Olen aina miettinyt ja pohtinut että mitä ne romanit muuten tekee työkseen??? En ole IKINÄ nähnyt vielä yhtä ainuttakaan romania missään työssä. En kaupan kassalla, en toimistoissa , En missään.. Näi on asia. Tosin romaneja ei NIIIN paljoa suomessa ole.. mutta siitä huolimatta..! Mitä te teette työksenne?? Kai kaikki suorittaa nyt peruskoulun.. mutta entä sen jälkeen?En ole ikinä kuullut romanin menevän lukioon.. no mutta meneekö ne johonkin ammattikouluun sitten..?
Kertokaaa!! Valaistakaa minua!
Kertokaaa!! Valaistakaa minua!
Vastaukset 39
Vanhimmat
useimmat romanit käyvät koulunsa loppuun ja monia on niitä jotka käyvät myös lukion.Moni romani tekee hevoshommia,kaikenlaista kauppaa,ovat konttorissa töissä,siivoushommia ja niin edelleen mutta on tietysti myös niitä jotka ei ole töis ja vaikka haluisivat mennä töihin niin eivät välttämättä saa työpaikkaa koska on romani ja ihmisillä on vahvat ennakoluulot romaneita kohtaan.En sano että me kaikki ollaan pulmusia mutta olis mukavaa kun ihminen katsottais yksilönä eikä ryhmänä.
Perinteisesti romanit ovat saaneet elantonsa käsityöllä,tivolilla ja hevosella.
Teollistumisen ja halpatuonnin myötä käsityö ei enää rahallisesti kannata koska teollisesti valmistettuja sängynpeitteitä, pitsejä, ja liinoja saa kaupasta pilkkahintaan.
Maatalous on koneellistunut joten enää romanien hevosvoimaa peltojen muokkauksessa ei tarvita.
Entisaikaan ainakin Karjalan suunnalla romanien tulonlähteenä on ollut tinaus, läkkisepän työt, harjojen ja luutien teko ja niiden myyminen. Nyt ei tarvita kahvipannujen tinausta, vuoat saa halvalla Kiinasta samoin keinokuituharjat ja luudat.
Silloin, kun romanit eivät vielä niin kiinteästi asuneet jossain tietyssä paikassa vaan kiersivät, niin tulojen hankkimiseen tarvittavien välineiden tuli olla helposti mukana kuljetettavia ja lapset oppivat nämä perinteiset ammatit ja työt vanhemmiltaan.
Koulunkäyminen olisi vaatinut kiinteän asumisen paikoillaan, mutta se taas olisi pudottanut perheen toimeentulon nälkärajalle suht harvan asutuksen vuoksi.
Eli:oman käsitykseni mukaan murrosvaihe on menossa tässä koulunkäynti- ja toimeentuloasiassa, mutta yhtään en epäile, etteivätkö romanit pääsisi siitä kunnialla yli - ovathan he ennenkin selvinneet, satoja vuosia osittain sopeutumalla kulloiseenkin maailmanmenoon ja kuitenkin säilyttämällä oman identiteettinsä.
Kaikki kunnia sinulle, että viitsit vaivautua ja kertoa asiat just miten ne on tai olleet!
tuon omaa tekstiä,lainaa muualta.
vaikka taka puolesta tekstin, KUNHAN se ON FAKTAA(vielä isommalla F:llä)!!
vaglu! nauraaa
Kerran tapasin romanin ulkoministeriössä virkamiehenä, kun olin hakemassa yhtä vaihto-opiskeluun liittyvää paperia. Tämä kai osaltaan kertoo juuri tästä ylimenokaudesta. Osa on vielä käsityöammateissa ja vapaamuotoisen kaupan parissa, osa korkeakoulutettuja korkeissa viroissa. Yliopistossa meillä on eräs romani, joka kertoi intercultural communication tunneilla, että tällä hetkellä on jo jonkin verran romaneita yliopistoissa opiskelemassa ja 5-10 vuoden päästä he sitten pääsevät toivottavasti koulutustaan vastaaviin tehtäviin.
Minulle ainakin on ollut yllätys, että romanit ovat päässeet noinkin hyviin ammateihin, siellä ulkoministeriössä ainakin hämmästelin, vaikka toisaalta mikä ihme se on. Jotenkin sitä vain on vanhojen uskomusten vanki tällaisissa asioissa.
kyllä Sinä olet unta nähnyt,ei kuule ulkoministeriössä ole yhtään romania töissä!
Oli ainakin pari vuotta sitten, kysy vaikka ministeriöstä. Siis ainakin yksi, luulisin että muissakin ministeriöissä on romaneita, vaikka ei kai kaikkiaan kovin montaa.
UM virkailija taitaa olla virassaan ihan omissa unelmissaan; eivätkö ne EU:n virkamiehetkin, jotka olivat jossain EU:n kansainvälisissä tarkkailijatehtävissä olleet myös välillisesti ulkoministeriön palveluksessa. Se siis maksoi palkan, kuten EU-tehtävissä on tapana.
Itse olen EU-tehtävissä ja törmään aina silloin romaneihin eri EU-maista, aina silloin tällöin myös Suomesta, vaikkakin liian harvoin. Toivottavasti kouluttautuneet romaninuoret hakeutuvat tänne töihin entistä useammin. Laittakaa siellä Suomessa viestiä romanien pariin, että tämä on hyvä tapa oppia näkemään Euroopan ja maailman tilannetta laajemmin. Romaneita sen luulisi kiehtovan ja kiinnostavan.
Pitää taas antaa viestille vauhtia!
Kun vielä tänäpäivänäkin kysyy heiltä heidän ammattiaan, kaikki ovat käsityöläisiä tai hevosmiehiä!
Suppea on ammattijakauma....
paljon onneksi ja romanien työhevonen muuttuikin ravihevoseksi ravien yleistymisen ja suosion myötä.
Valitettavasti ravihevosien kasvatus, kouluttamien ja kilpailuissa käynti sitoo pääomaa jo tuon ammatinharjoittamisen alkuvaiheessa. Mutta Suomen parhaat ravihevosten valmentajat ja ohjastajat löytyvät romanien piiristä.
Minä en myöskään näe mitään väärää autokaupassa. Ostetaan vanha varttia vaille katsastamaton auto, korjataan se katsastuskuntoon, katsastetaan ja myydään. Voitolla.
Auton korjaaminen, varsinkin vanhan auton korjaaminen on käsityötä.
Kyllä romanit toimivat esim kirvesmiehen, sairaanhoitaja ja oman esim siivousyrityksensä työntekijöinä.
Romaninaisten perinteisille ammateille en näe tulevaisuutta mutta odotellaan.....mikään maailmassa ei tapahdu kädenkäänteessä.
???? se vinkuu johon totuus sattuu!!!!!
Hän on lukenut kirjastaan, miten se menee!!!
Auton romanilta mutta valitettavasti se oli niin suuriruokainen, että sitä oli pakko luopua. Tiesimme sen kyllä jo ostaessamme.
Mies on vieläkin voivotellut sen VW:n perään.
Pakkohan ihmisen on tietonsa jostain saada. Se tieto kun ei lankea niin kuin kevätsade kenenkään nuppiin.
onko autosi ollut joskus jollain meikäläisellä(jos olet sen käytettynä ostanut)..... Nauraaaaaaa!!!!!!!!!
Voip olla!
mistä,eikä ole iso vaiva kysyä.
vain uusilla autoilla, jos ne autot on vähän vanhempia niin mistä sä sitä kysyt ketä sillä on ajanut? Että koetappa sinä miettiä.
että mistä?ei tarvita kuin yksi puhelinsoitto niin tiedot löytyy auton kaikista laillisista omistajista.siinä sulle miettimistä.
Mutta eihän niissä papereissa lue että omistaja on romani!!!!!Jos auto sattuu vaikka olemaan suomalaisen puolison nimissä,etkä voi aina pelkästä nimestäkään tietää onko kyseessä romani.Pohdi,pohdi.
enään keksinyt??
Luonnonsuoli taitaa olla taas äänessä. Opettele lisää niin susta tulee oikeen hieno juuli vielä hahhahhhahhhahhahahhhhaaaaaaaaaaaaaaaa...
empä olekaan pitkään aikaan käyny sivuilla vastailemassa ja kirjoittelemassa mielipiteitäni.
itse olen jo päässyt työeläkkeelle ja elämäni aikana luin itselleni kaksikin ammattia ja viihdyin työssäni tosi hyvin ja olin hyvin pidetty.
Myös minun lapseni ovat hyvin kouluttautuneet ja hyvissä viroissaan kaikki.
Nyt lapsenlapsenikin lukee sisustusarkkitehdiksi ja toinen on lukiossa.
ei me kaikki olla kaupustelijoita ja hanttihommissa vaan on jo aika paljon kouluttautuneita nuoria.
Kotoahan se kaikki lähtee. Jo siihen aikaan kun minä olen ollut lapsi, vanhempani asuivat aloillaan ja heidän mielestään oli tärkeä asia käydä koulua.
Ja niimpä se on tänä päivänäkin, että koulua on käytävä, Suomessahan oppivelvollisuus ja jos sitä ei noudata, niin vanhemmat voi menettää lapsensa huostaan.
Kyllähän VALTAVÄESTÖ "pistää mustalaista kuus nolla" mutta me ollaan jouduttu vainojen ja alistettuun asemaan kautta aikojen.
SE EI MEITÄ LANNISTA!!!!
Onneksi mustalainen on vahva ihminen kestämään.
Niimpä turhat puolustuspuheet on turhaa vaivan näköä valtaväestölle.
Jotkut ovat oman käsityksensä luoneet ja sitähän ei mikään muuta ja se onkin heidän tyhmyyttään,jos luulevat kaikkien käyttäytyvän samalla lailla , minkä mielikuvan ovat itselleen luoneet ja minkälaisen kotikasvatuksen ovat saaneet,
Onneksi itse jokainen tiedämme mitä olemme.
Taivaan Isän suojelusta kaikille
Hyvin kirjoitettu, niinpä kaikki lähtee kotoa. Minä ainakin oon kiitollinen omille vanhemmilleni kun ovat opettaneete ttä mustalainenkin voi käydä koulua ja pärjätä. Ei se helppoa ole ollu mutta samasta ovesta mennään ku valkolaisetkin.
Siunausta teille!
Oikeesti missä kaapissa ihmiset oikeen täällä asuu, kun ne ei ole nähnyt romania töissä. Voisin kysyä sinulta missä sinä oikein liikut? Alkon ja kodin väliäkö, vai jonkun ravintolan ja kodin väliä. Mä suosittelen sinulle, että rupeet huomisesta lähtien vähän kerrassaan avartamaan mailmaa ja ihan rohkeasti rupeet elämään ja avaat silmäsi ja kas kummaa näät, että romanit tekee töitä. Mä olen ihan vakuuttunut siitä, että jos ihminen ei ole nähnyt romania töissä niin sen näössä tai hoksaamiskyvyssä täytyy olla vikaa. Mä näen joka päivä romaneja töissä, bussikuski joka vie minut töihin, ja kas kummaa kun tulen töihin niin eikös siellä ole kaksi romania toimistossa töissä. Siis avaa simmut ja katso.
kyllä sulla itelläs taitaa olla näössä jotain vikaa,ei kaikki jotka ovat valimossa töissä ole mustilaisia vaan ne ei ole töistä lähtiessä käynyt suihkussa,sillä he näyttävät että he olisivat romaneja,katoppas ensi kerralla hiukan tarkemmin,mutta sattuuhan sitä....
Sulle on käynyt tuuri, kun niin monta romania olet nähnyt työnääressä!
En todellakaan asu kaapissa, vaan ison kaupungin kupeessa, suhteellisen isolla paikkakunnalla.
Valitettavasti en ole nähnyt ainuttakaan mustalaista töissä täälläpäin ja kuitenkin heitä on kaduilla ja kaupoissa maleksimassa!
Onko mulle nyt käynyt niin, että on suorastaan sattumaa, ettei omalla paikkakunnallani ole ollut tarjota heille työtä?
ei kuule niitä muutkaan ole nähnyt olevan työnsyrjässä kiinni kuin toinen romani.mutta kun noita johtaja paikkoja on vain rajallinen määrä! kyllä heillä on aina kaksi ammattia mihin he ovat aina kouluttautuneet,ja sitten yrittäjät ,mutta ei niitä missään näe tekemässä minkäänlaista työtä.onhan tossa jossain ketjussa mainittu ettei "hanttihommat"oiken käy!!!!!!!!
ei ollut kyse viestissäni,etteikö hanttihommat käy,,tarkoitin sitä, ettei kaikki mustalaiset ole sellaisissa hommissa mitä käsitätkään niillä.
On kouluttatauneita ja ovat koulutustaan vastaavasaa työssä.
Ja mitä mun koulutukseen tulee,niin olen lukenut elämäni varrella kahteen ammattiin ja tehnyt kummallakin alalla töitä.
Pyri sinäkin siihen, ettei kateellisena tarvi nälviä.
Jätän sinut omaan arvoosi ja omiin mielipiteittesi kanssa elämääsi jatkamaan.
Silti toivon Siunattua päivää sinulle ja kaikille muillekin.
jos todella et nuinkaan vähää tiedä..
Kuulostais siltä että pienet ovat piirisi...,siis se missä liiut.
Lukiossa on varmaan joka kaupungissa romaneja, vanhoja tai nuoria ja on opettajanakin ja ihan kansan pukua pitäävät tai ainakin huomaa, että kyseessä on romani.
esim. tampereella, turussa, helsingissä, lohjalla, kuopiossa... ja VARMASTI monessa muussakin paikassa, mutta en ole käynyt en voi sanoa missä.. luulisin että joka kaupungissa(ainakin vähä isommissa)!!
Hyvänen aika! ei tollasta pidä edes kysyä:)!
Asun sellaisessa kaupungissa jossa on yli 80000 asukasta, mutta en siltikään ole nähnyt yhtä ainuttakaan romania missään töissä.. siis ei millään pahalla.. Enkä ole sellainen tyyppi joka istuskelisi 24h kotona... joten.. Siis kyllähän näitä romaneja on paljon nähty kaupoissa ja vaikka kävelykadulla.. mutta en minä niitä I K I N Ä missään töissä ole vähnyt... yritän kovasti muistella mutta.. ei.. Ehkä sitten vain asustavat ja ovat töissä sellaisissa paikoissa josta minä en tiedä enkä ole ikinä nähnyt..
Jos tarkemmin miettii, mun äiti on tehnyt koko ikänsä töitä on nyt eläkkeellä, mutta en mäkään ole ikinä nähnyt sitä töissä, samoiten mä tiedän monta, monta romania jotka käyvät töissä, mutta kun tarkemmin ajattelen en minäkään ole nähnyt niitä töissä mä vain tiedän, että he ovat töissä. Ja kun taas mietin niin, jotkut romanit on niinsanotusti toimisto töissä, mutta toimenkuvaan kuuluu käydä eri kouluilla ja eri toimistoissa ja muissa paikoissa informoimassa romanikulttuurista tai jostain muista asioista ja siinä vaiheessa, kun romani siirtyy paikasta A paikkan B me nähdään hänet, mutta ei tiedetä, että hän on työasioilla vaan oletetaan automaattisesti, että hän ei ole töissä, kun tossa kävelee kadulla, vaikka todellisuudessa on niinsanotusti kokoajan töissä. Sit on näitä jotka tekee 3 vuorotyötä ja kun hän kävelee aamulla tai päivällä tai illalla kadulla oletetaan taas automaattisesti, että ei tee töitä, vaikka todellisuudessa on juuri saattanut lopettaa raskaan yövuoron tai aamuvuoron joka päättyy 2 päivällä. Tai sit on tätä liikkuvaa työtä, että sä joudut matkustamaan paljon eripaikkakunnilla, niin silloin sun lähiympäristö ei oikeestaan näe sinua koskaan töissä. Mutta sinua ja kaikkia muita mä voin lohduttaa, että jos olette joskus lukenut lehtiä niin olette nähnyt siellä ainakin muutamat romanit jotka tekee töitä.
Jaa jos avaisit silmäsi ja haluaisit nähdä niin näkisit.Itse olen ollut töissä ravintolassa,kaupassa,erilaisissa edustustehtävissä jne,jne.. Ja aina ovat olleet työnantajat tyytyväisiä työhöni.Kyllä meitä työtä tekeviä ja koulutettuja romaneja löytyy.
Kyllä meitä romaneja töissä on, itsekin olen ollut opiskelujen jälkeen miltei koko ajan; 4 kuukauden työttömyys tuli valmistumisen jälkeen, koska lama oli pahimmillaan, mutta sen jälkeen työtä on riittänyt. Työpaikkoja tosin on kertynyt monia, koska työmarkkinat olivat niin herkkiä tuolloin 1990-luvun puolivälissä. Nykyisessä työpaikassani olen ollut reilun 5 vuotta henkilöstöhallinnon tehtävissä.
ompas sua oikein tuurannut,kun oikein hallintotehtävissä,mites olis syksyllä aurakeppien laitto tienvarsiin?
Henkilöstöhallinnon töissä on jonkin verran hallinnollisiakin tehtäviä, mutta pääosin ihan muuta. Jotta yrityksen tärkein voimavara - henkilöstö - voisi toimia tehokkaasti, siitä on pidettävä hyvää huolta; se on henkilöstöhallinnon tärkein missio, ainakin noin teoriassa :)
Aurakeppien laitossa ei sinällään ole mitään pahaa, mutta jos opiskelee, pääsee siisteihin sisähommiin. Kokeile sinäkin :)
Öitä kaikille tummille ja vaaleille...
MIKÄ IHME SINUA RISOO?ENSIN VALITATTE,KUN ROMANIT EIVÄT TEE TYÖTÄ JNE..JA KUN MUUTAMAT SITTEN VIITSII VASTATA KALTAISELLESI NIIN JOHAN SE VIKINÄ ALKAA SIITÄKIN.SIIS IHAN SAMA MITÄ TEEMME/JÄTÄMME TEKEMÄTTÄ NIIN IKINÄ EI OLE TEILLE HYVÄ.ONNEKSI EMME OLE TÄÄLLÄ MIELLYTTÄMÄSSÄ TEITÄ.