Fysiikan suosiminen junnufutiksessa

Vaikuttaa kovin lyhytnäköiseltä. Moni taitavampi pelaaja jää varjoon, jotka kasvaa hitaammin, ja peliaikaa tarjotaan vain aikaisin kehittyneille. Tämä näkyy sitten maajoukkuetasollakin missä Suomi ei ikinä pärjää juuri siksi, että keskityttiin jo nuorena/teini-iässä niihin isoimpiin poikiin, jotka ei pärjää taidolla vaan koolla.
3560
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Samaa mieltä. On merkillistä että iso koko on sellainen, missä nähdään potentiaalia, vaikka totuus on ihan toinen. Lyhytnäköistä monessa joukkueessa, ja siksi Suomesta ei kovin moni nouse sinne maailmalle.

Äänestä

Oma käsitys on päinvastainen. Nopeasti kasvavat nuoret on jossain vaiheessa vähän kömpelöitä verrattuna pieniin. Siksi heitä pidetään vähemmän taitavina. Aikuisenakaan isokokoiset pelaajat eivät ole yhtä ketteriä kuin pienet, se on selvää. Mutta heillä on sitten usein nopeutta, voimaa ja pelotevaikutusta. Suomessa muutenkin keskitytään liikaa johonkin pikkusievään näpertelyyn pallon kanssa. On sekin jossain kohtaa paikallaan, mutta miksei osata nähdä, että eri pelaajilla on erilaiset vahvuudet? Miksei näitä erilaisia vahvuuksia osata hyödyntää?

Jalkapallossa on paljon hyötyä pelinlukutaidosta ja kyvystä ennakoida ja paikata toisten pelaajien puutteita. Mutta kun valmentajat eivät edes tunnista tämmöisiä fiksuja älypelaajia, vaan kaikkien pitäisi juosta saman pallon perässä ja tehdä koko ajan maaleja. Katsokaa ketä siellä kentällä on silloin, kun peli toimii. Se ratkaiseva pelaaja ei useinkaan ole se, joka on koko ajan pallossa kiinni. Mutta kunniaahan tämmöisestä ei koskaan saa, että tekee kaikkensa joukkueen eteen.

Ehkä se onkin ylipäätään tämä joukkuehomma, mitä Suomessa ei ymmärretä. Täällä kannustetaan yksin pelaamiseen, paitsi niitä, jotka ei ole valmentajan suosiossa. Niiden pitää syöttää aina heti suosikille... Toivotonta. Ei minkäänlaista pitemmän tähtäimen älyä ja kokonaisuuksien hallintaa kellään.

Äänestä

Pienikin pelaaja voi olla junnuissa koko porukan fyysisesti kovakuntoisin, vaikka joku on päätä pitempi ja painaa kymmenen kiloa enemmän. Semmoinen oli minulla yhdessä valmentamassani joukkueessa. Urheilullisesti hyvin lahjakas ja harrasti useita lajeja menestyksekkäästi. Lajivalinta ei sitten osunut futikseen, mutta SM-tasolla on nyt pelaamassa toista lajia. Treenaamisesta vaan on kiiini.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Vaikuttaa kovin lyhytnäköiseltä. Moni taitavampi pelaaja jää varjoon, jotka kasvaa hitaammin, ja peliaikaa tarjotaan vain aikaisin kehittyneille. Tämä näkyy sitten maajoukkuetasollakin missä Suomi ei ikinä pärjää juuri siksi, että keskityttiin jo nuorena/teini-iässä niihin isoimpiin poikiin, jotka ei pärjää taidolla vaan koolla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu