Mahtuuko näätä 80 mm reijästä?

Anonyymi-ap

Metsästysasetusta muutettiin 1.12.2022 alkaen siten että hetitappavien rautojen suojakotelon aukko saa olla enintään 80 mm. Jotenkin tuntuu kovin pieneltä tuo reikä? Kyllähän tuosta reijästä pienet näädät mahtuu, mutta käykö nyt niin ettei isommat näädät tuosta reijästä sovi?

————————————————————————-
Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti

muutetaan metsästysasetuksen (666/1993) 10 §, sellaisena kuin se on asetuksessa 703/2019, seuraavasti:

10 §

Rautojen käyttäminen

Eläinten pyydystämisessä saa käyttää vain rautoja, jotka aiheuttavat lauetessaan eläimen välittömän kuoleman. Raudat on huollettava säännöllisesti. Raudat on sijoitettava siten, ettei niistä aiheudu vaaraa ihmisille eikä muille kuin pyydystettäville eläimille.

Rautoja saa käyttää maalla tai veden päälle sijoitetun rakenteen päällä hillerin, kärpän, näädän ja oravan metsästämiseen sekä rauhoittamattomien nisäkkäiden pyydystämiseen. Tällöin raudat on sijoitettava suojarakenteen sisälle. Suojarakenteen suuaukon läpimitta saa olla enintään 8 senttimetriä. Suojarakennetta ei kuitenkaan tarvitse käyttää, jos rautoja käytetään rottien, hiirien tai myyrien pyydystämiseen.

https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2022/20220848

16

2126

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ottaen huomioon, että kaikki uudet lait ja asetukset pyritään nykyaikana tekemään niin, että metsästystä pyritään hankaloittamaan tai vaikeuttamaan kysymys on sinällään aiheellinen.
      Mikä olisi estänyt tekemästä lakia suuaukon kooksi 10cm? Silloin isommatkin näädät menisi helposti. Tosin laki ei estä etteikö aukko saisi olla sellainen joka laajenee näädän pyrkiessä sisään. Tämä onnistuu helposti erinäisillä materiaaleilla suuaukolle naamioiden.
      Itse olen iät ajat pyytänyt näätää 10cm halkaisijalla olevasta aukosta ja isojakin näätiä saanut. Mitään ylimääräisiä tuo ei ole pyytänyt. Karhukaan ei itseään aukkoihin änge, vaan yleensä särkee rautakotelon väkivalloin jolloin sisällä olevat raudat laukeavat ennenkun pääsee niihin käsiksi. Näin käynyt itselläni kerran.

      • Anonyymi

        🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒

        💋 ­­N­y­­­m­­­f­o­­­m­­a­a­­n­i -> https://ye.pe/finngirl21#17721024G

        🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞

    • Anonyymi

      En ole asiasta ollut tietoinen ja puolivalmiina 12 suojakoteloa ja jokaisessa suuaukko 105 mm. Jos pyydän nuilla ja joku huomaa että reikä on 25 milliä liian suuri, niin saanko sakot ja kotelot takavarikoidaan rautoineen päivineen, vai mitä tästä seuraa? Kai sitä nyt sitten täytyy väsätä 80 millin aukollise lätkät aukkojen päälle.

    • Anonyymi

      Vaikka se aukko on koteloissani 105 milliä, niin ne raudat on siellä kotelossa aukon suusta mitattuna 45 sentin päässä, että vaikka sinne joku käpälänsä lykkäisi, niin aika pitkälle pitää lykätä.

    • Anonyymi

      Käytänössä aukosta täytyy tehdä 79 millisiä, koska 80 mm reikäsahoja ei ole ja tuosta 79 millistä seuraava reikäsahakoko on 83 millinen.

      • Anonyymi

        Jaa, löytyi sittenkin 80 millistäkin yhdeltä merkiltä näköjään kun aikansa kuukletteli.

