Ei tunnu missään, eihän?
Istun sängylläni, kynsilakkapullo edessäni. Heitän sukat lattialle. Kantapäistä rikki. Kokeilen lakkaa sormeni päähän, siihen ilmestyy piste. Punaista, kuin veri. Levitän lakkaa varpaan kynsilleni, ne alkavat hetkessä hehkumaan. Pikkuvarvas, se vaikein. Keskityn siihen täysillä, kuin muuta maailmaa ei olisikaan. Eikä ehkä olekaan. Silti, huolimatta siitä kuinka yritin, toivoin. Kuinka käytin koko pienen energiani siihen mitättömään kynteen, silti osa lakasta menee ohi. Osa siitä maagisen hehkuvasta väristä. Se tuntuu viileältä kuivalla, kalpealla ihollani. Värjään kaikki varpaani punaisiksi. Siirryn nilkkaan ja reiteen, vähän luomiin ja korvalehtiin, oikein paksukerros leukaan ja sitten vielä huuleen. Antaa sen valuakin vähän. Tuntuu kuin kaikki elinvoimani valuisi sen viileän värin mukana. Hitaasti vedän väriä vasemman käteni olkapäästä aina ranteisiin asti. Ranteeseen vedän pienen viivan, aivan kuin viillon. Ja sen yläpuolelle. Ja senkin yläpuolelle. Lakkaan sormenkynteni. Aivan kuten tavallinen ihminen. Minähän olen tavallinen ihminen, enkö olekin? Hetken mielijohteesta siirrän kynnet ranteelle. Siihen missä on ne pienet viivat. Upotan kynteni ranteeseen. Ei tunnu missään. Ei todellakaan. En huuda tuskasta, en muuta ilmettäni. Voin vaikka nauraa. Hahhahhah. Sitten hitaasti ja varmasti vedän kynnet läpi ihon. Kun tunnen lämpimän veren valuvan käsistäni, laitan kynnet viiltojen viereen. Kyllä, aivan samanväristä kuin veri. Vedän kynteni läpi seuraavasta viillosta. Ja sitä seuraavasta. Aina olkapäähän asti. Leuka saa osansa murhanhimoisista kynsistäni, samoin luomi, huuli, korvan lehdet ja jalat. Eikä vieläkään tunnu missään. Olen tunteeton, kovettunut. Kuin kivi. Tai kuin timantti. Kova kuin timantti, mutta en yhtä kaunis. Ulkoa ehkä, mutten sisältä. Hiomaton timantti siis. Kova, muodoton timantti, jota kukaan ei halua hioa. Haluaisitko sinä? Sano se suoraan vain. Tai älä sano mitään, niin minäkin teen. Olen hiljaa enkä välitä muista. Ehkä minua ei pystykään hiomaan. Kun heti alta paljastuu hiili. Se ei ole vielä kypsä. Eikä siitä koskaan tulekaan.
Ei yhtään missään.
_______
Oli nyt tällainen fiilis vain, itseasiassa aika tosipohjainen. Mutta kommentoikaa jos siltä tuntuu. En tiedä onko iällä väliä, mutta se on 13.

Vastaukset 14
Vanhimmat
Todella vaikuttavaa tekstiä... ei millään muulla tavalla kuin juuri vaikuttavalla tavalla.
Aluksi ajattelin että mitä tämäkin on, mutta sitten loppua kohden hitaasti ja varmasti tajusin mitä oikeastaan tarkoitit.
Erittäin hyvin ideoitu tuo Hiomaton timantti.
Ja sanon sen, että jos joku ikinä tulee tuosta kynsillä viiltämisestä sanomaan, ettei kynsillä pysty viiltämään ranteita auki niin sano, että ottaa yhteyttä minuun. (kaikkea sitä joskus kokeilee kun on tylsää...)
Ikäsi puolesta olet nuori ja kirjoitat näin...
Se pelottaa hieman. Taidat kuitenkin pitää tuollaisesta enemmän kuin ikäisemmästäsi tyylistä.
Hyvä niin, pidä tuo tyyli yllä ja jonakin päivänä läpimurtosi on tuleva.
Siis mul meni kylmät väreet läpi kehon, kun luin tota.. Susta tulis hyvä kauhukirjojen kirjottaja... Loppu vähän ehkä töksähti, mut toi olis loistava jatkettuna! Oot tosi lahjakas! Ja sul on omapäränen tapa kirjottaa.
ja tylsä, koita keksiä jotain iloista kirjoitettavaa, tämä ei kiinnosta tippakaan, on niin kulutettu aihe.
Arvoasteikolla 1-10
Tästä kyllästynyt 2
T. Sherlokki
Kiitos kaikille kun jaksoitte lukea ja vielä kommentoidakin. Chijin kommentoinnista varsinkin meinasin lentää selälleni o.o
X-Sherlokki: Jos tuossa mielentilassa olisin yrittänyt kirjoittaa jotain iloista niin siitä olisi tullut jotain ihan järkyttävää. Kirjoitan yleensäkin purkaakseni paineita, joten aiheet saattavat olla tuollaisia. Mutta kiitos kuitenkin, negatiivinen palaute on aina hyvä jos siihen on perustelut ^^
Itse kirjoittajaa en arvioinut, sen oivalsitkin. En vaan pidä tämän kaltaisista teksteistä.
Mutta jos mielentilasi on tämänkaltainen. Kokeile huviksesi kirjoittaa ikävästä naapurista tai vastaavista aiheista. Olisi mielenkiintoista nähdä mitä saat irti kyseisessä mielentilassa?
T. Sherlokki
Pessimistisyys ei ole minun päälajini toisin kuin taas kaikesta hyvän etsiminen.
Jokaisessa on jotakin hyvää, parempaa ja parasta.
Ne vain täytyisi kaivaa esille itse kunkin.
Itsekin kirjoitan joskus paineita purkaakseni, mutta toisaalta voin purkaa paineeni dootsanilla. Päävalmentaja kun aina keksii jotain ikävää jos yhtään huomaa, että olen tunnekuohuissa.
Kunnioittaen
Shiyo Chiji
Kaikesta ei ole pakko pitää ja jos tutkailit 2.vastaustani syvällisemmin, niin huomasit siinä positiivista kaikua?
T. Sherlokki
Sinun hyvä puolesi on se, että osaat suoraan sanoa mikä mättää ja missä mättää.
Ja olet oikeassa, kaikesta ei ole pakko pitää ja tutkailin viestisi pariinkin otteeseen, joten huomasin posiitiivistäkin asennetta.
Suoraan sanoen minun kaltaisia positiivejä on liikaa. Pari sellaista kuin sinä tekisi ihmeitä parillakin palstalla, mutta emmeköhän me pärjää hyvin sinullakin.
(Virnistäen ja) Kunnioittaen
Shiyo Chiji
koittanu laittaa kynsilakkaa luomiin? enpä usko, et ois nähny sillon kirjottaa tota tekstiä. Kokeilin joskus ehdin onneks vaa toiseen, (sun iässäs, halusin vaa kokeilla ehkä satuttaakin..) jouduin sairaalaan ...
Kiitos ehdotuksista Sherlokille, pistetään korvan taakse ^^
Ja niin, en todellakaan ole laittanut kynsilakkaa luomiin, en oikeastaan edes ajatellut koko asiaa kirjottaessani sitä. Anteeksi, moka mikä moka.
Minä en halustani huolimatta pystynyt uskomaan tekstiisi. Joku sanoi, että kynsillä voi viiltää ranteet auki. Minä en pysty uskomaan siihen. Samoin kynsilakkapullollinen ei riitä kovinkaan ison alueen peittämiseen, eikä se silmissä oikein toimi... Tekstin kulku ei liene mahdollinen.
Punainen - veri ; paha mieli - kehon satuttaminen ; luvattoman kulunutta mielikuvamaailmaa, mutta nuoruuteen kuuluvia ehkä.
Fiilis oli tiivis, siitä iso plussa.
Jatka kirjoittamista, lukisin mielelläni jotakin muutakin sinulta!
Ne silmät --> Moka, iso paha moka, jonka söisin jos voisin.
Kyllä voi viiltää, usko minua ja usko chijiä. Ja niin, siis se kynsilakkamäärä mitä se käytti, ne olivat siis viivoja, ei se koko jalkaansa lakannut tai mitään.
Mutta niin, sen myönnän että oli aika epäuskottava ja vähän kliseinenkin. Tai ei, aika paljonkin. Kiitos kuitenkin kaikesta kritiikistä ja positiivisestakin, jatkan kirjoittamista varmasti ^^
Näyttäisin sinulle ranteeni jos voisin.
Siitä on vuosi kun työnsin kynteni ihoni alle pelkässä tunnekuohussa ja samaisella hetkellä veri roiskahti sormilleni.
Itselläni on aika pitkät ja vahvat kynnet, joilla raavittuani vähän aikaa ranteitani huomasin, että pystyn viiltämään ne auki kunhan painan tarpeeksi syvälle ja raapaisen sitten voimalla. En suosittele kokeilemaan, se näet sattuu...
Kunnioittaen
Shiyo Chiji
Minä mietin tätä kynsiasiaa ja tulin seuraavaan tulokseen: on ilmeisesti niin, että se on todella mahdollista, jos kerran jollakulla on kokemustakin.
Asiaan uskova kirjoittaja ja asian kokenut lukija voivat helposti sivuuttaa tämän 'uskottavuusosion' ja keskittyä olennaiseen. Minulle seikasta tulee kuitenkin helposti etäännyttävä vaikutus; kyseenalaistan sen ja samalla koko tarinaa.
Kyse taitaakin olla mahdollisen ja uskottavan erosta, vai olenkohan ihan hakoteillä? Tämän otan opikseni omiin kirjoituksiini. Vaikka TIEDÄN jonkin olevan mahdollista, se ei välttämättä ole uskottavaa tarinassa.
Kiitos alkuperäiselle hyvästä opinkappaleesta :-)