Oikeinkirjoitus ensinnäkin on kaiken a ja o.
Sitten yhdyssanat.
Isoa kirjainta tulee käyttää vain oikeassa kohtaa, sekä muistaa että Kuksa kaikissa yhteyksissään siitäkin huolimatta missä se lauseessa esiintyy, kirjoitetaan isolla Koolla.
Synonyymeissä ei tule tehdä virheitä, muuten kansankynttilärunkkari älähtää.
Synonymia eli yhteisnimisyys tarkoittaa sanojen samamerkityksisyyttä, mutta se ei ole itsetarkoitus vaan mikäli kyseessä on esimerkiksi ihmisolennoksi luokiteltava kirpunkikkare, niin pääasia on että henkilö tunnistaa itse itsensä saamastaan nimityksestään, jonka omalla käytöksellään on itselleen hankkinut.
Esimerkkeinä:
Flösö = 2010.
Sbuge = 2010.
Dille = 2010.
Peukaloinen = 2010.
Omanapanarsisti = 2010.
Tyttö = 2010.
Neitinen = 2010.
Muun ohella mainituista 2010 tunnistaa itsensä.
Tärkeää perustietoa Pattayan palstamatkailuun.
Anonyymi-ap
2
101
Vastaukset
- Anonyymi
Rakkaalla lapsella on monta nimeä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2134060Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1112563Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit382275Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?801390Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te861278- 481149
- 751027
- 59893
Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu57844- 44822