lauhaa, voisikin leipoa jotain kun sähköuunin raaskii panna päälle. Jos vaikka pannarin pyöräyttäisi, kun pn lounasruokana hernesoppaa, purkista.

Äänestä

Ei vielä paljon huomaa tuota päivän pitenemistä, innolla kyllä odotan.
Itse käytän enimmäkseen kohdevaloja. Onneksi on voimassa sellainen alle 7sentin sähkösopimus ensi kesään asti.
Minä en ole koskaan oikein pitänyt noista Runebergin tortuista. Kahvin kanssa parasta on nisunen minun makuuni.

1Äänestä
  • Että voi ollakin harmaa ja mielenkiinnoton vuoden aika, ei ihme jos masennusta pukkaa.

    Olen lukenut palstaa, en ole innostunut ottamaan osaa keskusteluihin sillä lupaavista aluista huolimatta ne päätyvät minä ano...sinä rekattu...sinä relattu ano.

    No, mitäkö tänään...mmm..tylsää.

    Olen yrittänyt tehdä tekemistä eri päiville, tälle sunnuntaille en ole mitään keksinyt. Olen  maannut sängyllä ja lukenut, mutta selkä ja jalat eivät tykkää makoilusta.

    Viikolla kävin uimahallissa ja kuntosalilla, ne ovat olleet vaihtelua tavaratalojen  ruokaostoksille.

    Illalla SuomiLovea katsellessamme nautiskelimme sushija. Runebergin tortut eivät oikein uppoa.


    Sytytin juuri ulkovalosarjat, päivän harmaus voitettu.

    Äänestä

  • korpikirjailija kirjoitti:

    Että voi ollakin harmaa ja mielenkiinnoton vuoden aika, ei ihme jos masennusta pukkaa.

    Olen lukenut palstaa, en ole innostunut ottamaan osaa keskusteluihin sillä lupaavista aluista huolimatta ne päätyvät minä ano...sinä rekattu...sinä relattu ano.

    No, mitäkö tänään...mmm..tylsää.

    Olen yrittänyt tehdä tekemistä eri päiville, tälle sunnuntaille en ole mitään keksinyt. Olen  maannut sängyllä ja lukenut, mutta selkä ja jalat eivät tykkää makoilusta.

    Viikolla kävin uimahallissa ja kuntosalilla, ne ovat olleet vaihtelua tavaratalojen  ruokaostoksille.

    Illalla SuomiLovea katsellessamme nautiskelimme sushija. Runebergin tortut eivät oikein uppoa.


    Sytytin juuri ulkovalosarjat, päivän harmaus voitettu.

    Ethän sinä lue, pilkkaat aina niitä jotka lukevat kirjoja!

    1Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Ethän sinä lue, pilkkaat aina niitä jotka lukevat kirjoja!

    Eihän hän mitään kirjoista kirjoittanut.

    Lukea voi muutakin, kuten minäkin nyt luin tätä palstaa.

    1Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Ethän sinä lue, pilkkaat aina niitä jotka lukevat kirjoja!

    Lukee sitä yhtä. Virtahepoa.

    1Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Lukee sitä yhtä. Virtahepoa.

    Ole ystävällinen ja anna olla.

    1Äänestä

Jättimukava vaihe on menossa elämässä. En kerro :) Yksityisasia.
Elämän mielenkiintoisuus on kiinni ulkoisista puitteista kuten säästä
vain mielikuvituksettomilla ihmisillä.

Äänestä

Jotenkin oli kuvitellut, että valoisa aika vuorokaudesta pitenisi nopeammin, kun melkein kuukausi sitten alkoi päivät pitenemään.
Mistäköhän sellainen kuvitelma tulikin vaikka on nähnyt tämän saman jo yli seitsemänkymmentä kertaa.
Vähänkin pettynyt olo, kun vieläkin aurinko nousee vasta puoli yhdeksän maissa ja laskee jo puoli neljän kieppeillä. Siinäkään välillä harvoin näkee auringon pilkistävän. Tänään se ihme näkyi, mutta vain vähän aikaa.

Äänestä

Onko kauppiaasi Runeberg? Meinaan jos näit hänen torttujaan...
Vai tarkoitatko Runebergintorttuja?

Äänestä
  • Pidä huoli vaan omasta tortustasi!

    1Äänestä

uusi viikko alkaa taas vesisateen merkeissä. Samaa on luvassa pitkälle helmikuuhun. Ei ole mitään mukavaa tiedossa pitkään aikaan. Uimahallin aikoja supistettiin ja sauna lämpiää vain osan aikaa. Kohta on mämmiä kaupoissa, siitä tykkään ja syön välipalana. Mitään kahvipullaa enkä leivoksia harrasta, on rinkelipussi ja joskus keksiä.

Äänestä
  • Niin se alkoi uusi viikko lumisateella. Olisiko kuntosali ja uimahalli tämän päivän ohjelmassa. No, katsotaan. Luin toisesta ketjusta turhakkeista. Minun "turhake" kesämökki on kylmillään, ei siksi, että säästöä tulis vaan siksi, että minä tykkään näin talvella mukavuuksista ympärilläni. Kesällä on sitten aikaa nauttia mökkielämästä.

    Hyvää viikon alkua kaikille.

    Äänestä

  • korpikirjailija kirjoitti:

    Niin se alkoi uusi viikko lumisateella. Olisiko kuntosali ja uimahalli tämän päivän ohjelmassa. No, katsotaan. Luin toisesta ketjusta turhakkeista. Minun "turhake" kesämökki on kylmillään, ei siksi, että säästöä tulis vaan siksi, että minä tykkään näin talvella mukavuuksista ympärilläni. Kesällä on sitten aikaa nauttia mökkielämästä.

    Hyvää viikon alkua kaikille.

    Frouvan ei siis tarvii säästää, kaipa se vuokraisäntä asuntonsa sähkölaskun maksaa ja vuokra hyvin edullinen.Kyllä moni asuntonsa itse omistava ja kaikesta itse maksava on hätää kärsimässä näill sähkön hinnoilla.

    1Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Frouvan ei siis tarvii säästää, kaipa se vuokraisäntä asuntonsa sähkölaskun maksaa ja vuokra hyvin edullinen.Kyllä moni asuntonsa itse omistava ja kaikesta itse maksava on hätää kärsimässä näill sähkön hinnoilla.

    Kirjoitin.... että minä tykkään näin talvella mukavuuksista ympärilläni...

    Äänestä

Hauska sana tuo päivittely, tässä aloituksessa ilmeisesti päivittämisen merkityksessä, kertoillaan ajankohtaisia kuulumisia, vuodenkierron tapahtumia, ja sää on aina päivityksen kestoaihe, myös päivittelyn aihe. Asioita pohditaan, taivastellaan, siunaillaan, voivotellaan, kauhistellaan ja harmitellaan.
Hyvän ystäväni nimi on Päivi, ja hän sekä miehensä saavat kuulla vitsailua päivityksestä, joka tuli uutena sanana digiajan myötä.

Runeberginpäivä on vasta helmikuussa, mutta torttuja on myynnissä heti joulusesongin loputtua. Kyllähän minä lipun nostan salkoon, mutta leipomispuuhiin en kansallisrunoilijan kunniaksi ala, saati ostaisin noita järeänoloisia lieriöitä. Helmikuun ystävänpäivän voin noteerata jollain sydämenmuotoisella herkulla, paistaa vaikka lettuja pannulla, jossa on sydämenmuotoiset syvennykset, kun sellainenkin turhake on tullut hankittua, tai leipäjuustosta ottaa pienellä sydänmuotilla paloja ja laittaa lakkahillonokareen päälle. Blinit ovat sydäntalven herkkua, mutta niihin sopii paremmin pyöreä muoto.

Uimahalli on minullakin jokaviikkoinen pyhiinvaelluspaikka, vielä on lämpöä riittänyt sen veden sylissä.

1Äänestä

Olisikohan aloittajan kuitenkin pitänyt hakea paikkakuntansa sosialivirastosta rahallista apua torttujensa ostamiseen?

1Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Päivä pitenee, mutta kun taivas on ollut koko ajan pilvessä, on täytynyt pitää sähkövaloja päällä keskipäivälläkin. Näin kaupassa Runebergin torttuja, mutta hurjan hintaisia, sain kuitenkin idean tehdä itse, kun jäi piparit melkein syömättä ja torttuihin voi käyttää piparin muruja. Kostutin tilkalla kirsikkalikööriä ja nammm!!! Maltoin jättää huomiseksi muut, koska saan kaksi kahvivierasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu