Vielä kysymys akkommodaatiospasmista

Keinoja on useampia. Ensinnäkin potilaan oireet voivat antaa aihetta epäillä, että akkommodaatiospasmi on mahdollinen. Refraktoimalla (skiaskopoimalla) voidaan melko varmasti akkommodaatiospasmi todeta, sillä tässä laitetaan silmän eteen pluslinssi, joka "väkisin" rentouttaa akkommodaatiota ja tuolloin on helppo mitata taittovirhe. Jos tässä yhteydessä huomataan, että potilas edelleen akkommodoi (arvot vaihtelevat mittauksen yhteydessä), voidaan turvautua silmätippoihin, jotka lamauttavat silmän sisäisen sädekehän lihaksen (joka vastaa akkommodaatiosta), jolloin viimeistään akkommodaatiospasmi voidaan havaita (eli saadaan selvä ero mitatulle taittovirheelle ennen ja jälkeen tippojen laiton --> erotus on akkommodaation määrä).
Autorefraktometrillä (ilman tippoja) mitaten ei saada näin luotettavia vastauksia, koska ihmiset usein (tahtomattaan) akkommodoivat silloin kun katsovat kasvojen lähellä olevan laitteen sisään. Esim. eräs potilaan kohdalla autorefraktori näytti lukemaa -1,0 ja todellinen refraktio skiaskopoiden (ilman tippoja mitattuna) oli 3,0 luokkaa.
Jos akkommodaatiospasmista on kyse ja tippojen avulla mitataan taittovirhe, saattaa uusintakäynti tippojen vaikutuksen loputtua olla paikallaan, jolloin voidaan vielä tarkistaa, "sietääkö" potilas koko korjauksen vai pitääkö taittovirhe korjata alkuun vain osittain (esim. päänsärystä kärsivä potilas, jonka taittovirhe on 3,0 saattaa tulla paremmin toimeen 2,0 laseilla ja 3,0 tuntuu ensimmäisissä laseissa liian vahvalta, kun potilas ei vielä "osaa" rentouttaa silmiä kokonaan).