Miten muut ovat suhtautuneet suurperheisiinne? Minä kun olen kuullut ihmisiltä jo että "Ei me enää kolmatta lasta tehdä; ei me mitään somaleita olla." Somaleilla kun usein on lapsi per vuosi. Ja joidenkin mielestä on "somalimaista" tehdä monta lasta. Meille nyt vaan on kolmas lapsi tulossa, joten ollaan sitten tuttujen mielestä somaleita.
Muiden suhtautuminen
21
9538
Vastaukset
- äippä3
perhe vielä ole suurperhe. Neljä, viisi sitten alkaa olla suurperhe. Mitä noista ihmisten mutinoista välittää. Senkun heität herjaa takas.
- sanottiin
et ei koko maailmaa yhden ihmisen tartte täyttää. Odotin silloin neljättäni nyt kuitenkin odotan viidettä ja tarkotus on tehdä se kuudeskin :)
Monen eka reaktio on "mihin uskon lahkoon kuulut"? tyylinen kysymys kun kerron montako lasta mulla on:) sit ilmeet muuttuu kun kerron hostoriani eli ekat 2 on kariutuneesta avioliitosta ja tokat 2 kariutuneesta avo liitosta ja tän tulevan isän kanssa asutaan naapureina ja suunnitellaan tekevämme vielä toinenkin :) Ja tietysti muutetaan yhteen ennen ku ruvetaan enempää lisääntyyn ja naimisiinkin mennään, mut kaikki aikanaan :)
Hauskinta oli ihmisten ilmeet silloin kun olin suurperheelinen yh tai oonhan mä vieläkin :) - hienoa
Unohda tuollaiset somali jutut. Kolme VASTA :) täällä jo viisi VASTA, tai kyllä se jo riittänee. Tosi hienoa. Äläkä sinä tai te miehesi kanssa tuollaisia juttuja edes kuuntele. Se on teidän ratkaisunne eikä muiden. Onnittelut.
- Suurperheellinen
Heippa vaan!
Meillä on 6 lasta.
Olemme saaneet mm. seuraavia kyselyjä:
1) Olemmeko johonkin lahkoon kuuluvia uskovaisia?
2) Olemmeko mahdollisesti hulluja?
3) Saammeko sosiaalitoimesta hyvätkin korvaukset?
Ja rumimmat kommentit ovat tulleet omasta ja miehen suvusta! Varsinkin anoppi ja appi laukoivat aikanaan kaikenlaisia "elämänviisauksia" minulle! Vieraat ihmiset ovat suhtautuneet pääosin hyvin.
Pidä pääsi, älä välitä asiattomista kommenteista. Ja älä ainakaan pahoita mieltäsi ajattelemattomista puheista.
Ja nykyään on jo aika paljon 4-5 lapsen perheitäkin. Ainakin täällä maaseudulla. Oikein hyvää jatkoa Sinulle! - Kohta kolmen äiti
Kiva kuulla positiivisia kommentteja... Kiitos!
Tuntuu, että miehelle on vaikeampaa olla välittämättä kavereitten puheesta. Nykyään kun on niin muodikasta tehdä 1,7 lasta (vai paljonko se keskimääräinen lapsiluku nyt onkaan).
Itse aina ajattelin, että neljä lasta ois kiva. Jossain vaiheessa kun kaksi lasta oli, niin tuli tunne että eiköhän se tässä nyt ole. Nyt kun odottelen kolmatta, tuntuu että kyllähän se neljäskin pitää vielä saada. Ja ehkä viideskin ennen kuin täyttää 40 ja alkaa olla liian myöhäistä...!
Mies kuitenkin puhuu nyt, että tämä (kolmas) on se viimeinen lapsi. Vaikka hän on monta kertaa eri yhteyksissä ihannoinut isoa perhettä. Oma perheensä on iso ja rivien välistä voi lukea että hänestä olisi ihanaa kun perheessä on "vipinää". Toisaalta taas on tämä este korvien välissä, eli hän ei kehtaa enää saada neljättä lasta koska ympäristö rupeaa ihmettelee miksi NIIN monta lasta. Hänelle on muutenkin aina tärkeämpää mitä muut ajattelee. Tällaista pinnallista on täällä kaupungissa. :-(
Lisää kommentteja saa laittaa; luen niitä mielelläni!- mimma
Meille tulee nyt sitte se viides LA heinäkuussa.
Kun oli kaksi ja tuli ero laskeskelin et juhuu oon alle 40v ku kummatki on täysikäsiä ja maailmalla.
Uudessa suhteessa kuitenkin syttyi vauvakuume 4v yrittämisen ja yhden km jälkeen syntyi 2 aivan ihanaa lasta pienellä ikäerolla kuten aikaisematkin.
suhde oli aivan karilla jo kun toka syntyi ja kariutui lopullisesti nuorimman ollessa 11/2v.
neljälapsen yh:na ja yli kolme kymppisenä olin jo varma et lapsia ei enää tule.
Nyt kuitenkin olen 36v ja vartoon viidettä ja mies on se joka haluaa mahollisiman pian kaverin tälle syntyvälle. Toisaalta taidan haluta minäkin ja ikää rupee oleen ettei tässä vuosia enää mietitä tekisinkö vai enkö vielä yhden? Mulla on päähän pinttymä et kun 38v täytän niin sit on lapset tehty:)
Nyt en enää vuosiin ole laskenut kuinka vanha olen kun lapset on maailmalla, taidan olla silloin jo eläke iässä :)
- neljän äiti
Meillä on neljä lasta,enkä pidä meitä vielä edes suurperheenä.Mutta onpahan muutaman kerran jopa vastaantulijat (ventovieraat) ihmetellyt ääneen,että on siinä monta lasta ja kyllä on isäntä ollut ahkeraan kotona yms. Mutta me otetaan tommoset kommentit vaan huumorilla ja ollaan ylpeitä lapsistamme.
- myös 4
Meillä on myös neljä lasta. Parhaat kommentit ovat tulleet vanhemmilta ventovierailta miehiltä. Eräs tuli vartavasten kehumaan, että on ilo katsella pellavapäistä katrasta, toinen taas iloitsi, että teillähän on oma heimo.
- lasta meillä
myös 4 kirjoitti:
Meillä on myös neljä lasta. Parhaat kommentit ovat tulleet vanhemmilta ventovierailta miehiltä. Eräs tuli vartavasten kehumaan, että on ilo katsella pellavapäistä katrasta, toinen taas iloitsi, että teillähän on oma heimo.
Itse olen törmännyt vaikka minkälisiin komentteihin tässä matkan varrella.
Kaikista kipeimmiltä ja loukkaavimmilta ne on tuntunt,kun odotusaika ei ole sujunut ongelmitta ja itse on pelännyt lapsen menettämistä.Ja sitten joku on vielä laukonut jotain törkeetä lapsilukumäärästä...
Sitten on näitä ihania ihmisiä,jotka tulee ihailemaan isoa lapsikatrasta.
Olen aina sanonut,kun jutellaan lasten lukumäärästä ja siihen liittyvistä iloista ja suruista.Että tunnen samanlaita iloa viisinkertasesti,kun joku tunette yhdestä.Mutta myös huolet on viisinkertaset.Ja näinäpäivinä tunne kuusinkertaistuu,kun saamme vauvan.
Eikä sekään tunnu hassummalta,kun alkaa juttelemaan jonkun vieraan kanssa ja tulee ilmi että odotan kuudetta.Suu loksahtaa auki ja kommenti on "enpä ois sinusta uskonut".
- 3:n äiti
Kun kuljen kolmen lapseni kanssa, on aika yleinen kysymys ventovierailta se, että ovatko nämä kaikki sinun omia. Tai sitten huomaa jostain kommenteista, että minua luullaan perhepäivähoitajaksi.
- Suurperheellinen
Kivoja vastauksia Teillä!
Joo, meillä on siis 6 lasta. Kuulumme ev.lut-seurakuntaan, mutta emme kuulu ns. uskonlahkoihin. Mielenterveyskin on hyvässä kunnossa. Ja sosiaalitoimistostakaan ei tipu meille ylimääräisiä avustuksia. ( Kts. ensimmäinen viestini, naurua... ) Ikinä emme ole saaneet esim. asumis-tai toimeentulotukea.
Perheen tulot ovat isän palkka, äidin kotihoidontuki (noin 300-400 euroa/kk) ja lasten lapsilisät. Ja hyvin olemme pärjänneet. Lapsilla on myös paljon seuraa toisistaan.
Muuten, niitä mukaviakin kommentteja meille tulee paljon! Olemme saaneet monelta äidiltä ja isältä palautetta, että hyvin olette pärjänneet. Ja muutama,jo vähän vanhempi äiti on sanonut, että olisi itsekin aina halunnut ison perheen, mutta kun silloin 60-70-luvulla ei vaan uskaltanut! Silloin yleinen asenne yhteiskunnassa kai oli, että kyllä 1 tai 2 lasta perheessä riittää.
Nykyään isoja perheitä onkin taas enemmän kuin meidän lapsuudessa.
Hyvää jatkoa Teille kaikille! - äitee +4
onko ehköisy pettänyt?
uskonnollista? heh en kuulu ees kirkkoon...
kävikö jo toisen kerran vahinko?
keksisit nyt muunkin harrastuksen
eikö elämällä ole muuta tarkoitusta?
miksi?
jne..
on tietysti muita niitä positiivisia, mutta noita mie ja muut ollaan kuultu. lisäksi pidetään jotenkin selvänä että niitä tulisi vielä lisää..
omaa huumoria sitten on se kun ostettiin eka bussi eli vanha volkkari ja mukuloita oli kolme kaksi koiraa anoppi jos johkin lähettiin. siitä tuli heti "lesubussi" koska lestadiolaisilla oli samanlaisia..
ukko on heimopäällikkö, viidestä tulis joukkueenjohtajaks niiku yks tuttu..
koska kolmas oli poika perusteltiin sen hankkimista sillä että sudenpentujen käsikirjassa luki siihen aikaan (1994) että poika on vanhuuden turva..
neljännestä sanottiin että ukko haluu olla monitaitoammattilainen eikä sekatyömies joka tekee mitä vaan kun oli kaksi tyttöä ja poika...
jos lapsi tuo ruuan taloon niin neljä kantaa paljon enemmän..
selityksiä; eka oli juhannus, sitten sähkölakko, sitten tv lakko ja sitten ei muuta tekemistä..
sitten vielä tutkimus; suomalaisilla on 1,8 lasta, mutta suomalaiset äidit kyselyn mukaan haluaisivat yleensä vielä yhden lapsen perhekoosta riippumatta mutta yleisemmin kolmannen! - kolmas tulossa...
Eka raskauteni yllätti kaikki. Toinen tuntui olevan kaikille itsestään selvyys. Tämä kolmas raskaus onkin sitten yllättänyt kaikki ihan ylen määrin. Itse yllätyin lähinnä siitä, miten outona kaikki kolmatta lasta pitää.
Ehkäisyvinkkejä olen saanut ja jopa - yllättävää kyllä - sellaisilta, joilla itselläänkin on kolme lasta. En ole itse mainostanut raskauttani ja se on näkynyt vasta melko vähän aikaa, mutta vaikka se nyt näkyy mielestäni jo selvästi (joudun käyttämään äitiysvaatteitakin) on ihmisten silti vaikea uskoa, että olisin raskaana, vaan ennemmin epäillään lihomista.
Ja ilmeisesti neljäs lapsi olisi taas itsestään selvyys, sillä tässä vaiheessa kaikki alkavat kyselemään, koska seuraava tulee.
Somaleiksi ei sentään oo kutsuttu, mutta uskonnollista vakaumusta on kyselty. Sekin huvittavaa, koska lapset eivät ole tehty peräkkäisinä vuosina, joten ilman ehkäisyä niitä olisi jo monta enemmän.
Eipä se kellekään kuulu, montako lasta minä teen. Lapsettomille vastaan, että pitäähän jonkun heitäkin sitten vanhainkodissa hoitaa ja heidänkin eläkkeensä maksaa. - A-J
Itse olen Pohjanmaalta ja täällä 5-6 lasta on aivan normaali määrä. Suurperheistä puhutaan oikeastaan vasta kun lapsia alkaa olla 7 tai yli eikä se reilut 10 lastakaan ole ihme. Johtunee varmastikin lestadiolaisuuden suuresta kannatuksestä täälläpäin.
- ???
miksi ihmeessä teitä luullan somaleiksi? eiköhän ihonvärikin jo kerro jotain, vai oletteko kenties tummahipiäisiä?
siitä, että lisääntyy kuin sopulit, olen kuullut useamminkin :-/- Kohta kolmen äiti
...ei meitä sentään LUULLA somaleiksi, vaan pidetään "somalimaisina" jos on monta lasta. Olet varmaan nähnyt joskus somaliperheitä; heillä kun on usein iso lapsikatras, lapsi per vuosi. Toinen vaihtoehto, kuten tässäkin viestiketjussa kirjoittaneet ovat kertoneet, ovat lestadiolaiset. Eli aina pitäisi löytyä joku syy, uskonnollinen tai muu, jos on useampi lapsi.
- Pilvi
Minusta on aivan jokaisen oma asia montako lasta haluaa. Jos haluaa suurperheen, mikä onkaan sen hienompaa! :)
Itselläni ei ole kuin yksi enkä enempää varmastikaan halua mutta kuitenkin meillä on suurperhe, lapsuus aika oli niin ihanaa kun monta veljeä pyöri jaloissa.
Ei kannata yhtään välittää muiden mutinoista. =D - laura
olen 17 vee ja olen aina unelmoinut ihanasta aviomiehestä ja isosta perheestä. iso perhe käsittelee minun mielestä lukemia 10 ja siitä ylöspäin. Sinulla on "vasta" kolme..se ei todellakaan minusta muistuta isoaperhettä. Mutta kaikilla on omat käsityksensä. Suomesta löytyy niiin paljon isoperheisiä..se ei ole rikos. Arvostan niitä perheitä jotka ottavat kaikki vastaan mitä annetaan, eikä syöksy heti abortin tekoon(vastustan aborttia) Toivotan voimia kaikille iso perheisille. Jos toiveeni kuullaan minustakin tulee joskus seuraajanne
- 3 lasta, ehkä pian 4
En ihmettele että Suomessa lapsia on perheissä yksi tai kaksi, jos on useampi niin
kamalaa taivastelua ja arvostelua ja ihmetystä saa kuulla kolmatta odottaessa
sukulaisilta ja tuttavilta (vaikka hoidamme tenavat itse!), neljättäkin toivotaan,
3 lastamme on jo isoja, mutta en todellakaan meinaa ilmoittaa edes äidilleni
neljännestä enne kuin itse huomaa. sen verran loukkaavaa oli kun kolmas oli tulossa. - ()()()()()()()
Vierailta on yleisin kysymys, että onko kaikilla sama isä. Joo, on. Pahimmillaan joku kauppajonossa jopa kysyi, että kuinka monta isää näillä lapsilla on. "Yksi jokaisella." Minusta kysymys on aika yllättävä, koska mielestäni lähtökohtaisesti oletetaan, että perhe on ydinperhe, eikä toisin. Ei se nähtävästi näin mene. Ja lapsiahan meillä on vasta neljä, viides tulossa. Ilmeisesti vain kahden ensimmäisen jälkeen oli niin pitkä tauko (yli neljä vuotta), että on uskomatonta, että kukaan saman miehen kanssa voi niin pitkään olla.
Ystävät, kaverit ja sukulaiset ovat suhtautuneet ihan positiivisesti. - riipsi12
Ihanaa lukea, että monella on ollut samanlaisia kokemuksia, kuin mulla. Meille syntyy pian viides lapsi ja tuntuu, että monet ihmiset ei sitä ymmärrä, että haluaa niin paljon lapsia tehdä. Emme kuulu mihinkään " uskonlahkoon" ja olemme molemmat töissä ja ihan nomaalituloisia. Tykkäämme vaan kovasti lapsista ja tästä hulinasta. Miksi se on toisille vaan niin kumma juttu? Edes anopille ei kiinnosta enään kertoa raskauksista, kun sit alkaa se mutina.. hänen mielestä kaksi olisi ollut hyvä määrä? En ymmärrä, miksi hän on niin vastaan, kun ei pahemmin hoida meidän lapsia, eikä auta meitä mitenkään taloudellisesti. Ei ole edes sellaista pyydetty häneltä, kun ei ole ollut tarvetta... näin me halutaan elää tää elämä ja piste :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik124390MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar862240Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5571734Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin1011461Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671167Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331098- 51008
Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt218971Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60913Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3898