Omakotitalon pihaan pysäköiminen

Kaksi autoilijaa oli ajanut omakotitalomme pihaan. Isäni tuli käymään ja jätti autonsa pihalle. Kohta poliisi soitti, oli saapunut poliisiautolla talomme eteen. Pyysi isääni ja minua pihallemme. Kertoi, että tien tukkiminen ja ajoneuvolla ajon estäminen on rikos. Sanoi, että isäni on välittömästi tultava siirtämään autonsa ja päästämään tuntemattomat autoilijat pihaltamme.
Mielestäni sekä pysäköijät, että poliisit häiritsivät kotirauhaani. Olin juuri nukuttamassa pieniä lapsiani ja jouduin jättämään heidät sänkyihinsä itkemään, kun minut pyydettiin poliisin toimesta heti ulos. Lapseni olivat juuri nukahtamaisillaan ennen puhelua.
Onko se minun rikos, jos pihaani ajaa joku tuntematon, eikö pihaporttia saa sulkea tai autoa ajaa omassa pihastaan ihan miten haluaa vaikka portille?
3657
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Saa kenen tahansa pihalle pysäköidä kun vain huolehtii että muut pääsevät liikkumaan. Itsekin jätän metsästys reissuilla auton jonkin maajussin pihalle ja siitä köpis metsään. Onhan se paljon turvallisempi vaihtoehto jättää jonkin pihalle kuin jonnekin metsäautotien varteen.

Äänestä

Jos vaan omistaa vaikka traktorin niin omalla pihalla on aina töitä eikä siinä ehdi varomaan sellaisia autoja joita ei pariaattessa pitäisikään olla omalla pihalla.

Äänestä

Oletpa vieraanvarainen. Kai nyt pihalle saa pysäköidä kuka tahansa. Vai tien tukoksiko pitäisi jättää. Minäkin aina jätän auton toisten pihoille kun metsästys reissuilla olen. Kuivakka ihmis poloinen olet kun tollasta juttelee.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Kotikissa000 kirjoitti:

Kaksi autoilijaa oli ajanut omakotitalomme pihaan. Isäni tuli käymään ja jätti autonsa pihalle. Kohta poliisi soitti, oli saapunut poliisiautolla talomme eteen. Pyysi isääni ja minua pihallemme. Kertoi, että tien tukkiminen ja ajoneuvolla ajon estäminen on rikos. Sanoi, että isäni on välittömästi tultava siirtämään autonsa ja päästämään tuntemattomat autoilijat pihaltamme.
Mielestäni sekä pysäköijät, että poliisit häiritsivät kotirauhaani. Olin juuri nukuttamassa pieniä lapsiani ja jouduin jättämään heidät sänkyihinsä itkemään, kun minut pyydettiin poliisin toimesta heti ulos. Lapseni olivat juuri nukahtamaisillaan ennen puhelua.
Onko se minun rikos, jos pihaani ajaa joku tuntematon, eikö pihaporttia saa sulkea tai autoa ajaa omassa pihastaan ihan miten haluaa vaikka portille?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu