On semmoinen tuntuma, ettei kustantajilla ole halua, kustantaa "ei-ehkä-niin-trendikkäitä" aiheita, kuin köyhyydestä, eriarvoistamisesta, veroparatiisi-sote-ihmiskauppa-orjuuttamisestä ym tosiasioista, kertovia kirjoja. Aihe saa näkyä lähinnä etäännyttävän katseen, minä-kirjailija-en tietenkään kuulu-siihen ryhmään -tyyppisenä, muttei kannanottoina, saati vaatimuksina.
Niitä lukisi, edellyttäen, että tehty älyllä ja tunteella, otteella jonka tarkoitus on korjata kyseisiä isoja epäkohtia Suomessa, ravistella kultalusikkakerhoja vastuuseen demokratian romuttamisesta ja oikeusvaltion alasajosta, luokkayhteiskunnan rakentelusta.
Pyrkyryys, halu rahan pariin ja eroon menneisyydestä, rotary-klubien ostetuksi tulemisen piiriin, näyttää olevan lähes poikkeuksetta, kirjojen ilmapiirinä, eräänlainen, kovuus, raakuus kypsyttämättömässä mielessä, pyrkyryys. Myydyimmissä kirjoissa, sisältönä äärioikeistolaisten korruptiopoliitikkojen kehuskelua ym poliittisen uusfasismin henkeä ja osallisuuden esittelyä. Luokkayhteiskunnan mainontaa ja tyrkyttämistä, toki tulee ihan yleltä, ettei sitä kirjoista tarvitse joutua lukemaan, mutta kirjoista nyt kirjoitetaan.
Tai sitten aihe etäännytetään jonnekin toiselle mantereelle, kuten ruotsalaisen Wahlsténin Darwin -sarjoissa, missä ruotsalainen toimittaja-kirjailija kauhistelee, aboriginaalien, australian alkuperäisväestön, kymmenen vuotta, muuta väestöä aikaisempia kuolemia, kun itänaapurista Suomesta löytyy väestönosa, oikeusturvattomat eläkeläisköyhät, joiden kuolinlukujen ennenaikaisuus, muuhun väestöön verrattuna, huitelee jo kolmenkymmenen vuoden varhaisuudella.
Siinä missä nasa-paita lienee nykyisin jo juntin tunnusmerkki, on Aalto taideyliopisto siihen suuntaan menossa, ainakin yhden lukijan näkökulmasta. Elitistisiä hyväosais-perheiden, silotellun uravalinnan tehneitä perintölapsia, kertoilemassa tylsyydestään ja huokailemassa seksielämäänsä, no kyllähän ne läpi selaa, mutta ei, jotain puuttuu ja se ei ole lukijan vika.
Näin tänään, jatkan lukemista.
Niitä lukisi, edellyttäen, että tehty älyllä ja tunteella, otteella jonka tarkoitus on korjata kyseisiä isoja epäkohtia Suomessa, ravistella kultalusikkakerhoja vastuuseen demokratian romuttamisesta ja oikeusvaltion alasajosta, luokkayhteiskunnan rakentelusta.
Pyrkyryys, halu rahan pariin ja eroon menneisyydestä, rotary-klubien ostetuksi tulemisen piiriin, näyttää olevan lähes poikkeuksetta, kirjojen ilmapiirinä, eräänlainen, kovuus, raakuus kypsyttämättömässä mielessä, pyrkyryys. Myydyimmissä kirjoissa, sisältönä äärioikeistolaisten korruptiopoliitikkojen kehuskelua ym poliittisen uusfasismin henkeä ja osallisuuden esittelyä. Luokkayhteiskunnan mainontaa ja tyrkyttämistä, toki tulee ihan yleltä, ettei sitä kirjoista tarvitse joutua lukemaan, mutta kirjoista nyt kirjoitetaan.
Tai sitten aihe etäännytetään jonnekin toiselle mantereelle, kuten ruotsalaisen Wahlsténin Darwin -sarjoissa, missä ruotsalainen toimittaja-kirjailija kauhistelee, aboriginaalien, australian alkuperäisväestön, kymmenen vuotta, muuta väestöä aikaisempia kuolemia, kun itänaapurista Suomesta löytyy väestönosa, oikeusturvattomat eläkeläisköyhät, joiden kuolinlukujen ennenaikaisuus, muuhun väestöön verrattuna, huitelee jo kolmenkymmenen vuoden varhaisuudella.
Siinä missä nasa-paita lienee nykyisin jo juntin tunnusmerkki, on Aalto taideyliopisto siihen suuntaan menossa, ainakin yhden lukijan näkökulmasta. Elitistisiä hyväosais-perheiden, silotellun uravalinnan tehneitä perintölapsia, kertoilemassa tylsyydestään ja huokailemassa seksielämäänsä, no kyllähän ne läpi selaa, mutta ei, jotain puuttuu ja se ei ole lukijan vika.
Näin tänään, jatkan lukemista.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Minun mielestäni taas Suomen kirjallisuus ja taide pilattiin Kekkosen ja YYa-sopimuksen kaudella. Lahjakkaita kirjailijoita sorrettiin. Lahjattomat kommunististalinistit julkaisivat huonoja kirjoja ja kehuivat toisiaan. Itsesensuuri hallitsi. Tuo kehityssuunta on havaittavissa vieläkin. Vanhat stalinistit eivät halua luovuttaa itselleen keplottelemaa valtaansa.
Suomi on 15 - 20 vuotta jäljessä muita pohjoismaita kirjallisuuden tasossa.
Kiitos vanhojen stalinistikommunistien.