Romanien henkirikostilastot

Karua luettavaa, Ylen mukaan tekevät 16x enemmän henkirikoksia kuin muut suomalaiset, toisen jutun mukana peräti 20x enemmän. Myös tiuetyt maahanmuuttajaryhmät syyllistyy henkirikoksiin moninkertaisesti, miksiköhän bajamaja ei halua puuttua näihin, vaikka syyttää perusteettomasti suomalaisia miehiä väkivaltaisuudesta naisia kohtaan, väkivaltaisempiahan naiset ovat miehiä ja lapsia kohtaan.

"Vähemmälle huomiolle Henkirikoskatsauksessa(siirryt toiseen palveluun) jäi se, että siinä eroteltiin romanit muista suomalaisista. Krimon tilaston mukaan romanit syyllistyvät henkirikoksiin kuusitoista kertaa useammin kuin muut suomalaiset."
https://yle.fi/a/3-11042210
9703
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Miksiköhän tämäkin pitää poistattaa?

"Pirkanmaan käräjäoikeuden antama tuomio Akaan Kylmäkoskella vuosi sitten tapahtuneesta taposta piti kutinsa Turun hovioikeudessa: Roni Robert Allan Lindemanin, 34, valitus ei mennyt läpi, joten kymmenen vuoden vankeusrangaistus pysyi voimassa.

Äänestä
  • Pakkasta oli tekoaikaan noin 25 astetta.

    – Naapurin Pete (nimi muutettu) tullut verissäpäin ovelle, juuri ja juuri tajuissaan, verta tulee paljon, naapuri ilmoitti hätäkeskuksen päivystäjälle.

    Samassa rivitaloyhtiössä asunut 35-vuotias Pete, ystävän eno, oli käynyt ennenkin kylässä. Mutta tämä kerta jäi viimeiseksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Pakkasta oli tekoaikaan noin 25 astetta.

    – Naapurin Pete (nimi muutettu) tullut verissäpäin ovelle, juuri ja juuri tajuissaan, verta tulee paljon, naapuri ilmoitti hätäkeskuksen päivystäjälle.

    Samassa rivitaloyhtiössä asunut 35-vuotias Pete, ystävän eno, oli käynyt ennenkin kylässä. Mutta tämä kerta jäi viimeiseksi.

    – Hän oli ihan veressä kasvoista varpaisiin saakka. En nähnyt mitään osaa hänen kehostaan, missä ei olisi ollut verta, Joni kertoi poliisin esitutkinnassa.

    Uhrin tila alkoi heiketä. Hän menehtyi paikalle tulleeseen ambulanssiin."
    https://www.is.fi/tampereen-seutu/art-2000009330630.html

    Äänestä

  • Lindeman tappoi lapsuudenystävänsä 33 puukoniskulla pontikanhuuruisen illan päätteeksi kolmannen henkilön rivitaloasunnossa. Uhri asui itse viereisessä huoneistossa.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Lindeman tappoi lapsuudenystävänsä 33 puukoniskulla pontikanhuuruisen illan päätteeksi kolmannen henkilön rivitaloasunnossa. Uhri asui itse viereisessä huoneistossa.

    Järkevää motiivia teolle ei selvinnyt, ja avoimeksi jäi sekin, miksi uhri oli alaston lähtiessään puukotuksen jälkeen hakemaan apua toisen naapurinsa luota..

    Äänestä

Ne tuntuu oikein haluavan vankilaan, äsken vasta yksi tapaus ilman syytä, siinä taisi uhri olla suomalainen.

Äänestä
  • Tällaiset perversiot kuuluvat kiinteästi mustalaiskulttuuriin.

    Äänestä

  • Transua ja toista mustalaisämmää ei taida vielä olla tuomittu kahden nuoren suomalaismiehen kiduttamisesta.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Transua ja toista mustalaisämmää ei taida vielä olla tuomittu kahden nuoren suomalaismiehen kiduttamisesta.

    Ja miksi niihin liittyy hyvin usein seksuaalista näyryyttämistä kuten noissakin, vanhuksia kunnioittavat työntämällä harjan varren peräsuoleen jne.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Karua luettavaa, Ylen mukaan tekevät 16x enemmän henkirikoksia kuin muut suomalaiset, toisen jutun mukana peräti 20x enemmän. Myös tiuetyt maahanmuuttajaryhmät syyllistyy henkirikoksiin moninkertaisesti, miksiköhän bajamaja ei halua puuttua näihin, vaikka syyttää perusteettomasti suomalaisia miehiä väkivaltaisuudesta naisia kohtaan, väkivaltaisempiahan naiset ovat miehiä ja lapsia kohtaan.

"Vähemmälle huomiolle Henkirikoskatsauksessa(siirryt toiseen palveluun) jäi se, että siinä eroteltiin romanit muista suomalaisista. Krimon tilaston mukaan romanit syyllistyvät henkirikoksiin kuusitoista kertaa useammin kuin muut suomalaiset."
https://yle.fi/a/3-11042210

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu