Kellarin tyhjennys&lava

Vanhempien omakotitaloon on 40-vuoden ajalta kertynyt paljon romua ja nyt pitäisi saada kellari tyhjennettyä tulevaa remonttia varten.

Olen ottanut selvää jo jätelavan vuokraamisesta ja homma näyttää menevän niin, että esim.puujäte voidaan toimittaa omana kuormanaan ja metallijäte omana (vanhoja puusepän koneita, öljykattila jne).

Onko kukaan joutunut tekemään tuollaista tyhjennysprojektia koskaan, olisi kiva kuulla kokemuksista? En tiedä yhtään kuinka kauan tuollaiselle tyhjennykselle menee aikaa ja miten hankalaa on romun lajittelu? Romu pitäisi kuitenkin pitää pari päivää takapihalla "piilossa" ennen kuin lava saadaan tilattua. Ja toivottavasti pystytään estämään se, ettei naapurit/ohikulkijat heitä sinne omia romujaan, sellaisestakin olemme kuulleet kauhutarinoita. Mitä muuta pitäisi huomioida?

Meitä on kuitenkin vain kaksi tuota hommaa tekemässä, minä ja miesystäväni ja kyse on tuollaisesta rintamamiestalon kellarista.
5575
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Vastaavantyyppisen projektin viime kesänä läpikäyneenä (keskisuomalaisessa pienessä kunnassa.):
- metalliromu oli jo silloin kysyttyä tavaraa ja jätelavan omistaja sanoi, että laittakaa metalliromu kuormaan viimeiseksi perälavan viereen,niin hän käy kippaamassa sen ensin ihan muualle romukeräykseen. Tämähän vaikuttaa jätekuorman painoon eli jätemaksuun.
- puutavaran pitäisi sitten olla käsittelemätöntä, että menee 'puutavarana'
- meillä oli paljon vanhoja patjoja yms tekstiilejä ja hölmöt emme peittäneet niitä mitenkään. Lava oli pihalla monta viikkoa ja sinä aikanahan satoi - ja siis paino lisääntyi.
- tavarat kannattaa alka alusta asti laittaa 'siististi' eli ei vai heitellä miten sattuu. Ainakin jos jo näppituntmalla tavaraa on paljon.Mahtuu enemmän.
- lajittelu kannattaa periaatteessa, mutta lopulta kuitenkin voi käydä niin, että sekajättesen menee enemmän kuin luulit.
Keskustele lavan omistajan kanssa jo silloin kun lava tuodaan.

Äänestä
  • Puujätteen ei tarvitse olla 'puhdasta' eli siihen kelpaa mm. laminaattipintaiset ja maalatut lastulevyt, jalkalistat, kaikenlainen maalattu ja lakattu puutavara ylipäätään. Nauloineen ja saranoineen. Painekyllästetty ei kelpaa. LIsätietoja saa esim. www.ytv.fi tai paikalliselta jätteen vastaanottoasemalta.

    Lajittelu kannattaa!!

    Äänestä

  • jepjep kirjoitti:

    Puujätteen ei tarvitse olla 'puhdasta' eli siihen kelpaa mm. laminaattipintaiset ja maalatut lastulevyt, jalkalistat, kaikenlainen maalattu ja lakattu puutavara ylipäätään. Nauloineen ja saranoineen. Painekyllästetty ei kelpaa. LIsätietoja saa esim. www.ytv.fi tai paikalliselta jätteen vastaanottoasemalta.

    Lajittelu kannattaa!!

    Kiitos vinkeistä! Itsekin olen hieman tuota miettinyt, että mitäs jos sataa ja kaikki kastuu läpimäräksi pihalla niin kauan kunnes lava saadaan tyhjennetyksi? Mutta koska ei ole kellarin lisäksi muita säilytyspaikkoja, niin piha lienee ainut vaihtoehto.

    Äänestä

vanhat koneet voisit laittaa myyntiin. yllättävästi erilainen rompe tekee kauppaansa ja ilman tulee joku romunkerääjä hakemaan varmasti noita koneita

Äänestä
  • Olen tilaamassa nyt lavaa puujätettä varten täksi viikoksi. En vain saanut firmasta henkilöä kiinni, joka tietäisi asiasta tarkemmin.

    Eli mummu ym. jotka olette toimittaneet puujätettä: Saako osa puujätteestä olla lahonnutta? Edes nettisivuilla ei ole mitään mainintaa tästä.

    Ennen kuin saimme tyhjennettyä kellarimme, jouduimme viime viikonloppuna hajottamaan yli 30 vuotta vanhan autotallin, ja osa laudoista oli jo lahonnutta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Suursiivous kirjoitti:

Vanhempien omakotitaloon on 40-vuoden ajalta kertynyt paljon romua ja nyt pitäisi saada kellari tyhjennettyä tulevaa remonttia varten.

Olen ottanut selvää jo jätelavan vuokraamisesta ja homma näyttää menevän niin, että esim.puujäte voidaan toimittaa omana kuormanaan ja metallijäte omana (vanhoja puusepän koneita, öljykattila jne).

Onko kukaan joutunut tekemään tuollaista tyhjennysprojektia koskaan, olisi kiva kuulla kokemuksista? En tiedä yhtään kuinka kauan tuollaiselle tyhjennykselle menee aikaa ja miten hankalaa on romun lajittelu? Romu pitäisi kuitenkin pitää pari päivää takapihalla "piilossa" ennen kuin lava saadaan tilattua. Ja toivottavasti pystytään estämään se, ettei naapurit/ohikulkijat heitä sinne omia romujaan, sellaisestakin olemme kuulleet kauhutarinoita. Mitä muuta pitäisi huomioida?

Meitä on kuitenkin vain kaksi tuota hommaa tekemässä, minä ja miesystäväni ja kyse on tuollaisesta rintamamiestalon kellarista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu