Hupia.

Joukko sukulaisia oli kokoontunut odotushuoneeseen sairaalasa,jossa heidän vakavasti sairas omaisensa oli hoidettavana.
Viimein lääkäri saapui uupuneen näköisenä.
Valitettavasti minulla on huonoja uutisia.
Ainoa toivo sululaisellene on aivojen siirto.
Se on uusi kokeellinen toimenpide,melkoisen riskialtis ja lisäksi joudutte,
maksamaan aivosiirrännäisen itse.
Kotvan kuluttua joku kysyi kuinkahan kallita aivot ovat.
Lääkäri vastasi välittömästi
miehen aivot 50,000 naisen 2.000.
Vastauksen kuullessaan miehet yrittivät olla hymyilemättä ja välttivät katsomasta naisia silmiin.
Joku ei voinut olla virnistämättä.
Eräs miehistä ei kyennyt hillitsemään uteliaisuuttaan vaan kysyi miksi Miehen aivot
ovat niin paljon kalliinmat kuin naisen?
Lääkäri hymyilin hänen lapselliselle tietämättömyydelleen ja vastasi.
Sehän on aivan normaalia hinnoittelu polittiikkaa.
Naisten aivojen hintaa on pakko laskea kun ne on käytettyjä.
Ja siksi toisekseen miehen toimivat aivot on harvinaisuus ja niitä on vaikea löytää.

Kaikki alkoi siitä kun eräs komia nuori mies
piti hyvää huolta fyysisestä kunnostaan.
Hölkkäsi ja nosti puntteja.Otti aurinkoa.
Joka ilta mies asettui alastomana peilin eteen
voidakseen ihailla vartaloaan.
Hän huomasi olevansa tasaisesti ruskettunut
lukuunottamatta penistä,joka ei ollut saanut aurinkoa.
Jotain asialle oli tehtävä se oli päivänselvä asia.
Mies meni siis seuraavana päivänä uimarannalle
mutta hautasi itsensä kokonaan hiekkaan jättäen peniksen törröttämään hiekkakasan harjalle
Siinähän se mukavasti ruskettuisi mukavasti auringossa.
Sattui kulkemaan ohi kaksi iäkästä naista
toinen huomasi vipusen hiekassa ja huudahti
E i oikeutta tässä maassa saa.
Mitä tarkoitat kysyi toinen,katso tuota.
Kun olin 10vuotis pelkäsin sitä
Kun olin 20vuotias olin utelias sen suhteen.
30-vuotiaana rakastin sitä.
40-vuotiaana toivoin saavani sitä useammin.
50-vuotiaana maksoin siitä.
60-vuotiaana rukoilin sitä.
70-vuotiaana olin unohtanut sen.
Ja nyt kun olen 80vuotias niitä kasvaa villinä luonnossa.

Ehkä hymyilyttää edes pikkasen moi.
1047030
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 104

Vanhimmat

Naiset golfaamassa

Aurinkoisena vapaapäivänä kaksi naista oli golfaamassa. Toinen naisista heilautti lyöntinsä kohti neljän miehen ryhmää. Naisen kauhuksi yksi miehistä kaatui kivusta maahan molemmat kädet haarojen välissä. Nainen juoksi miehen luokse pyydellen vuolaasti anteeksi ja sanoen olevansa fysioterapisti ja että hän voi helpottaa miehen kipuja.
"Ei kiitos...muutaman minuutin kuluttua...olen kunnossa. " mies vastasi hiljaa pitäen molemmat kädet haarojen välissä. Nainen kuitenkin tunsi syyllisyyttä tapahtumasta ja halusi auttaa miestä joka tapauksessa. Hän varovasti aukaisi miehen housujen etumuksen napit ja työnsi kätensä alushousujen sisään ja alkoi hieroa miespolon sukuelimiä.
"Tuntuuko nyt jo paremmalta ? " nainen kysyi. "No, kyllä tuo tuntuu tosi hyvältä, " mies myönsi. "mutta peukaloni on edelleen pirun kipeä."

Äänestä
  • tykkää minun kiitoksistani,mutta toivottavasti tämä lähtee.
    Yritin kertoa,että sinä myös sait minut nauramaan.
    Kiitti.

    Äänestä

  • ...molemmat - siis vitsit.

    Äänestä

  • Kohta kuuma kesä pukkaa päälle ja niinkin voi joillekin sattua, että joku odottaa jossakin ja siinä on selitys paikallaan.

    Unohdin soittaa.
    Unohdin tulla.
    Unohdin itseni terassille.
    Unohdin ajan.
    Unohdin että klo 24 vaihtuu päiväys.
    Unohdin lähteä samana päivänä kuin tulin.
    Joku oli laittanut pöydälleni vaaleanpunaisen elefantin klo 2.
    Sitten muistin, että unohdin itseni pöytään.

    Nyt unohdan, että unohdin.
    Nyt muistan etten unohda.

    Äänestä

  • Cari_na kirjoitti:

    Kohta kuuma kesä pukkaa päälle ja niinkin voi joillekin sattua, että joku odottaa jossakin ja siinä on selitys paikallaan.

    Unohdin soittaa.
    Unohdin tulla.
    Unohdin itseni terassille.
    Unohdin ajan.
    Unohdin että klo 24 vaihtuu päiväys.
    Unohdin lähteä samana päivänä kuin tulin.
    Joku oli laittanut pöydälleni vaaleanpunaisen elefantin klo 2.
    Sitten muistin, että unohdin itseni pöytään.

    Nyt unohdan, että unohdin.
    Nyt muistan etten unohda.

    ...terassille, niin seuraapa, mitä tapahtuu kun kärpänen löytyy lasista. Meneekö pasmat samaan malliin kuin kerran kesällä:

    Eri kansalaisuuksista koostuva pöytäseurue oli tullut ravintolaan. He tilasivat lasin viiniä, mutta kun viinit tuotiin, he huomasivat että, että jokaisessa lasissa oli kärpänen.

    Ruotsalainen vaati uutta viiniä samaan lasiin, enlantilainen samoin, mutta uuteen lasiin. Suomalainen otti kärpäsen ja joi viinin. Venäläinen joi viinin kärpäsineen. Kiinalainen söi kärpäsen ja jätti viinin juomatta. Juutalainen pyydysti kärpäsen ja myi sen kiinalaiselle. Romani joi kaksi kolmasosaa viinistä ja vaati sen jälkeen uutta viiniä. Norjalainen otti kärpäsen ja lähti perhostamaan turskaa. Irlantilainen jauhoi kärpäsen viinin sekaan ja lahjotti juomansa englantilaiselle. Skotti tarttui kärpästä kurkusta ja karjui: Nyt oksennat kaiken, minkä joitkin! Amerikkalainen haastoi ravintolan oikeuteen ja vaati 65 miljoonaa dollaria henkisistä kärsimyksistä.

    Äänestä

  • Suomalainen syö aamiaista kahvilan aamiaispöydässä.
    Hänen viereensä istuu ruotsalainen joka mässyttää purukumia,Röyhkeästi ruotsalainen aloittaa,
    Syöttekö te suomalaiset koko leivän?

    Vastahakoisesti suomalainen vastaa totta kai.
    Ruotsalainen leikkii purukuminsa kanssa ja sanoo.
    Sitä me emme tee.Ruotsissa me syömme vain keskiosan leivästä,leivän reunat kerätään astiaan,
    työstetään ja leivotaan niistä croisantteja ja ne myydään suomeen.

    Ruotsalainen jatkaa kysymistä syöttekö te marmeladia leivän kanssa?

    Suomalainen vastaa nyt jo hieman ärtyneenä kyllä totta kai.
    Äänekkäästi purkkaa pureskellen ruotsalainen sanoo ei meillä.
    Ruotsissa me syömme vain tuoreita hedelmiä aamiaiseksi,kuoret kerätään astiaan työstetään ja myydään suomeen marmeladiksi.

    Nyt on vihdoin suomalaisen vuoro kysyä,
    Sanoppa minulle yksi asia,harrastateko te ruotsalaiset sexiä? Ruotsalainen hymähtää ja vastaa. Tottakai me harrastamme sexiä.
    Suomalainen nojautuu pöydän yli ja kysyy .
    Mitä te teette kondomeille käytön jälkeen?

    Me heitämme ne tietysti roskiin,vastaa ruotsalainen.
    Nyt suomalaisen kasvoille leviää hymy...sitten hän sanoo ei meillä Suomessa ne kerätään astiaan työstetään ja myydään ruotsiin purukumiksi..

    Äänestä

tulit taas antamaan naurutuokion...=)

Äänestä

ei yyyhttää naarattana.....*:DDD*

Äänestä
  • Ensimmäinen juttu oli hyvinkin naurettava: kaikkea ne keksivät. Toisen jutun hauskuutta en ymmärtänyt - sehän oli kai tositarina?

    Äänestä

  • Juniperus kirjoitti:

    Ensimmäinen juttu oli hyvinkin naurettava: kaikkea ne keksivät. Toisen jutun hauskuutta en ymmärtänyt - sehän oli kai tositarina?

    viiskymppisten kohtako..? * :)))*

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    viiskymppisten kohtako..? * :)))*

    vaan ei viisikymppisestä.

    Äänestä

  • Juniperus kirjoitti:

    vaan ei viisikymppisestä.

    vähä niinku kiinni siitä miten kehittynyt tuo viisikymppisen vitsilohko sattuu olemaan...

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    vähä niinku kiinni siitä miten kehittynyt tuo viisikymppisen vitsilohko sattuu olemaan...

    Viisikymppisistä tuli vahingossa iisikymppisiä.

    Varmaan me viisikymppiset olemme sen verran iisimpiä, ettei meihin tarvitse tuhlata euroja - eikä tietysti kannatakaan.

    Äänestä

  • Juniperus kirjoitti:

    Viisikymppisistä tuli vahingossa iisikymppisiä.

    Varmaan me viisikymppiset olemme sen verran iisimpiä, ettei meihin tarvitse tuhlata euroja - eikä tietysti kannatakaan.

    en viitsinyt ottaa tuota sovinistisempaa vaihtoehtoa...

    Äänestä

lekurijuttua...?;)

Mies oli ollut todella sairaana, käynyt lääkärin vastaanotolla ja sittemmin verikokeissa. Nyt hän meni pelokkaana lääkärin vastaanotolle kuulemaan verikokeittensa tuloksia.

Lääkäri kertoi, että hänellä on sekä hyviä että huonoja uutisia.

"Kummat haluatte kuulla ensin, hyvät vai huonot uutiset?" kysyi lääkäri.

"No, kertokaa ensin ne huonot uutiset", sanoi mies pelokkaana.

"Nooo, teillä todellakin on pahanlaatuinen syöpä ja elinajaksenne veikkaisin enää vain paria kuukautta..."

Mies masentui, mutta kysyi: "Mitkäs ne hyvät uutiset sitten ovat?"

"No, näittekö muuten tuon uhkean, isopovisen vastaanottosihteerini äsken tuossa aulassa tullessanne?"

"Näinhän minä. Tietenkin. Kuinka niin?"

Lääkäri tähän virnuillen: "No, lopultakin sain häneltä viime yönä...!"

Äänestä
  • heh heh heee hyviä on jutut.kiitoksia vain he he he...

    Äänestä

  • Melkein muistan yhden hyvät-huonot-uutiset vitsin.
    Meni jotenkin niin että lääkäri meni leikkauksesta heränneen miehen luo ja kertoi hänellekin ensin ne huonot uutiset. "Jouduimme amputoimaan molemmat jalkanne ja sitten ne hyvät uutiset: tuo naapurivuoteen kaveri tarjoutui ostamaan kumisaappaanne..."

    *Nolottaa* kun en muista tarkkaan miten tuo meni enkä pidä ihmisistä jotka alkavat kertoa vitsiä eivätkä muista miten se jatkuu...*yhä nolottaa*

    Muuten, mikähän siinä on että ihmisen aivokopassa se hyvien vitsien muistilohko on niin kökkö ettei sinne mahdu eikä siellä pysy koskaan mikään.

    Äänestä

  • jokinen kirjoitti:

    Melkein muistan yhden hyvät-huonot-uutiset vitsin.

    Mihis hintaan ne saappaat sait...?;)))

    Juuh; vitsien muistamisesta olen samaa mieltä. On ärsyttävää, kun jonkun todella hyvän jutun painaa mieleensä, ja parin päivänkään kuluttua sitä ei enää muistakaan!

    Entäs se, että lekuri tulee potilaan omaisten luo kertoen, että leikkaus onnistui todella hyvin, mutta potilas kuoli...?;)

    Saako nauraa...?;)))

    Äänestä

  • jokinen kirjoitti:

    Melkein muistan yhden hyvät-huonot-uutiset vitsin.
    Meni jotenkin niin että lääkäri meni leikkauksesta heränneen miehen luo ja kertoi hänellekin ensin ne huonot uutiset. "Jouduimme amputoimaan molemmat jalkanne ja sitten ne hyvät uutiset: tuo naapurivuoteen kaveri tarjoutui ostamaan kumisaappaanne..."

    *Nolottaa* kun en muista tarkkaan miten tuo meni enkä pidä ihmisistä jotka alkavat kertoa vitsiä eivätkä muista miten se jatkuu...*yhä nolottaa*

    Muuten, mikähän siinä on että ihmisen aivokopassa se hyvien vitsien muistilohko on niin kökkö ettei sinne mahdu eikä siellä pysy koskaan mikään.

    Toisen maailmansodan aikana englantilainen lentokone teki onnistuneen pakkolaskun Saharaan. Tiedustelija palasi retkeltään ja kertoi hänellä olevan hyviä ja huonoja uutisia.
    - Ensin huonot, sanoi kapteeni.
    - Ei muuta syötävää kuin kamelin paskaa.
    - No mitähän ne hyvät uutiset sitten ovat?
    - Sitä on riittävästi.

    Äänestä

  • oikke iso *reps* :))

    Äänestä

  • aika paha..

    Äänestä

  • mummi67 kirjoitti:

    heh heh heee hyviä on jutut.kiitoksia vain he he he...

    Kodissa kun tuntui olevan yhtä ja toista remppaa ja pientä korjattavaa, vaimo ryhtyi mieheltään kyselemään korjauksia:
    - Voisitko rakkaani korjata kylpyhuoneen hanan?
    - No en ole mikään putkimies, vastasi miehensä.

    Seuraavana päivänä vaimo taas kyselemään:
    - Voisitko korjata mikroaaltouunin, kun ei toimi?
    - No enpä ole mikään sähkömies, vastasi miehensä.

    Seuraavana päivänä vaimo ei valittanutkaan mistään, eikä kysellyt mieheltään mitään korjauksia.
    No siippa sitten kyselemään vaimoltaan:
    - Eikö sinulla olekaan tänään mitään korjattavaa?
    - Oli vikaa hiusenkuivaajassa, mutta alakerrassa
    asuva nuori mies korjasi sen minulle,
    ja palkkioksi hän pyysi minua menemään sänkyyn
    hänen kanssaan tai leipomaan hänelle kahvikakun.
    - Jaa, no minkälaisen kakun leivoit nuorelle miehelle, kysyi mies.
    - No en kai minä ole mikään kondiittori, vastasi vaimo.

    Äänestä

  • Hymykuoppa10 kirjoitti:

    Savolaismuija oli kyllästynyt miehensä saamattomuuteen. Hän ajatteli, että miehisyyteen vetoaminen saattaisi tehota:
    - Jos mulla oes munat jalkoin välissä, niin kyllä minä tuon katon paekkaesin.
    Johon mies rauhallisesti:
    - Äskenhän nuo olj, oesit paekanna.

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    aika paha..

    ...tuli mieleeni heittää yksi lääkärijuttu lisää juuri tähän Pirren naurun alle...;)

    Savolaispariskunta oli lomamatkalla Etelä-Suomessa. Kuinka ollakaan, Helsingissä rouva joutui alapäävaivojensa takia menemään gynekologin vastaanotolle.
    Aikansa siinä lääkärin pöydän ääressä juteltuaan lääkäri pyysi rouvaa luonnollisesti pitkälleen tutkimuspöydälle.
    Rouvan siinä tutkimuspöydällä maatessa lääkäri teki asiaankuuluvia tutkimuksia, ja halusi rouvaa rauhoittaakseen jutella leppoisia.
    "Rouva on siis Kuopiosta kotoisin...?"
    "Mittee...?!" säikähti rouva. "Mite se tohtorj sen sieltä näkköö...?"

    Äänestä

  • sirkku.nen kirjoitti:

    ai josttai syystä savolaisvitsi..:))
    ..oisinpa nähny liäkärin nuaman..:DD

    Äänestä

  • Lääkäri potilaalle joka tulee tajuihinsa auto-onnettomuuden jälkeen sairaalassa:
    - Minulla on huonoja ja hyviä uutisia. Huonot uutiset ovat että jouduimme amputoimaan molemmat jalkanne. Hyvät taas ovat, että tuo viereisen sängyn potilas on luvannut ostaa kenkänne.

    Äänestä

  • norMix evk kirjoitti:

    Lääkäri potilaalle joka tulee tajuihinsa auto-onnettomuuden jälkeen sairaalassa:
    - Minulla on huonoja ja hyviä uutisia. Huonot uutiset ovat että jouduimme amputoimaan molemmat jalkanne. Hyvät taas ovat, että tuo viereisen sängyn potilas on luvannut ostaa kenkänne.

    Jokinen näemmä ehtikin kertoa tuon jo :DD

    Äänestä

  • Juniperus kirjoitti:

    Savolaismuija oli kyllästynyt miehensä saamattomuuteen. Hän ajatteli, että miehisyyteen vetoaminen saattaisi tehota:
    - Jos mulla oes munat jalkoin välissä, niin kyllä minä tuon katon paekkaesin.
    Johon mies rauhallisesti:
    - Äskenhän nuo olj, oesit paekanna.

    on jotennii nii..in hyviä.:DDD, empä huomanna aikasemmin..:)

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    on jotennii nii..in hyviä.:DDD, empä huomanna aikasemmin..:)

    Savolaisperhe äiti,isä ja koko liuta lapsia nousivat Kuopion suuntaan menevään junaan.
    Juna lähti asemalta puksuttelemaan kohti Kuopiota.
    Siinä junan puksutellessa perhe kulki vaunusta vaunuun istumapaikkoja etsien. Kun olivat junan etupäästä nousseet vaunuun, tyhjiä paikkoja ei näkynyt, ja junan viimeiset vaunut olivat edessä. Kovin oli tunkua junassa, perheen äheltäessä eteenpäin, junan konduktööri tuli vastaan käytävällä. Perheenpää kysyi konduktööriltä - Kuulkaahan, onko tuolla junan perässäpäin tilloo?
    Ystävällinen konduktööri katsoi perheenpäätä ja sanoi - Voe, voe, onhan tuolla perässäpäin vaikka kuinkapaljon tilloo, vuan ei oo junnoo.

    Sutjakka savolaistyttö köllötteli auringossa uimaranalla. Aurinko helotti, hiki alkoi tulla pintaan ja tytön teki mieli mennä uimaan. Oma heikko uimataito pelotti. Sopivasti sattui rantavahti tulemaan paikalle. Tyttö kysyi - Onko tässä syvvöö, ylettyykö tässä jalat pohjaan?
    Mihin rantavahti tokaisi - Voi tokkiinsa, kyllä tässä jalat pohjaan hyvin ylettää, mutta piä ei yletä pinnalle.

    Vuosia sitten kuuntelin Puhelinlangat laulaa toivekonserttia, jossa studioon soittavat kuuntelijat juttelevat niitänäitä ja toivovat mielilevyjään. Sattupa sitten jutteluvuoroon savolainen eläkeläismieskin, joka lopuksi pyysi kuuluttajalta lupaa kertoa terveisiä Suomen työtätekeville. Luvan saatuaan hän lähetti seuraavat terveiset (mahdollisia murrevirheitä pahoittelen etukäteen): "Muistakeehan tehhä ahkerasti työtä, että miullakin raha piisoo!"

    Mies ajatteli potevansa keski-iän kriisiä ja halusi vähän selvitellä ongelmiaan, niinpä hän asteli psykiatrin vastaanotolle.
    Vanhan ja viisaan näköinen lääkäri tervehti häntä jämäkästi ja pyysi häntä istumaan mukavaan tuoliin.
    Siinä sitten juteltiin niitä näitä, kun lääkäri halusi tutustua uuteen potiilaaseensa.
    - Voisitteko vähän kertoa minulle lapsuudestanne, sanoi lääkäri.
    Mies istui vaivaantuneen oloisena tuolissaan, hieman ähisi ja puhisi jotain.

    - Niin, tämä vaikuttaa hieman vaikealta, mutta voisitteko kuitenkin kertoa lapsuudestanne jotain, sanoi lääkäri.
    Vaivauteen oloisesti mies vähän väännähti tuolissaan ja puristi toisella kädellä käsinojaa.
    - Niin, teillä vaikuttaa selvästi olevan vaikeaa puhua lapsuudestanne. Kun toistan kysymyksen, te ähkytte ja vääntelehditte tuolissanne.
    - Ei...kun tuota, ei minulla lapsuudessa mitään...tuota... kävin vain tänne tulessani syömässä päivän lounaan, sattui olemaan kotiruokalan omaa hernekeittoa... ja nyt niin pirkuleesti tuppaa vääntämään ja pierettämään.

    Äänestä

  • Cari_na kirjoitti:

    Sutjakka savolaistyttö köllötteli auringossa uimaranalla. Aurinko helotti, hiki alkoi tulla pintaan ja tytön teki mieli mennä uimaan. Oma heikko uimataito pelotti. Sopivasti sattui rantavahti tulemaan paikalle. Tyttö kysyi - Onko tässä syvvöö, ylettyykö tässä jalat pohjaan?
    Mihin rantavahti tokaisi - Voi tokkiinsa, kyllä tässä jalat pohjaan hyvin ylettää, mutta piä ei yletä pinnalle.

    taas nauruista, selkäkeikkasemmoisista..:))

    Äänestä

  • norMix evk kirjoitti:

    Vuosia sitten kuuntelin Puhelinlangat laulaa toivekonserttia, jossa studioon soittavat kuuntelijat juttelevat niitänäitä ja toivovat mielilevyjään. Sattupa sitten jutteluvuoroon savolainen eläkeläismieskin, joka lopuksi pyysi kuuluttajalta lupaa kertoa terveisiä Suomen työtätekeville. Luvan saatuaan hän lähetti seuraavat terveiset (mahdollisia murrevirheitä pahoittelen etukäteen): "Muistakeehan tehhä ahkerasti työtä, että miullakin raha piisoo!"

    myö savolaeset, mukavvii kun pässinmunat..:DD

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    on jotennii nii..in hyviä.:DDD, empä huomanna aikasemmin..:)

    tulee myyntipöydän ääreen koreasti pukeutunut naishenkilö.
    On talvipäivä ja myytävänä olevat kananmunat on peitetty vaatteilla,mm,vanhoilla villapaidoilla.
    Mitähän teillä olisi tarjolla? rouva kysyy,jolloin taempana häärivä myyjätär huutaa miehelleen:-
    Nostahan sie Antti vähä paetoo ja näätä rouvalle munnii!

    Äänestä

  • sinih52 kirjoitti:

    hahahhaa...voihan vitsi..mistä sie näitä murjot..:))

    Äänestä

  • sinih52 kirjoitti:

    tulee myyntipöydän ääreen koreasti pukeutunut naishenkilö.
    On talvipäivä ja myytävänä olevat kananmunat on peitetty vaatteilla,mm,vanhoilla villapaidoilla.
    Mitähän teillä olisi tarjolla? rouva kysyy,jolloin taempana häärivä myyjätär huutaa miehelleen:-
    Nostahan sie Antti vähä paetoo ja näätä rouvalle munnii!

    SAVOLAISAKKA meni valokuvaajalle. Valokuvaaja kysyi:
    - Otetaanko rintakuva?
    - Saeshan tuo piäkii olla mukana, sanoi akka.

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    ai josttai syystä savolaisvitsi..:))
    ..oisinpa nähny liäkärin nuaman..:DD

    Pirre ainakin varmasti tietääkin, mitä on savoksi ympäristön saastutus...???

    - Iliman pilluu.

    Äänestä

  • sirkku:) kirjoitti:

    Pirre ainakin varmasti tietääkin, mitä on savoksi ympäristön saastutus...???

    - Iliman pilluu.

    ilimanpilluu paha asia, luulisin..:)

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    ilimanpilluu paha asia, luulisin..:)

    Mitäs on ryhmäseksi savoksi?

    - Mulukkutalakoot.

    Vieläkö illan mittan lisää... siis juttuja...?;)

    Äänestä

  • sirkku:) kirjoitti:

    Mitäs on ryhmäseksi savoksi?

    - Mulukkutalakoot.

    Vieläkö illan mittan lisää... siis juttuja...?;)

    Pudotessaan katonharjalta karjalainen huutaa:
    Nyt mie mään pojat.
    Savolainen tuumii samassa tilanteessa:
    Ei se puttous mittää,mutta se äkkipyssäys.
    Pohjalainen iskee puukkonsa kattoon kiinni ja ärähtää:
    Meillä lähäretähän,koska itte taharotahan.

    Miksi savolaismiehiä ei koskaan onnista etelässä tanssilavoilla?
    No kun he eivät malta olla kehaisematta .-Neiti
    on niin haaskan näköinen.

    Kaikkihan tietävät, miksei hämaläisille saa kertoa perjantaisin vitsejä.
    Ne kun nauravat niille sunnuntaina kirkossa.

    Pari laihialaisisäntää oli ajelulla Kesken kaiken toisen oli poikettava metsään tarpeilleen.
    Hetkisen kuluttua hän huusi tiellä odottavalle.
    Onko sulla paperia?
    Ei satu olemaan kyllä sun on nyt jätettävä se sinne vastasi toinen.

    Tokaisi isäntä kerran heinänteossa emännälleen.- On toi sun takapuoles niin kuin puimuri.
    Emäntä ei vastannut mitään mutta kun isäntä illalla makuukammarissa aikoi tehdä ikään kuin lähempää tuttavuutta vastasi vihdoin.
    Ei sitä kannata puimakonetta yhden oljenkorren takia käynnistää!

    Äänestä

  • sinih52 kirjoitti:

    Pudotessaan katonharjalta karjalainen huutaa:
    Nyt mie mään pojat.
    Savolainen tuumii samassa tilanteessa:
    Ei se puttous mittää,mutta se äkkipyssäys.
    Pohjalainen iskee puukkonsa kattoon kiinni ja ärähtää:
    Meillä lähäretähän,koska itte taharotahan.

    Miksi savolaismiehiä ei koskaan onnista etelässä tanssilavoilla?
    No kun he eivät malta olla kehaisematta .-Neiti
    on niin haaskan näköinen.

    Kaikkihan tietävät, miksei hämaläisille saa kertoa perjantaisin vitsejä.
    Ne kun nauravat niille sunnuntaina kirkossa.

    Pari laihialaisisäntää oli ajelulla Kesken kaiken toisen oli poikettava metsään tarpeilleen.
    Hetkisen kuluttua hän huusi tiellä odottavalle.
    Onko sulla paperia?
    Ei satu olemaan kyllä sun on nyt jätettävä se sinne vastasi toinen.

    pitelemistä. Ihan mahhaa koskoo.
    Kaekki on ollu siitä parraasta piästä.

    Kerronpa yhen. Suattaa olla, että on teelle tuttu
    juttu:

    Rouva meni lääkärille ja valitti.
    -"Voe hyvä tohtor, mulla on nii kaahee kutina tuolla alapiässä. Lieneekö iha ruusu sinne tullu."

    Tohtori tutkii aikansa ja sanoo päätään pyöritellen:
    -" Voi hyvä rouva, kyllä se on niin, ettei täällä kuki ruusut eikä tuoksu liljat vaan on ihan selvä kuppa".

    Äänestä

  • Trina kirjoitti:

    On voitu kuulla ennenkin, mutta jälleen tuli *REPS*...!!! Kiitos!

    Äänestä

  • Cari_na kirjoitti:

    Savolaisperhe äiti,isä ja koko liuta lapsia nousivat Kuopion suuntaan menevään junaan.
    Juna lähti asemalta puksuttelemaan kohti Kuopiota.
    Siinä junan puksutellessa perhe kulki vaunusta vaunuun istumapaikkoja etsien. Kun olivat junan etupäästä nousseet vaunuun, tyhjiä paikkoja ei näkynyt, ja junan viimeiset vaunut olivat edessä. Kovin oli tunkua junassa, perheen äheltäessä eteenpäin, junan konduktööri tuli vastaan käytävällä. Perheenpää kysyi konduktööriltä - Kuulkaahan, onko tuolla junan perässäpäin tilloo?
    Ystävällinen konduktööri katsoi perheenpäätä ja sanoi - Voe, voe, onhan tuolla perässäpäin vaikka kuinkapaljon tilloo, vuan ei oo junnoo.

    Nuoripari Liisa ja Kalle olivat häämatkallaan menossa kohti Lappia makuuvaunun perhehytissä. Siinä haaveiltiin, oltiin innostuneita ja kuviteltiin jo tulevan esikoisen ammattiakin.
    - Insinööri, ehdottomasti! sanoi Kalle määrätietoisesti.
    Käytiin sitten hommaamaan lasta alulle. Juuri kriittisellä hetkellä junanvaunu heilahti, ja tuleva isä mätkähti lattialle.
    - Miten kävi, kulta? kyseli Liisa huolestuneena.
    - Ei minulla ole hätää. Insinöörille kävi huonommin. Hän makaa nyt tuolla ikkunanlaudalla.

    *****
    Tyttö ja poika olivat hommissa keskellä rautatietä. Juna alkoi lähestyä, ja lemmenpari vain jatkoi touhuaan. Veturinkuljettajan äänimerkitkään eivät heitä hillinneet.
    Juna saatiin pysähtymään juuri ennen nuorta paria ja veturinkuljettaja karjui:
    - Mitä te oikein meinaatte, tappaa itsenne, vai?
    - No kun tytöllä tuli ja mulla tuli ja juna tuli, niin ajateltiin, että pysähtyköön se, jolla on jarrut.

    taas mahakippurassa nauraa..:=)))

    Äänestä

Toivottavasti kukaan - ainakaan todella sairas - ei loukkaannu näistä viesteistämme! Itse olisin iloinen, jos jokaisella sivullamme olisikin edes yksi tai kaksi tällaista 'vitsiosastoa'...!;)

Noista vakavammista sairauksista puheenollen, mieleeni tuli kysyä teiltä, että tiesittekö sitä että syöpäänkin on kehitetty nykyisin lääke? Lääke on vain niin harvinainen, koska siihen on vaikeaa saada aineksia ja siksi lääke tulee niin kalliiksi, että tavallisella pulliaisella ei siihen koskaan tule varaa olemaan....

Mikäkö se lääke on?
No, sehän on kunnan työmiehen hiki...

Tiesittekös muuten, että kehitteillä on näille kunnan työmiehille uudet lapiot? Sellaiset ketjuvartiset lapiot...;)

Äänestä
  • Meidän kunnan miehillä on ollut ketjuvartiset lapiot jo vuosia.

    Äänestä

  • loukkaantunut, vaan hymyilin kunnan työmiehen hielle, se on niin harvinaista, että harmittaa kun otin aikanaan valtion virkamiehen, oisko kellään vaihtaa?

    Äänestä

  • Söpöstiina kirjoitti:

    Meidän kunnan miehillä on ollut ketjuvartiset lapiot jo vuosia.

    ...sellainen kaksipiippuinen juttu noitten ketjuvartisten lapioiden hankkiminen; niihin ei pysty siis nojaamaan... mutta... eivätpä taida kunnan työmiehet niillä saada töitäkään tehtyä...;)))

    Äänestä

  • syöpätär kirjoitti:

    loukkaantunut, vaan hymyilin kunnan työmiehen hielle, se on niin harvinaista, että harmittaa kun otin aikanaan valtion virkamiehen, oisko kellään vaihtaa?

    Heh heh heee... toi oli niin hyvä juttu.Täytyy ystäväpiirissä kertoa ,olin pudota tuolillta heh hehhee..

    Äänestä

Lukasinpa todella mojovia vitsejä!Eilen kirjoitin masentuneeni, mutta nyt se muutti toisaalle!Laitelkaa vitsisarjojanne tänne aina kun muistatte jonku mojovan!

Äänestä
  • Hauskoja juttuja,tulin tosi hyvälle päälle näitä lukiessani!

    Äänestä

Vharmuuden vuokshi

Tupakka askeissa on nykyään mitä pelottavampia varoituksia.Onkin ehdotettu,että myös alkon tuotteisiin laitettaisiin varoitusteksti.
Esim.
Alkoholin nauttiminen voi aiheuttaa sinulle harhan,että puhut kuiskaamalla.

Alkoholin nauttiminen voi saada sinut hokemaan tuntemattomillekin yhä uudestaan ja uudestaan,että rakastat heitä.

Alkoholin nauttiminen saattaa saada aikaan kuvitelman,että olet karaokeillan paras laulaja.

Alkoholin nauttiminen voi saada sinut uskomaan,että entiset kumppanisi odottavat kiihkeästi soittoasi kello neljältä yöllä.

Alkoholin nauttiminen voi synnyttää harhaluulon,että ihmiset nauravat kanssasi.

Äänestä

Pieniä yksinkertaisia vihjeitä kotirauhan säilymiseksi.

Kaikki jotka ovat joutuneet hormonitoiminnan uhriksi tietävät että kuukaudessa on sellaisia päiviä jolloin miehen tarvitsee.
vain avata suunsa ja hänen henkensä on vaakalaudalla.

Tämä kätevä opas,jonka pitäisi olla kaikkien aviomiesten,poikakakaverien,avomiesten tai muiden parempien puoliskoiden.
käytössä kuin ajokortti lompakossa.

VAARALLISTA : mitä ruokaa tänään on?
TURVALLISEMPAA : voinko auttaa ruanlaitossa?
TURVALLISINTA : missä ravintolassa haluaisit syödä päivällisen?

VAARALLISTA. tuonko meinaat panna päälle?
TURVALLISEMPAA : ruskea väri pukee sinua tosi hyvin.
TURVALLISINTA : WOW! oletpa tosi hyvän näköinen.

VAARALLISTA : miksi olet kiukkuinen?
TURVALLISEMPAA :etköhän nyt vähän yli reagoi?
TURVALLISINTA :tässä 100euroa shoppailuun.

VAARALLISTA : kannattaako sinun todella syödä tuo?
Turvallisempaa :kuule meillä on vaikka kuinka paljon omenia.
TURVALLISINTA :haluatko sen kanssa lasin viiniä?

Vaaarallisinta : mitä olet oikein tehnyt koko päivän?
TURVALLISEMPAA :toivottavasti et nyt ole stressannut itseäsi hengiltä tänään?
Turvallisinta :olen aina rakastannut sinua tuossa aamutakissa.

Huomenta kaikille haluan että hymyilet myös tänään. :=))))

Äänestä
  • valluu jo silimistä..:)), onneks ei ollu maskarata räpsyissä...:DD kiitos uusista silimäkuluma rypyistä...:))

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    valluu jo silimistä..:)), onneks ei ollu maskarata räpsyissä...:DD kiitos uusista silimäkuluma rypyistä...:))

    tuo vaihtoehto "Turvallisinta" on jo meijjän monen tämän ikäsen puolison turvallisin vaihtoehto..:))..aina.

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    tuo vaihtoehto "Turvallisinta" on jo meijjän monen tämän ikäsen puolison turvallisin vaihtoehto..:))..aina.

    Mä olen nauranut vatsalihakset sykkyrään näille jutuille.kuinka toiset osaa ja muistaa.Tuli taas hyvä päivä kiitos teitille.

    Äänestä

  • Kuten tiedämme, mesotsooisella kaudella aikaa mitattiin tuhansissa vuosissa. Komea dinosaurusuros oli etsiskellyt partneria turhaan jo 30 000 vuotta. Sitten se yllättäen kohtasi mieleisensä nätin dinotytön ja ehdotti tietysti heti läheistä kanssakäymistä.
    Dinotyttö vastasi:
    - Voi poikaparka, kun sinulla kävi huono tuuri. Minulla alkoivat juuri tuhatvuotiset.

    Äänestä

mahtavia vatsa kippurassa saa nauraa näille jutuille,
olen lukenut niitä useampaan kertaa,
suupielet kyllä nousevat ylöspäin ja taas on tämäkin aamu iloisempi aloittaa,
lisää hupia kirjoitelkaa...........:=))))))

Äänestä

Ranskankielinen opettaja selvitti oppilailleen,että ranskankielessä sanat ovat joko maskuliineja eli miespuolisia tai feminiinejä eli naispuolisia.

esim talo on feminiini, la maison, ja lyijykynä maskuliini le crayon.

Eräs opiskelijoista kysyi kumpi tietokone on...

Sen sijaan että opettaja olisi suoraan kertonut vastauksen,han jakoi luokan kahtia,miehiin ja naisiin ja antoi heille tehtäväksi selvittää pitääkö tetokoneen olla maskuliini vaiko feminiini.
Kummankin ryhmän oli perusteltava kantansa neljällä eri kohdalla.
Miesten ryhmän mielestä tietokoneen on pakko olla naispuolinen eli la computer,koska...
1.
kukaan muu kuin koneen tekijä ei voi ymmärtää sen sisäistä logiikaa.

2.
tietokoneiden keskenään käyttämä kieli on täysin käsittämätöntä ulkopuoliselle.

3.
jopa kaikkein pienimmät vierheet talletetaan pitkäkestoiseen muistiin siltä varalta että niitä joskus tarvittaisiin uudelleen.

4.
heti kun ostat tietokoneen huomaat tuhlaavasi puolet palkastasi sen lisävatusteisiin.

Naisten ryhmän mielestä tietokoneen on pakko olla miespuolinen eli le compute, koska...

1.
jotta sen kanssa voisi ylipäätään tehdä jotakin se pitää käynnistää.

2.
niissä on suunnattomat määrät tietoa, mutta siitä huolimatta ne eivät kykene ajattelemaan itsenäisesti.

3.
niiden pitäisi auttaa ongelmien ratkaisemisessa,
mutta sen sijaan ne ovat ITSE ongelmia puolet ajasta.

4.
heti kun ostat tietokoneen,huomaat että jos olisit odottanut hetken aikaa olisit saanut paremman mallin.

Naisten ryhmä voitti joten tietokonen on miespuolinen le computer

Hyvää päivän jatkoa kaikille le computerin parissa.

Äänestä

...

Äänestä
  • nyt kyllä ymmärtäny mitä sä sanoit ja sanakirjasta ei apua ollut, AAPUUVVA

    Äänestä

  • norMix evk kirjoitti:

    siis niinku noista kolmen pisteen vihjeistä, tarkoitin. Aloituksen ongelman ymmärsin mutta en osaa auttaa, oon ite ihan uuno koneen ongelmissa. Nytkin on semmonen ongelma etten pääse kun smpopankin sivuille mutta aktiaa herjaa ettei sivua voi näyttää jne..jää laskut maksamatta kunen ymmärrä...ja tän pitäis vielä muka elämää helpottaa, katin kontit sanon minä

    Äänestä

  • sinih52 kirjoitti:

    sinulle että sait viestit näkyviin.
    kiitos. :=))))

    ...hyvä :))

    Äänestä

  • tämän vitsin suappii sitten jokkainen tehä mielleiseksseen....

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    tämän vitsin suappii sitten jokkainen tehä mielleiseksseen....

    voiskohan se olla tää: vaha 80ylittänyt pariskunta lemmiskeli kirkonkellojen tahtiin, DING DONG sisään ja ulos, kesken kaiken mies kuoli ja mummo selittämään ensihoidon väelle että noin heillä vain varovasti oli tapana, mutta sitten tuli pihaan jäätelöauto...

    Äänestä

  • +-0 kirjoitti:

    paha, ilikkiisköhän naurroo..* :DD:D

    Äänestä

  • on matkalla kotiinsa täpötäydessä linja-autossa.
    Matkustajien joukossa juopunut mies aiheuttaa kiusallista häiriötä,joten ruustinna ei malta olla huomauttamatta:
    Te olette juovuksissa,jolloin häirikkö vastaa:
    Ja te olette ruma.
    Ruustinna huomaa tilanteen vain pahenevan ja yrittää tyynnytellä.
    Ei keskustella enempää mehän olemme tasoissa.
    Kivahtaen mies vastaa:
    Vai tasoissa.Minä olen huomenna selvä mutta entäs te?

    Äänestä

  • sinih52 kirjoitti:

    on matkalla kotiinsa täpötäydessä linja-autossa.
    Matkustajien joukossa juopunut mies aiheuttaa kiusallista häiriötä,joten ruustinna ei malta olla huomauttamatta:
    Te olette juovuksissa,jolloin häirikkö vastaa:
    Ja te olette ruma.
    Ruustinna huomaa tilanteen vain pahenevan ja yrittää tyynnytellä.
    Ei keskustella enempää mehän olemme tasoissa.
    Kivahtaen mies vastaa:
    Vai tasoissa.Minä olen huomenna selvä mutta entäs te?

    naiset ja miehet kuulevat asiat eri tavalla:Nainen:-hyi miten täällä on likaista! Nyt sinä ja minä alamme siivota. Ja mitä housusi tekevät tuossa lattialla? Saat olla huomena alasti jos et vie niitä pyykkiin HETI!
    Mies kuulee:pla pla pla SINÄ JA MINÄ pla pla TUOSSA LATTIALLA pla pla ALASTI HETI!

    Olikohan tuo sitä niin paljon puhuttua valikoivaa kuulemista...?;)

    Ikivanha vitsi, joka ainakin minua kuitenkin aina jaksaa naurattaa:

    Mies luki huonokuuloiselle vaimolleen sanomalehdestä:
    "Mies tappoi vaimonsa Tyrväällä."
    Vaimo keinutuolissa keinuen tuumailee:
    "Vai sillä tappo... Vai sillä tappo..."

    Äänestä

  • +-0 kirjoitti:

    voiskohan se olla tää: vaha 80ylittänyt pariskunta lemmiskeli kirkonkellojen tahtiin, DING DONG sisään ja ulos, kesken kaiken mies kuoli ja mummo selittämään ensihoidon väelle että noin heillä vain varovasti oli tapana, mutta sitten tuli pihaan jäätelöauto...

    miten se sattuikin olemaan juuri jäätelöauto, jossa on niin kaamean karmea ääni ja meteli, ettei sitä Örnin koirakaan karjumatta kuuntele...?;)

    *****
    Ruotsin kuningas Kaarle Kustaa vieraili vanhainkodissa. Hän tutustui ensin 60-vuotiaiden osastoon ja kyseli, millaista hoidokeilla oli.
    -Hyvä kohtelu ja ruoka, ja naisten kanssakin saapi olla kerran viikossa, vastasivat vanhat herrat.
    Sitten korkea-arvoinen vieras siirtyi seurueineen 70-vuotiaiden puolelle. Siellä hänen esittämäänsä kysymykseen vastattiin muuten samoin, mutta naista he eivät saaneet kuin kerran kuussa.
    Viimein olivat vuorossa 80-vuotiaat. Eräs heistä kertoi kuninkaalle:
    - Oikein hyvä meillä täällä on. Hoito on mainiota, mutta naista me emme saa kuin yksitoista kertaa vuodessa. Vahtimestari Johansson on nimittäin lomalla heinäkuussa, eikä silloin ole ketään, joka nostaisi päälle...

    Äänestä

Katri ja pipsa palasivat koulusta hieman myrtyneen näköisinä ja kun tiedusteltiin syytä,vastasi Pipsa haikeasti.
Myö ei saatu uskontokokeist ku seitsemän vaik myö Katri kans nii uskottii.

Antero seisoi äitinsä kanssa pitkään eläintarhan apinahäkin edessä ja sanoi viimein:
Äiti katso,tuo tuolla nurkassa on ihan Otto sedän näköinen.
Shh,hiljaa nyt,eihän sellaista saa sanoa.
Ei se varmastikaan kuullut,minähän kuiskasin ihan hiljaa.

Nukkumaan menon aikoihin pieni Jukka riehaantuu,hän juoksee paitasillaan ympäri huonetta,tömistää,hihkuu,kiljuu.Isä kieltelee Jukkaa ja tämän vain yltyessä lopulta hermostuksissaan läimäyttää takamukselle.Silloin Jukka livahtaa pelästyneenä halliin,tutkii itseään suuresta peilistä ja parkuu:
Arvasinhan minä halki se on!

Hymyt olivat 60-luvulta.

Äänestä

Mies palasi tansseista tytön kanssa ja he oikaisivat metsän läpi. He näkivät, kun hirvipari paritteli. He jatkoivat matkaansa ja poika kertoi tietäväisenä tytölle, että hirviuros saa tietää hajun perusteella hirvinaaraan olevan parittelukunnossa. Kun poika saattoi tytön perille, hän kysyi, milloin he voisivat tavata seuraavan kerran.
- Tuu sitten, kun nuhas on parantunut, tyttö sanoi.

Äänestä
  • oli hyvä!

    Hyvä Sirkku:).

    Äänestä

Heitetäänpä noitten savolaisjuttujen vastapainoksi pari juttua Tampereelta...;)

*****
Tamperelaisisä oli innokas jalkapalloilija, joka potkiskeli myös pikkupojan kanssa kotona. Mummikin oli joskus mukana. Pojan harmiksi mummin potkut olivat puhtaita ja se harmitti pikkupoikaa.
Kerran poika tokaisi mummille: "Voisit joskus potkaista hudinkin."
Mummi ihmetteli ja kysyi pojalta, miksi hän tuollaisia toivoo.
"Kun iskä sanoi, että heti ostetaan mersu, kun mummi potkaisee tyhjää", tokaisi poika.

*****
Tampereen Kalevassa asui takavuosina vanha pariskunta, lukutaidottomia molemmat. Aikamiespoika osasi lukea joten kuten hitaasti tavaten. Taas kerran poika luki vanhemmilleen Aamulehdestä kolarijuttua. Varttitunnin änkkäämistä kuunneltuaan äitee puhkesi ihmettelemään.
- No jopa on harvaan kirjoitettu.

*****
Nyt, kun Tampereen moottoritie on vihdoinkin avattu, viimeisetkin hämäläiset pääsevät kohdakkoin palailemaan jatkosodasta...

Äänestä
  • Turkulaismies oli innokas metsästäjä. Eräänäkin iltana hän lähti heti töitten jälkeen metsälle, vaikka ulkona satoi. Vaimo kysyi:
    - Ek kai sää senttä ol tämmösel ilmal mettäl lährös?
    - Ei mua pikkaset sattet haitta, mies sanoi ja meni.
    Kuinka ollakaan, vaimolla oli rakastaja, jolle hän soitti heti. Kohta mies saapuikin ja pari loikkasi sänkyyn. Silloin kävi ulko-ovi. Vaimo järkyttyi:
    - Se on mun äijäni, hyppää äkkiä ikkunast ulos, ni mää heitän sul vaatteet peräs!
    Rakastaja seisoi alasti kadulla odottaen vaatteitaan. Ohi kulki jengi, joka pysähtyi ihmettelemään:
    - Onk sul ain tapan seistä alasti karul? kysyi eräs jengiläinen.
    - Kyl oikke, vastasi rakastaja.
    - Vai niin, no piräk sää ain kortsuaki?
    - Ei ny senttä, satteel vaa.

    Äänestä

  • mies vailla nikkiä kirjoitti:

    Turkulaismies oli innokas metsästäjä. Eräänäkin iltana hän lähti heti töitten jälkeen metsälle, vaikka ulkona satoi. Vaimo kysyi:

    Lienetkö Savosta vai Mansesta, mutta tässäkin kohtaa täällä päässä iso *reps*...!

    Lisää...? Kun ei ole käyttäytynyt kuvaamallasi tavalla:

    Tohtori Yrttisen puhelin soi.
    - Haloo, mistä puhutaan? kysyi tohtori.
    - Mulkusta, vastasi sukupuolitautia poteva mies.
    - Perkele! Ei sieltä ole ennenkään puhetta kuulunut, sanoi tohtori ja sulki puhelimen.

    *****
    Savolaisisäntä oli käräjillä syytettynä lehmään sekaantumisesta. Naapuri oli haastettu todistajaksi. Tuomari tiedusteli:
    - Näittekö tapauksen?
    - Kyllähä minä näin, vahvisti naapuri.
    - Oliko se harkittu vai harkitsematon teko?
    - Ehä minä tiijä, van kyllä se isäntä viikon sitä tellinkkie rusnasj.

    *****
    Oli tamperelaisen kultahääparin merkkipäivän ilta. Vaimo aloitti keskustelun:
    - Kuule iskä, tehtäiskö sitä näin hääpäivän kunniaks?
    - Noo, jos sää kerran haluat, vaimo hyvä.
    - Ehrinks mää riisuuntua?
    - Kyllä, rakkaani.
    - Ehrinks mää riisua villasukatki?
    - Kyllä. Ehrit vaikka parsiakki ne... Tai kuro vaikka uuret mieluummi ensin...

    Äänestä

  • mies vailla nikkiä kirjoitti:

    Turkulaismies oli innokas metsästäjä. Eräänäkin iltana hän lähti heti töitten jälkeen metsälle, vaikka ulkona satoi. Vaimo kysyi:
    - Ek kai sää senttä ol tämmösel ilmal mettäl lährös?
    - Ei mua pikkaset sattet haitta, mies sanoi ja meni.
    Kuinka ollakaan, vaimolla oli rakastaja, jolle hän soitti heti. Kohta mies saapuikin ja pari loikkasi sänkyyn. Silloin kävi ulko-ovi. Vaimo järkyttyi:
    - Se on mun äijäni, hyppää äkkiä ikkunast ulos, ni mää heitän sul vaatteet peräs!
    Rakastaja seisoi alasti kadulla odottaen vaatteitaan. Ohi kulki jengi, joka pysähtyi ihmettelemään:
    - Onk sul ain tapan seistä alasti karul? kysyi eräs jengiläinen.
    - Kyl oikke, vastasi rakastaja.
    - Vai niin, no piräk sää ain kortsuaki?
    - Ei ny senttä, satteel vaa.

    Italialainen kaupparatsu pyrki taivaaseen. Pyhä Pietari kyseli portilla:
    - Oletteko ollut uskoton vaimollenne?
    - Vain kolme kertaa.
    Vastauksen kuultuaan enkeli pisti kaupparatsua neulalla kolmesti.
    - Mikäs ölinä tuolta kuuluu? mies uteli.
    - Siellä on juuri suomalainen kolleganne ompelukoneessa, Pyhä Pietari vastasi.

    mulla on viisi mummua...vaari on vähän kertonut...
    PIA5v

    Äänestä

kun eletään tätä aikaa vuodesta, tuli mieleeni kysyä, että jos kerran käytetään sanontaa "vasta leivottu ylioppilas", niin miksei voitaisi myös ottaa käyttöön ilmaisu "vasta kirnuttu morsian"...?

Äänestä
  • lämmitteli saunaa ja kysyi helsinkiläisiltä lomalla olevilta neitosilta :"Haluaisivatko tytyöt kylpee?"

    Neitoset nakkelivat niskojaan ja toinen sanoi : "Me ei anneta savolaisille - ei ainakaan ärrävikaisille."

    Äänestä

  • Savossa kuultua kirjoitti:

    lämmitteli saunaa ja kysyi helsinkiläisiltä lomalla olevilta neitosilta :"Haluaisivatko tytyöt kylpee?"

    Neitoset nakkelivat niskojaan ja toinen sanoi : "Me ei anneta savolaisille - ei ainakaan ärrävikaisille."

    savolaisena alakkaa tunttee ihtesä vitsiksi :))

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    savolaisena alakkaa tunttee ihtesä vitsiksi :))

    Älä välitä...!;)
    Minulla on sukua Savossa...

    Lisäksi, kun olen käynyt saunassa, heitän, jos muistan, pari juttua muillakin murteilla...;)

    Ja... Tiedätkös, miltä minusta tuntuu, kun puolitoista vuotta sitten...
    Turkuun muutin......?;)))

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    savolaisena alakkaa tunttee ihtesä vitsiksi :))

    Aamuvarhaisella suuret kuorma-autot tuovat yhä uusi pulloja liikkeisiin,
    tehtaat panevat vimmatusti ja hiivasieni laulaa.
    Läksin minä kesäyönä käymään.......

    -Tarjoilija mitä viiniä suosittelisitte täksi illaksi?
    Vietämme hopeahääpäiväämme.
    -Riipuu asianhaaroista.
    -Mistä asianhaaroista?
    -Haluatteko juhlia vai unohtaa?

    Anteekshi- hik -, mutta mitäsh kellot on?
    -Neljännestä vaille kaksitoista.
    -Höh täällä on kaikki humalasha! Mä kysyhyin jo neljännen kerran tänä iltana ja - hupp - --joka kerta shaa erilaishen vashhttaukshen.

    Kun on muutaman rommin ottanut ja mukava on olla.

    Nyt pääsee poika pelaamaan!!

    Äänestä

  • mekatron kirjoitti:

    Kun on muutaman rommin ottanut ja mukava on olla.

    Nyt pääsee poika pelaamaan!!

    rommia pullo, elä ota liikkoo..:), hyvvee yötä; on ollut raskas- mutta silti mukava päivä. Olin rannassa töitteni kanssa, otimme aurinkoa ja naatimme elämästä. Järvi oli kaunis ja taivas sininen - ei taas puuttunut mitään elämästä...

    Äänestä

  • mekatron kirjoitti:

    Kun on muutaman rommin ottanut ja mukava on olla.

    Nyt pääsee poika pelaamaan!!

    :)) tämä oli pakko lisätä:
    - Mikä on saamelaisten mytologiassa esiintyvä ihmishirviö?
    - Raitis saamelainen.

    Hyvvee yötä lappilaiset!:))

    Äänestä

ei hymyilyttäny, tyhmä, mut pianpa klikkasin ulos

Äänestä
  • "Kui joku viitsii?" Tähhh???
    Kaikki näköjään eivät ymmärrä kevyttäkään huumoria...
    Ikävää, sillä se naurattaa meitä monia.
    Kui sää muuten viitsit avata ketjun, jossa otsikkona on HUPIA???
    Olet onneksi oppinut "klikkaamaan" itsesi uloskin. Me jotkut nääs tykätään sisälläpidostakin...;)))
    Edestakaisin mennään... ja muutakin tehdään...;)

    Äänestä

  • sinua ärsyttää.. kaunista ja aurinkoista päivää sinullekin.......kaikille oikein hyvää sunnuntaita
    aurinko lämmittää mukavasti.

    Äänestä

  • sinih52 kirjoitti:

    sinua ärsyttää.. kaunista ja aurinkoista päivää sinullekin.......kaikille oikein hyvää sunnuntaita
    aurinko lämmittää mukavasti.

    sinne sulle ja nyt on niin kesäinen ilma,että oikein alkaa uskoa sen vihdoin saapuneen mikäli nurmikkoon on uskominen...=)

    Äänestä

  • n52 kirjoitti:

    sinne sulle ja nyt on niin kesäinen ilma,että oikein alkaa uskoa sen vihdoin saapuneen mikäli nurmikkoon on uskominen...=)

    empä ole tänään koneella viihtynyt aurinko todella houkutteli olemaan koko päivän ulkona sainkin paljon tehtyä voin olla itseeni tyytyväinen vai olisinkohan ?
    hyvää illan jatkoa sinulle

    Äänestä

  • sinih52 kirjoitti:

    empä ole tänään koneella viihtynyt aurinko todella houkutteli olemaan koko päivän ulkona sainkin paljon tehtyä voin olla itseeni tyytyväinen vai olisinkohan ?
    hyvää illan jatkoa sinulle

    päivä. Nukahdin tuonne aurinkoon ja kylläpä
    oli pinta punainen. Ihanaa, on lämmintä!

    Kiitokset kaikille vitsin vääntäjille. Enpä ole
    pitkään aikaan näin hupaisia juttuja tavannut.
    Ukkoni luulee, että hupsukshan tuo eukko on tullut
    kun yksinään käkättää.
    On se niin mukavaa joskus näinkin nautiskella
    pikkutuhmista jutuista.

    Hupaisia yöunia!

    Äänestä

Näin se homma etenee!

a) Naisille 15.000 kilometriä Annetaan ohjeet huoltomiehelle,ja siirrytään itse huoltamon kahvioon diettipiirakalle ja kahville Työn valmistuttua maksetaan kassalle ja lähdetetään ajelemmaan....

kustannukset:
4 litraa synteettistä öljyä 32.80 e
suodatin 6.40 e
vaihtotyö 13.45e
kahvi ja piiras 2e

yhteensä 54.65 e
------------------------------------
b) mIEHILLE ( tee -se-ite-sellaiselle )

1. Ajetaan Motonet-varaosaliikkeesseen,ostetaan synteetistä tarjousöljyä 29,25e(4l. uusi öljysuodatin 5e ,sekä uusi wunderbaum-hajuste 1,35e

2.
Ajetaan kotitalliin ja aloitetaa öljynvaihto-operaatio
huomaamalla että jäteöljysäiliö on täynnä ei ajeta ongelmajätepisteeseen vaan kaadetaan jäteöljyastia pihan perällä olevaan kuoppaan.

3. Avataan yksi Karjala-olut juodaan.

4.
Etsitään tunkkia n.30min löydetään se pojan polkuauton alta,tunkataan auton etupää ylös ja asetetaan alle punkit.

5.
Avataan yksi Karjala-olut rasitukseen juodaan.

6.
Asetetaan jäteöljyastia auton alle etsitään öljytulppaan sopivaa kiintoavainta ei löydy joten otetaan avuksi jakoavain.

7.Avataan kampikammion öljytulppa.

8.Pudotetaan öljytulppa ja kuparitiiviste sekä jakoavain kuuman öljyn mukana jäteöljyastiaan roiskeet sottaavat vaatteet ja kädet.

9.Trasselilla pyyhitään isommat roiskeet kasvoilta ja käsiltä.

10.Vitutukseen otetaan yksi Karjala-olut juodaan ja katsellaan mustan käytetyn moottoriöljyn valumista jäteastiaan.
11.
Etsitään suodattimen vaihtoon tarvittavia ketju-avainta ei löydy joten lyödään ruuvimeisseli suodattimesta läpi,öljy roiskuu joka puolelle ja oikean käden rystysistä aukeaa palkeenkielet.
12.
Otetaan vitutuksen yksi Karjala-olut ja juodaan.
13.
Kaveri tulee käymään tyhjennetään Karjala -kori ja päätetään että jatketaan öljynvaihtoa huomenna...
14.
Seuraava päivä,vedetään öljyastia auton alta ja tyhjennetään se pihan perällä olevaan kuoppaan peitetään kuoppa mullalla.
15.
Siivotaan kohdassa 11 tulleet roiskeet.
16.
Otetaan Karjala olut;@! nehän juotiin eilen.
17.
kÄYDÄÄN OSTAMASSA TAAS KORILLINEN kARJALA-OLUTTA.
18.
TUHRITAAN UUSI SUODATIN JÄTEÖLJYYN JA KIERRETÄÄN SE PAIKOILLEEN.
19.
Kaadetaan litra öljyä täyttökorkista koneeseen kun muistetaan ettei tullut kierretyksi öljytulppaa tivisteineen paikoilleen.
20.
Haetaan helvetisti öljytulpaa ja tiivistettä,muistetaan että jäteöljy tuli kaadetuksi pihan perälle kuoppaan ja eilenhän tulppa,tiiviste ja jakoavain putosivat jäteöljyn joukkoon.
21.
Armottomaan vitutukseen otetaan kaksi Karjala-olutta.
22.
Avataan se @! kuoppa tongitaan ja löydetään tulppa tiiviste ja jakoavain.
23.
Viedään auton alle valunut ensimmäinen litra öljyn ja trasellin sekoitusta sinne pihan perällä olevaan kuoppaan.
24.
Otetaan yksi Karjala-olut ja juodaan.
25.
Pohjatulppaa kiristetään lipsutetaan jakoavain ja eilen auenneet rystyset nyt jo hyvässä ruvessa aukeavat uudelleen.
26.
Vaiheen 25johdosta lyödään takaraivo betonilattiaan ja otsakulma pohjapellin takapultin päähän.
27.
Kirotaan helvetisti.
28.
Heitetään jakoavain pitki autotallin seiniä.
29.
Kiroillaan vielä 10min koska jakoavain on osunut autotallin seinään kiinnitettyn Miss Joulukuun vasempaan meijeriin.
30.
Vitutus hellittää kun otetaan kaksi Karjala-olutta ja juodaa.
31.
Puhdistetaan ja desinfioidaan rystyset otsakulma ja takaraivo ja laastaroidaan ne asianmukaisesti.
32.
Otetaan tuskaan yksi Karjala-olut ja juodaan.
33.
Kaadetaan 3jäljella ollutta litraa synteetistä öljyä koneeseen.
34.
Otetaan pukit pois alta ja hajoitetaan samalla tunkin vipuvarsi.
35.
Peruutetaan auto ulos tallista että voidaan siivota kohdan 23 öljyläikka.
36.
Koeajolle ja hakemaan se puuttuva litra synteetistä öljyä Motonetistä.
37.
Tien sivuun ja puhalletaan ystävälliselle LP:n konstaapelille.
38.
Auto hinataan pois .
39.
Käydään oikeudessa maksetaan sakot verikokeet ja hinauspalvelu.
Kustannukset:
4 litraa syntetistä öljyä 29,25e
1 öljysuodatin 5e
1Wunderbaum 1,35
48 plo:a karjala olutta 59.70e
1 rattijuopumussakko 571,80e
1 verikoe terv keskuksessa 50,45e
1 hinauskulut 124,45e