      • Anonyymi

        Häh? Melkoista uusavuttomuutta, jos ei reikää saa sahattua ilman mitään valmista muottia. Tyyliin "tein tintin pönttöjä, mutta kun kaupassa ei myyty kuin kahden sentin poria ei tali ja sinitintit pysty muuta kuin kurkkimaan sisälle mut hartiat jumittaa reijän kohdalla"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä ihmeen uusavuttomuutta se on jos käyttää reikäsahaa mikä sen reijän tekemiseen on tarkoitettu? Tiedätkö mikä on reikäsaha? Ei se mikään muotti ole. 🤣
        79 millinen näytti maksavan 9,90€, ettei se nyt ainakaan hinnasta jää kiinni.

        Älä opeta minua sahaamaan. Reijän saa edelleen sellaiseksi kuin sen haluaa, vaikka yksinkertaisimmillakin välineillä. Poraa hyväksikäyttäen, kuviosahalla yms. Jos ei ole telkän menoreijän kokoisia välineitä, niin ei sen takia tarvi alkaa vain sinitintin pönttöjä tekemään.

        Heh, no jos se reikäsaha maksaa 9,90 euroa, niin ei kyllä ole mitään järkeä millään muullatavoin kahtatoista reikää alkaa tekemään. Järki hoi äly älä jätä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Heh, no jos se reikäsaha maksaa 9,90 euroa, niin ei kyllä ole mitään järkeä millään muullatavoin kahtatoista reikää alkaa tekemään. Järki hoi äly älä jätä.

        Mutta kun jotkin haluaa väkertää, vaikeimman kautta.

    • Anonyymi

      On kyllä erikoista, että olen metsästänyt välillä enempi ja välillä vähempi yli 30 vuotta ja koskaan aikaisemmin ei ole karhuilla rautoja käpälissä ollut. Sitten yhtäkkiä kolme tapausta peräjälkeen. Pakosti tulee ieleen että onko nämä metsästyksen vastustajat itse laittaneet rautoja siten että karhut saisivat ne käpäliinsä, että saadaan näitä sitten uutislööppeihin ja heti perään kansalaisadressi millä yritettiin saada hetitappavat raudat kielletyiksi. Vaikutti hyvin suunitellulta ja systemaattiselta tämä toiminta. No ei mennyt hetitappavat raudat kieltoon, mutta ennätysnopeasti saatiin tämä lakimuutos joka määrittelee suojakotelon reiän kooksi enintään 80 mm.

      • Anonyymi

        Voisivat nämä samat sankarit käyttää energiansa siihen, että kanadassa ja yhdysvalloissakin kiellettäisiin ns. jalkaraudat, jotka ovat Suomessa olleet kiellettyjä jo noin 60 vuotta.

      • Anonyymi

        Tästä nimenomaan on kyse. Pelkästään se, että rautoja ei saisi myydä kun ainoastaan metsästäjille olisi lopettanut rautakarhu uutiset. Onhan vihreät ennenkin käyttäneet eläimiä säälimättömästi hyväkseen agendansa levityksessä. Vihreiden päätavoitehan on kaikenlaisen metsästyksen täydellinen lopettaminen.

        Viherpiipertäjien aivojen toiminnasta kertoo paljon se, että ovat suuressa viisaudessaan useampaan kertaan vapauttaneet minkkitarhoilta satoja minkkejä luontoon. No jokainen muu paitsi ne minkit vapauttaneet viherpiipertäjät ymmärtävät mitä minkki tekee luonnossa.

      • Anonyymi00016

        Pöpi .🤢🤢🤢

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      170
      1093
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      857
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      793
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      738
    5. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      539
    6. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      295
      533
    7. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      37
      531
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      215
      479
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      49
      477
    10. Kalle irtisanoutui

      Kävi, kuten odotettiin. Paras ratkaisu paitsi Orimattilalle myös Larssonille. Seuraavaksi joudutaan mittaamaan kaupungin
      Orimattila
      53
      464
    Aihe