Olen opetellut nyt olemaan itsekseni ja itsenäinen nainen näin 41-vuotiaana pitkän parisuhteen jälkeen, josta tuli avioliitto, kaksi ihanaa lasta ja avioero.
Menin avioeron jälkeen liian nopeasti uuteen suhteeseen, joka tekikin sitten syvän haavan minuun.
Aikaa on kulunut ja nyt uskaltaisin ehkä, varovaisesti ja hieman jo toiveikkaana eteenpäin... Olisi mukava tavata jälleen uusia ihmisiä. Mutta miten? Nettideittisovellukset ovat ihan hepreaa ja vierastan "Tinderkulttuuria". Tulee tunne, että laitan itseni myyntiin sinne, jos liittyisin! :D Olen ollut niin pitkään parisuhteissa, että olen tippunut treffailujunasta. En ajatellut lähteä baareihin vain seuraa etsiäkseni... Onko treffisovellukset/nettideittaulu nyt vain se vaihtoehto nykypäivänä, jos on realisti? Olisikin lottovoiton todennäköisyys, jos se kumppani löytyisi esim. päivittäiseltä lenkkipolulta tai kävelisi vastaan muualla aivan sattumalta.
Ja onko edes olemassa parisuhteita, jossa toista voisi kunnioittaa ja pitää tasa-arvoisena? Voiko sellaista ihmistä löytää nettideittisivuston kautta? Onko jollain oikeasti kokemusta tällaisesta parisuhteesta? Paljon kysymyksiä...
Osaanko, uskallanko?
5
178
Vastaukset
Osaat ja luultavasti uskallatkin, luonnolla on ollut tapana ajaa tikanpojat puuhun. Jo tuon kysymyksen esittäminen kertoo, että kaipaus toisen ihoon sinulla on, joten uskallat kyllä.
Eron jälkeiset nopeat suhteet ovat usein ns. laastareita, hyviä siihen yhteen tarkoitukseen, mutta harvemmin pidempään suhteeseen. Toki joskus niinkin käy, mutta sen voi lukea satumaisen onnen piikkiin.
En tunne yhtään noita appeja, en myöskään deittisivustoja. En ole käyttänyt, en käytä nytkään, enkä tule varmaan ikinä käyttämäänkään. Mahdollisesti sopivia kumppaneita löytää muutenkin ja ehkä onnistumisen todennäköisyys on jopa hieman parempi kuin deittimarkkinoilta etsittyjen kanssa. Ehkä, en tiedä.
Edelleen mahdollisia kumppaneita löytyy baareista, joskin tarkkana saa olla. Myös tuttuun tapaan harrastukset ovat hyvä keino löytää samanhenkisiä ihmisiä, sitä suosittaisin ensisijaisesti. Ja sitten on ylipäänsä esillä oleminen eli liikkuminen erilaisissa paikoissa, olkoon ne sitten ostoskeskuksia, kirjastoja, kirppiksiä, uimahalleja, mitä vaan. Ulos ja näkyville, tarjollekin voisi sanoa 😊- Anonyymi
Minulla taas on päinvastainen kokemus: olen tavannut kiinnostavia miehiä nimenomaan nettideittailemalla. Nettideittailu ssa säästyy aikaa ja vaivaa.
Tuolla livemaailmassa menee kohtuuttomasti aikaa sen asian selvittämiseen, onko joku kiva mies edes teoriassa saatavilla.
Esimerkiksi :
Jos tapaan jossain harrastuspiirissä kiinnostavan miehen, niin en uskalla lähestyä. Hänhän on liittynyt mukaan sen harrastuksen vuoksi ja voi kokea tunkeiluksi että joku nainen yrittää jotain ihan muuta. Valokuvakurssille tullaan oppimaan valokuvausta eikä torjumaan naisten lähestymisyrityksiä!
Lisäksi minun pitää ensin jollain tavalla selvittää onko hän sinkku. Miten selvitän sen? Kurkkaanko onko hänellä sormus? Jos ei ole, niin en voi siltikään marssia noin vain hänen luokseen ja kysyä suloisesti hymyillen että oletko vapaa.
Jos lopulta viikkojen jälkeen saan (melko) varmasti tietää, että hän on sinkku, minun pitää seuraavaksi selvittää onko hänellä haku päällä vai haluaako hän pysyäkin sinkkuna.
Jos jollain ihme konstilla (millä konstilla???) saan tietää ettei hänellä periaatteessa ole mitään parisuhdetta vastaan, niin vasta siinä vaiheessa voin edes periaatteessa yrittää jotain.
Nettideittailussa ohitan nuo kaksi vaivalloista vaihetta. En lähde tapaamaan miestä joka ei ole sinkku eikä etsi parisuhdetta.
Jos treffeillä vastaan tulee mies joka on ihan kiva mutta ei sykäytä, niin ei siinä mitään vahinkoa tapahdu: voin silti istua tunnin pari hänen seurassaan ja sitten kiittää mukavasta illasta.
Jos vastassa on ihana mies jonka tahtoisin tavata uudestaan mutta hän vuorostaan ei innostu minusta, en silti ole nolannut itseäni. En millään lailla.
Sen sijaan nolaan itseni, jos ehdotan sille kamerakurssimiehelle että lähdetäänkö kahville, ja hän katsoo minua tyrmistyneenä ja kiusaantuneena ja sanoo että enpä taida. Kurssille tuleminen on sen jälkeen noloa. Olen nyt se tyrkky sen sijaan että olisin vain yksi ryhmän jäsenistä opettelemassa valokuvausta.
Olen löytänyt miehen nettideittailemalla. Se vaati useamman vuoden etsimisen ja kymmeniä treffejä. Sain pakkeja. Annoin pakkeja. Joskus kumpikaan ei halunnut jatkoa. Mutta lopulta se löytyi.
Kamerakurssin kautta etsisin kymmenen vuotta enkä silti löytäisi.
Mutta ap:n pitää kuunnella itseään. Jos Tinder tuntuu sinusta millään lailla nöyryyttävältä tai kiusalliselta tai "itsensä kauppaamiselta", niin sitten sinun ei pidä si be lähteä.
Minä olen kokenut nöyryyttävänä itseni kauppaamisena nimenomaan tuon, että menen juttelemaan randomisti tapaamani miehen kanssa. Inhoan tunnetta että olen tyrkky.
Treffeillä en taatusti ole tyrkky, koska kumpikin tulee paikalle nimenomaan tutustuakseen, ja tarkoituksena kummallakin on löytää se parisuhde. Ihastuminen ja heräävä kiinnostus, jos sellaista tapahtuu, ei aina ole molemminpuolista. Mutta kumpikaan ei nolaa itseään. Vaikka saisinkin pakit, en ole tyrkky. Ja jos annan pakit, se ei tarkoita että mies on tyrkky. Pakkien saaminen ei tarkoita muuta kuin että juuri hän ei kiinnosta juuri minua, tai toisinpäin.
Yhtä kaikki, alkuperäisen kannattaa kuunnella itseään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minulla taas on päinvastainen kokemus: olen tavannut kiinnostavia miehiä nimenomaan nettideittailemalla. Nettideittailu ssa säästyy aikaa ja vaivaa.
Tuolla livemaailmassa menee kohtuuttomasti aikaa sen asian selvittämiseen, onko joku kiva mies edes teoriassa saatavilla.
Esimerkiksi :
Jos tapaan jossain harrastuspiirissä kiinnostavan miehen, niin en uskalla lähestyä. Hänhän on liittynyt mukaan sen harrastuksen vuoksi ja voi kokea tunkeiluksi että joku nainen yrittää jotain ihan muuta. Valokuvakurssille tullaan oppimaan valokuvausta eikä torjumaan naisten lähestymisyrityksiä!
Lisäksi minun pitää ensin jollain tavalla selvittää onko hän sinkku. Miten selvitän sen? Kurkkaanko onko hänellä sormus? Jos ei ole, niin en voi siltikään marssia noin vain hänen luokseen ja kysyä suloisesti hymyillen että oletko vapaa.
Jos lopulta viikkojen jälkeen saan (melko) varmasti tietää, että hän on sinkku, minun pitää seuraavaksi selvittää onko hänellä haku päällä vai haluaako hän pysyäkin sinkkuna.
Jos jollain ihme konstilla (millä konstilla???) saan tietää ettei hänellä periaatteessa ole mitään parisuhdetta vastaan, niin vasta siinä vaiheessa voin edes periaatteessa yrittää jotain.
Nettideittailussa ohitan nuo kaksi vaivalloista vaihetta. En lähde tapaamaan miestä joka ei ole sinkku eikä etsi parisuhdetta.
Jos treffeillä vastaan tulee mies joka on ihan kiva mutta ei sykäytä, niin ei siinä mitään vahinkoa tapahdu: voin silti istua tunnin pari hänen seurassaan ja sitten kiittää mukavasta illasta.
Jos vastassa on ihana mies jonka tahtoisin tavata uudestaan mutta hän vuorostaan ei innostu minusta, en silti ole nolannut itseäni. En millään lailla.
Sen sijaan nolaan itseni, jos ehdotan sille kamerakurssimiehelle että lähdetäänkö kahville, ja hän katsoo minua tyrmistyneenä ja kiusaantuneena ja sanoo että enpä taida. Kurssille tuleminen on sen jälkeen noloa. Olen nyt se tyrkky sen sijaan että olisin vain yksi ryhmän jäsenistä opettelemassa valokuvausta.
Olen löytänyt miehen nettideittailemalla. Se vaati useamman vuoden etsimisen ja kymmeniä treffejä. Sain pakkeja. Annoin pakkeja. Joskus kumpikaan ei halunnut jatkoa. Mutta lopulta se löytyi.
Kamerakurssin kautta etsisin kymmenen vuotta enkä silti löytäisi.
Mutta ap:n pitää kuunnella itseään. Jos Tinder tuntuu sinusta millään lailla nöyryyttävältä tai kiusalliselta tai "itsensä kauppaamiselta", niin sitten sinun ei pidä si be lähteä.
Minä olen kokenut nöyryyttävänä itseni kauppaamisena nimenomaan tuon, että menen juttelemaan randomisti tapaamani miehen kanssa. Inhoan tunnetta että olen tyrkky.
Treffeillä en taatusti ole tyrkky, koska kumpikin tulee paikalle nimenomaan tutustuakseen, ja tarkoituksena kummallakin on löytää se parisuhde. Ihastuminen ja heräävä kiinnostus, jos sellaista tapahtuu, ei aina ole molemminpuolista. Mutta kumpikaan ei nolaa itseään. Vaikka saisinkin pakit, en ole tyrkky. Ja jos annan pakit, se ei tarkoita että mies on tyrkky. Pakkien saaminen ei tarkoita muuta kuin että juuri hän ei kiinnosta juuri minua, tai toisinpäin.
Yhtä kaikki, alkuperäisen kannattaa kuunnella itseään.Ap tässä. Hyviä pointteja! Ehkäpä suhtautumiseni nettideittailuun on hieman vanhanaikainen... :D
- Anonyymi
Olen positiivisesti yllättynyt, että sain asiallisen vastauksen. Kiitos! Ehkä rohkeus asettaa itsensä alttiiksi on se suurin kynnys... Ihonkaipuu on juuri se mitä tunnen. Yritän pitää silmät ja mielen auki. Ehkäpä jätän "äpit" vieläkin ja toivon, että arjessa natsaa. 😊 t. ap
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hannu Pikkarainen ehdottomaan vankeuteen
KKO tuomitsi 1 v 9 kk. Tämä ei ole Hannulle ilon päivä.3844173Kuka on mystinen heppamies?
Nyt tänne vinkkejä siitä kuka on Martinan seurassa viihtyvä hevosmiljonääri. On tullut jo muutamia nimiä esiin keskustel1151576- 1351424
Jäätävä epävarmuus
Mistä tää hirveä epävarmuus molemminpuolin johtuu? Pohjimmiltaan uskon, että molemmat tietää, että tunteita on. Vai onko671147Perjantaita!
Miltä kaivattusi tuoksuu? Tuli mieleen kun täällä usein mainitaan pahasta hajusta. 🤔69993Yksi iso yllätys luvassa The Summit Suomi -finaalijaksossa - Tiesitkö nämä Summit-loppukolmikosta?
The Summit Suomi on tarjoillut yllättäviä pudotuksia ja melkoisen määrän pelkkää kisaajien vaelluksen kuvaamista Norjass15966Voi että! Sergey Hilman paljastaa Race Across the World -kuvauksista: "Tämä oli se paras jekku"
Tykätään! Aikamoinen pari tämä Sergey Hilman ja Sini Sabotage - herättävät varmasti vahvoja tunteita suuntaan sun toise12917- 38900
- 65881
Ei tullut konkurssia, tuli 3 karhua
Olipas hyvä uutinen. Näin sitä vaan tunnetaan. Persut eivät onnistuneet tuhoamaan.. tätäkään60879