YHTEENSÄ 842.00EUROA.......

Äänestä
  • makeat naurut antavia juttuja piisaa.
    Iso kiitos taas kerran...=)

    Äänestä

  • n52 kirjoitti:

    makeat naurut antavia juttuja piisaa.
    Iso kiitos taas kerran...=)

    pojat kertoo........:=)))) mukavaa kun saa edes jonkun hymyilemään......

    Äänestä

  • sinih52 kirjoitti:

    pojat kertoo........:=)))) mukavaa kun saa edes jonkun hymyilemään......

    elämästäni virnuillut elämälle ja elämä on puolestaan virnuillut mulle...=)

    Äänestä

  • Auton tankkausohje

    Naisille:

    1. Aja tankille.
    2. Tarkista kampaus.
    3. Sammuta moottori.
    4. Laita avaimet käsilaukkuun.
    5. Etsi kortti käsilaukusta.
    6. Laita kortti automaattiin.
    7. Etsi käsilaukusta lappu, johon tunnusluku on kirjoitettu.
    8. Näppäile tunnusluku.
    9. Mieti mikä oktaani.
    10. Aloita tankkaus.
    11. Tankki väärällä puolella.
    12. Mene takaisin autoon
    13. Etsi avaimet käsilaukusta
    14. Käynnistä moottori ja käännä auto
    15. Aloita tankkaus (15 sekuntia jäljellä)
    16. Lopeta tankkaus
    17. Mene takaisin autoon
    18. Aja ulos huoltoasemalta
    19. Pysähdy ja peruuta takaisin
    20. Tarkista kampaus
    21. Mene ulos, ota kuitti ja kortti ja laita tankin korkki paikalleen
    22. Laita kortti käsilaukkuun ja kuitti käsilaukkuun
    23. Aja pois huoltoasemalta
    24. Aja 5 km
    25. Ota käsijarru pois päältä

    Miehille:

    1. Aja tankille.
    2. Aseta kortti automaattiin.
    3. Näppäile tunnusluku.
    4. Tankkaa, ota kortti ja kuitti.
    5. Aja pois.

    Äänestä

  • norMix evk kirjoitti:

    Auton tankkausohje

    loikki iloisesti vasten punaisia valoja risteyksen yli.Liikennepoliisi huomasi tämän ja vihelsi kimakasti pilliinsä,mutta tyttö vain jatkoi matkaansa.Poliisi vihelsi uudestaan jolloin tyttö kääntyi ja vilkutti hänelle jatkaen sitten matkaansa.
    Silloin alkoi poliisin sappi kiehua.Hän pinkaisi juoksuun,tavoitti tytön helposti ja tarttui tätä käsivarresta.
    Eikö poliisin vihellys sinuun tehoakaan? hän tiuskaisi.
    Ei ei tehoa sanoi tyttö kirkkain silmin.- Olen jo menossa treffeihin ja se poika on jo sentään melkein valmis ekonomi.

    Äänestä

...noista autoasioista, palataanpa hetkeksi taas tähän tosielämään - eli tietokoneisiimme...;)

MITTEEPÄ TIET, JOS TIETOKONNEESJ ALAKKAA RENKATA?

Ossootko korjata ite vae maksatko isot rahat huoltovirman kojjoottiloille?

Jos et ossoo ite korjata, nii luveppa tämä.
Alakkaa mutkikkaammattii pelit kolokkasta.

JOS TIETOKONE KUATUU
Nosta se ylös. Vastasen varalle oes hyvä hommata aijalline atk-tuki. Parrunpätkä käyp hyvin.

JOS KÄÄTTÖJÄRJESTELMÄ JUMMII
Kasta sitä noppeesti kiehuvassa veessa ja sitte pakastimessa. Näätä sille, miten paljon huonomminnii sen asijat voes olla. Eeköhän tokene.

JOS OHJELMA KATKIJJAA
Vaeha kanavvoo.
Jos out alaikäne, tarkista jotta ohjelmat ei ou kielletty alle 16-vuotijaelta. Jos ee aata, nii soeta televisijon ohjelmapäevystyksee.

JOS SÄHKÖPOSTI EE KULE
Uhkoo, jotta lopetat tykkännään konttuurissa käännin ja määt kyläkaapan asijakkaaksi.

JOS ROSESSORJ TAKKUVVAA
Se on kuitenniin aena liijan vanaha ja aljtehone, nii että osta uusj.

JOS HIIRI EI LIIKU
Pistä kissa vierree yöksj. Eeköhän ala vaahti maestuu.

JOS NÄÄTTÖ PIMENNÖÖ
Sammuta valot ja sano, jotta osattaan sitä täällännii. Ja mää kalalle.

Äänestä
  • sie ne ohjeet laitoit kun minä muutama päivä sitten kyselin että mikä mättää... :=))))

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

sinih52 kirjoitti:

Joukko sukulaisia oli kokoontunut odotushuoneeseen sairaalasa,jossa heidän vakavasti sairas omaisensa oli hoidettavana.
Viimein lääkäri saapui uupuneen näköisenä.
Valitettavasti minulla on huonoja uutisia.
Ainoa toivo sululaisellene on aivojen siirto.
Se on uusi kokeellinen toimenpide,melkoisen riskialtis ja lisäksi joudutte,
maksamaan aivosiirrännäisen itse.
Kotvan kuluttua joku kysyi kuinkahan kallita aivot ovat.
Lääkäri vastasi välittömästi
miehen aivot 50,000 naisen 2.000.
Vastauksen kuullessaan miehet yrittivät olla hymyilemättä ja välttivät katsomasta naisia silmiin.
Joku ei voinut olla virnistämättä.
Eräs miehistä ei kyennyt hillitsemään uteliaisuuttaan vaan kysyi miksi Miehen aivot
ovat niin paljon kalliinmat kuin naisen?
Lääkäri hymyilin hänen lapselliselle tietämättömyydelleen ja vastasi.
Sehän on aivan normaalia hinnoittelu polittiikkaa.
Naisten aivojen hintaa on pakko laskea kun ne on käytettyjä.
Ja siksi toisekseen miehen toimivat aivot on harvinaisuus ja niitä on vaikea löytää.

Kaikki alkoi siitä kun eräs komia nuori mies
piti hyvää huolta fyysisestä kunnostaan.
Hölkkäsi ja nosti puntteja.Otti aurinkoa.
Joka ilta mies asettui alastomana peilin eteen
voidakseen ihailla vartaloaan.
Hän huomasi olevansa tasaisesti ruskettunut
lukuunottamatta penistä,joka ei ollut saanut aurinkoa.
Jotain asialle oli tehtävä se oli päivänselvä asia.
Mies meni siis seuraavana päivänä uimarannalle
mutta hautasi itsensä kokonaan hiekkaan jättäen peniksen törröttämään hiekkakasan harjalle
Siinähän se mukavasti ruskettuisi mukavasti auringossa.
Sattui kulkemaan ohi kaksi iäkästä naista
toinen huomasi vipusen hiekassa ja huudahti
E i oikeutta tässä maassa saa.
Mitä tarkoitat kysyi toinen,katso tuota.
Kun olin 10vuotis pelkäsin sitä
Kun olin 20vuotias olin utelias sen suhteen.
30-vuotiaana rakastin sitä.
40-vuotiaana toivoin saavani sitä useammin.
50-vuotiaana maksoin siitä.
60-vuotiaana rukoilin sitä.
70-vuotiaana olin unohtanut sen.
Ja nyt kun olen 80vuotias niitä kasvaa villinä luonnossa.

Ehkä hymyilyttää edes pikkasen moi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu