Onko kellään kokemuksia palikka styroselementeistä?
Palikka
repe
5859
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
että ne seisauttavat veret heikommilta.
Miksi sen pehmeän pitää olla kiven päällä. Yleensä se pehmeä on kiven sisällä.
Mitä siitä aiheutuu?
Kyy rakennusfyysikoilta ja mieti itse.
Ei voi olla niin, että pelkästään kämmennahan kulumisen ja aineen keveyden perusteella valitaan rakennusmateriaali.
Mitään muita ansioita tuotteella ei ole.
Ei siis mitään muita.
ainakaan kelpaa. Vai rakennusfyysikolta pitää kysyä, mistä löydän sellaisen ? No miksi pitää "pehmeän", jota muuten myös eristeeksi kutsutaan ja on aika tarpeellinen näissä olosuhteissa (tiukensivat oikein määräyksiäkin niistä). Sitä ei tosiaan ole vain kämmeniä varten niihin laitettu. Sisällehän Palikkaan tulee betoni, sanoisin että ajatuksena viisas pääsee vähemmällä. Kohta käydäänkin sitten varmaan rappauskeskusteluja, niistä kyllä on tuolla aiemmin jo. Eli palikan voi rapata ja se kestää normaalia kovempaakin käyttöä.
Kiinnostaisi tietää miten esim. keittiökalusteet kiinnitetään ulkoseiniin jos styroksi on seinän sisäpinnassa?
rakensivat talon. Ensimmäinen rakensi styroksista ja susi juoksi seinän läpi sisään.
Toinen rakensi Älvsbyhus talon ja se oli susi jo syntyessään.
Kolmas possu, Veli-Ponteva puurunkoisen talon, jonne se joutui majoittamaan onnettomat veljensä. eipä ollut kellään helppoa.
sen pituinen se!
Kyllä se Veli Ponteva rakensi tiilitalon, jota susi ei pystynyt puhaltamaan kumoon!