PLM julkisti perjantaina Suomen tähänastisesti suurimman Ukrainaan lähetettävän aseapupaketin

Anonyymi-ap

Uusi puolustustarvikelähetys on arvoltaan noin 400 miljoonaa euroa.

Kyse on Suomen 12. aseapupaketista Ukrainaan. Korvausarvoltaan uusin tukipaketti on siis yli kaksinkertainen kaikkiin aiempiin paketteihin verrattuna.

Viimeisin aseapu mukaan lukien kaikkien Suomen Ukrainalle toimittamien pakettien arvo on nyt 590 miljoonaa euroa.

– Summan perusteella kyse on merkittävimmästä paketista tähän mennessä. Se tässä on se tärkeä asia, puolustusvoimien entinen komentaja, kenraali evp. Jarmo Lindberg kommentoi Ilta-Sanomille.

Se, mitä Suomen aseapupaketit tarkalleen sisältävät, on kerrottu hyvin tietoja vähän julkisuuteen.

12. apupaketin sisällön kohdalla tehtiin kuitenkin pieni poikkeus aiempaan. Puolustusministeri Mikko Savolan mukaan Suomen uusin paketti sisältää ”raskasta aseistusta ja ampumatarvikkeita”.

Lindberg näkee, että tiedottamisessa on siirrytty askeleen avoimempaan suuntaan.

– Niistä vähäisistä tiedoista, mitä julkisuuteen on annettu, voisi todeta, että paketin täytyy olla merkittävä, hän summaa.

15

157

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Suomi riisutaan aseista ja rahoista.

      • Anonyymi

        Ei kumpaakaan,mutta Ukraina saattaa selviytyä itsenäisenä putleristien harmiksi.


    • Anonyymi

      Olisi tuollekin rahalle ollut parempaakin käyttöä, esim. terveyden- ja vanhustenhoidossa.

      • Anonyymi

        Ei se ole niistä pois.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei se ole niistä pois.

        Tulevat sukupolvetko maksavat sotaan osallistumisen kulut? Jos, ei yksikään hyvässä asemassa oleva jää tuonnempana makselemaan muiden aiheuttamia kuluja.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tulevat sukupolvetko maksavat sotaan osallistumisen kulut? Jos, ei yksikään hyvässä asemassa oleva jää tuonnempana makselemaan muiden aiheuttamia kuluja.

        Vielä, olisi voinut käyttää rauhan rakentamiseen nekin rahat mieluummin kuin tuhon voiman vahvistamiseen jos ei kerran oman kansan hyödyksi satsata enää.
        Asekilpailu loppuu vasta kun jommalla kummalla osapuolella ei ole enää sotilaita. Arvata saattaa kummalta loppuu "pelinappulat" aiemmin.
        Harmillista sodan lietsonta ja tuhon maksimointi. Rauhan rakentaminen ja liennytys olisi ollut parempi vaihtoehto kun konfliktin vahvistaminen.


      • Jos tuo olisi oikeasti rahaa jota annettiin mutta taisi isosti olla kalliisti kierrätettävää Neuvostoliiton sotatarviketta jolle Suomella ei ole isosti käyttöä.


    • Anonyymi

      Huono homma. Suomen ei olisi pitänyt sekaantua noin pahasti konfliktiin. Kalliiksi tulee ja mahdollisesti seuraamuksia tuonnempana kansalle, ei päättäjille koska ne palkitaan ruhtinaallisesti toimistaan ja pääsevät tarvittaessa turvaan tiedustelutiedon nopean saamisen vuoksi. Suuri osa omasta kansasta kärsii puutteesta ja kurjuudesta sekä monet asiat eivät toimi omassa maassa (terveydenhuolta, koulujärjestelmä, teiden huolto, vanhusten hoito) kuitenkin on varaa heitellä paukkuja muualle. Maksaahan se jenkkien ja Venäjän vääntö muutenkin Suomelle lukuisten pakolaisten ylläpitokuluina ja asiasta jauhaminenkaan ei ole ilmaista. Kaikki me olemme maksumiehiä mutta taitaa Amerikka olla saamapuolella koska hyötyy asebisneksestä ja meidän päättäjät tietenkin saavat isot palkkiot kyseenalaisista toimistaan.

      • Anonyymi

        Suomi noudattaa velvoitteitaan läntisenä demokratiana.
        On selvää,ettei se sovi putleristeille ja muille itäisen mielivallan kannattajile.

        Meihin kohdistuva rasitus on siitä pienemmästä päästä,mutta harmittaahan sekin demokratian vastustajia.

        USA avustaa Ukrainaa monin verroin enemmän,kuin kaikki muut yhteensä.


    • Anonyymi

      Suomi tukee omalta osaltaan ansiokkaasti Ukrainan vapaustaistelua kansanmurhaan pyrkivää hyökkääjää vastaan.

    • Anonyymi

      Jokainen suomalainen pulittaa toistasataa euroa tästä huvista.

      • Anonyymi

        Ja ilomielin!

        Harvat putleristit sen sijaan iloitsevat Herr Putlerin joukkojen Ukrainassa harjoittamasta kansanmurhasta.


    • Anonyymi

      Koyhämme kiittää. toinen paitakin oli niillä liikaa ja Luhanskin ja Doneskin vapaus ja ihmisoikeudet !? Suomen Kristitytkin lisänneet sotaan huumettaan, Päivi Räsäsen raamattuun nojaten !?

    • Puolustusministeri Mikko Savolan mukaan Suomen uusin paketti sisältää ”raskasta aseistusta ja ampumatarvikkeita”.

      Veikkaan, että Neuvostoliton tykistön tarvikkeita joille tulevassa Nato-suomessa on jo hankittu korvaavia 2000-luvun tuotteita länsimaista.

    • Anonyymi

      Ukrainan avulle on Suomessa 95 % kannatus.

      Putleristien on turha vikistä.

      Seuraavaksi mennään mukaan panssarivaunu-projektiin.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      70
      3831
    2. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      88
      3209
    3. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      103
      2483
    4. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
      Tuusniemi
      15
      1679
    5. Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä

      Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m
      Ikävä
      74
      1475
    6. Mikä tekee naisesta

      Seksikkään ja viehättävän? Entä miehestä?
      Ikävä
      98
      1354
    7. Varusmiehen kuolema

      Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä
      Kajaani
      50
      1296
    8. Mitä ajattelet rakkaastasi tällähetkellä?

      Itse haluaisin jo hänen viereen..
      Ikävä
      55
      1093
    9. Huippu, kaupunki ostaa hotellin

      Hyvä juttu meillä on oma hotelli iloitsi Pirtihirmukin. Nyt vaan rekryt päälle ja uusi henkilökunta. Tarvitaan tekijöitä
      Ähtäri
      56
      1050
    10. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      1
      1031
    Aihe