Kiihkeä laivareissu

Anonyymi-ap

Kello on noin 6 aamulla ja on jo valoisaa. Onhan toukokuu ja kesä tulee kohinalla. Pukeudun, nopea kahvi ja autoon.
Vähän jännittää, sillä olen menossa naisystävän kanssa uudelle laivalle. Naisystäväni olen tuntenut jo 20 vuotta. Olemme harrastaneet kiihkeää seksiä satoja kertoja mutta olemme olleet myös näkemättä vuosia. Kaikki alkoi jo noin 20 vuotta sitten kiihkeällä laiva reissulla, jonka seurauksena rakastelimme autossa, työpaikalla ja lähes jokaisessa käytettävissä olevassa paikassa. Tiet veivät erilleen mutta, aloimme pitämään yhteyttä ja sama liekki roihahti taas.
Olet jo saapunut sovitun huoltoaseman pihalle. Näytät kauniilta. Ihailen sinun pitkiä sääriä, kun lähestyt autoani. Moikataan, halataan ja lähdetään kohti Turkua.
Ilmassa on sähköä ja katseemme kohtaavat usein. Siirrän käteni sinun polvelle. Villaiset minua ja tartut käteeni.
Ajellemme pari tuntia ja saavumme liikennevaloihin. Katseemme kohtaa ja suutelemme. Pakko lähteä liikkeelle ja suudelma jää kesken. Seuraavissa liikennevaloissa suudelma on jo nälkäinen ja vaativa. Käy selväksi että halu on molemmin puolista. Terminaalissa hakeudumme sivummalle ja jatkamme suutelua ja farkuissani alkaa olla ahdasta. Vihdoin jonot liikkuvat ja pääsemme hyttiin. Laukut putoavat lattialle, painan sinut seinää vasten ja suutelemme kiihkeästi. Napitan farkkusi auki ja löydän kosteat pikkarit , turvonneen ja kiimasta valuvan pillun. Huohotat korvaani voimakkasti ja tulkitsen sormieni tekevän hyvää sinulle. Kaivat jäykän kaluni esiin ja alat hyväilemään sitä hellästi mutta vaativasti.
Kuoriudumme vaatteistamme ja laskeudumme isolle parivuoteelle. Mieleni olisi tehnyt työntyä sisään saman tien mutta maltan mieleni ja keskityn nuolemaan ja imemään hellästi rintojasi, kaulaasi ja sormeni tekevät pyörivää liikettä kiimasta valuvassa pillussasi.
Hengityksesi nopeus kertoo jo lähestyvästä orgasmista, eikä mene kauan kun selkäsi taipuu kaarelle, puristat minua lujaa ja huudat korvaani.
Jäät huohottamaan sängylle ja annan sinun levätä pienen hetken.
Suutelen sinua ja tulen päällesi. Avaat reitesi ja työnnän kaluni sinun kuumaan ja ihanaan tiukkaan pilluusi. Huudat heti ensimmäisestä työnnöstä alkaen. Naapuri parat ajattelin mutta todellisuudessa äänesi lisäsi kiihkoani.
Maltoin naida sinua ensin rauhallisesti ja hyväilin rintojasi samalla, mutta aika pian tartuin reiteen kiinni ja aloin nussia sinua kovaa ja säälimättä. Vastaat työntöihin ja ilmeestäsi päätellen toinen orgasmi ei ole kaukana. Tunnen tuttua kihelmöintiä ja tiedän että lasti spermaa on lähdössä ihan juuri. Lisään vielä tahtia ja juuri kun ensimmäinen sperma lasti syöksyy sisällesi, taipuu selkäsi taas kaarelle ja huutosi täyttää huoneen. Liikutaan vielä itseäni ja pumppaan siemenet kuumaan vakoosi. Lysähdän voipuneena päällesi ja suutelemme. Hetken päästä nousen viereesi ja katselen kun pillustasi valuu paljon spermaa.
Tästä tulee hyvä reissu, tokaisen ja saan vastaukseksi suudelman ja myöntävän ynähdyksen.
Reissumme aikana väliin nussimme ja väliin hellästi rakastelimme niin monta kertaa, että en olisi uskonut pystyväni enää niin useaan kertaan parin päivän aikana. Olin juuri täyttänyt 50 vuotta. Sinä olet vielä alle 40 joten olet nainen parhaassa iässä.
Laivalla toteutit toiveeni ja jätit pikkarit pois hameen alta ja siitä saatiin monta kiihottavaa hetkeä. Mutta ehkä niistä joskus myöhemmin jos haluatte kuulla.

4

3485

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Spede polkee taas tulpatonta mopoa buaahaa

      • Anonyymi

        Ja sinä buahaa olet taas märissä vaipoissa. Haiset. Buahahaa


      • Anonyymi

        Sää mää ja bää mikä juntti piip piip


    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. On ikävä sua

      Koko ajan
      Ikävä
      29
      2394
    2. Vielä kerran.

      Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä
      Ikävä
      370
      2002
    3. M nainen tiedätkö mitä

      Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti
      Ikävä
      18
      1494
    4. Pelkään suunnattomasti

      Että olet toiseen ihastunut. Se on lähes sietämätön ajatus koska koen että meidän tilanne on auki, selvittämättä. Eikä k
      Ikävä
      52
      892
    5. Parempi suorituskyky Urheiluharrastajien suosimasta lisäravinteesta hyötyisivät todennäköisesti kaik

      Parempi suorituskyky Urheiluharrastajien suosimasta lisäravinteesta hyötyisivät todennäköisesti kaikki muutkin. Se on ed
      Maailman menoa
      10
      871
    6. Mies, etko ole miettinyt

      että voit menettää yhteytemme ja minut lopullisesti, jos et tee mitään?
      Ikävä
      52
      783
    7. Olet ihan sairaan

      Kylmä mua kohtaan.
      Ikävä
      54
      711
    8. Shellin omistajan vaihdos.

      Uutta tuulta purjeisiin.Uuden yrittäjän toimesta .
      Kuhmo
      18
      710
    9. Mitä kuuluu

      Elämänirakkaus, sielunkumppani, peilikuvani 😘
      Ikävä
      25
      689
    10. Olette kyllästyneet

      Mutta hyvää huomenta kuitenkin. Mukava päivä tämäkin. 😊⚜️🦌🎄✨❤️
      Ikävä
      135
      623
    Aihe