Johtavat asiantuntijat ovat sitä mieltä että koulut alkaa liian aikaisin aamulla, maailman on muuttunut, kouluaika ei.
Johtavat asiantuntijat eivät kuitenkaan hoksaa että myös työt alkaa aivan liian aikaisin. Suuri osa menee töihin aamulla 7-8 korvilla. Oikeasti työt voisi alkaa siinä 10-11 korvilla. Mikä pakko kauppojen on aueta aamulla 7.00 kun se voisi aueta kello 10.00.
Siinä vaiheessa kun koulujen aloittamista myöhästytetään niin myös työn aloittamista joudutaan muuttamaan.
Työt alkaa liian aikaisin !
7
85
Vastaukset
- Anonyymi
Totta, onhan tästä ollut puhetta vuosien varrella mutta asiaa ei katsota niin arvokkaaksi että kukaan alkaisi tosissaan tekemään sille jotain.
- Anonyymi
Hauskaa tässä on se että yhteiskunnan kerma haluaisi siirtää kelloja pysyvästi "normaaliin" aikaan eli valostuttaa aamua jolloin nukutaan ja pimentää iltaa.
Kuitenkin yhteiskunta siirtyy yhä enenevissä määrin siihen että nukutaan pitkään ja valvotaan myöhään. Enää ei eletä siten että valvotaan valoisan aikaan ja nukutaan pimeällä. - Anonyymi
No, Ruotsissa kaupat aukeaa 10-11 viikonpäivätä riippuen.
Elintarvikekaupat aukee jo 07-08
Muuten työajat saattaa olla mitä tahansa alasta riippuen. - Anonyymi
Meillä systeemi on päreiden ja öljylamppujen agraari ajalta. Työt piti tehdä kun näkee ja nukkua pimeällä.
- Anonyymi
Suomessa mennään bisnes edellä joka ikisessä asiassa.
Ei siinä paina lasten hyvinvointi yhtään mitään kun yrittäjät sanelevat työajan.
Onneksi pään avaajana on muutamia fiksuja yrityksiä jotka ovat lähteneet toiselle tielle ja eivät sanele milloin työt tehdään ja mihin kellonaikaan.- Anonyymi
Lapset tottuvat rytmiin, kunhan kotona asiat ok. Iltahommat ja perhe-elo kun on normaalia, niin ei aiheuta ongelmia kouluun lähtö. Itsellä töihin meno klo 6.00 , ihan normaalia, kun asiat ja elämä kunnossa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Marin on ehkä maailman kaunein "Nelikymppinen"
Marinin julkaisu on saanut yli 68 500 tykkäystä. Postauksen kommenttikentässä ylistetään paljon Marinin kauneutta, jota3332909Vernu Vasunta
On mahotonta miten marjanpoimijoita on kohdeltu! Eikö paremmalla kohtelulla olisi saanut paremman tuloksen?1062194En kelpaa sinulle
Varattuna - olen sinulle ongelma. Eroaminen vuoksesi voi olla turhaa, sillä me ei puhuta, kun olen varattu ja kumpikin v1201630Taidat vanhempi nainen
Haluta sen tien itsellesi. juokse vaan karkuun ! Pahentaa vaan asiaa.Pitäs toimia ihan toisin päin731154- 711042
- 61993
Voi nainen...
Kun luovutit meistä liian aikaisin, just kun aloin oppimaan sinua. Jos oisin alussa jo lukenut aiheesta oisin voinut toi41950Venäjä aikoo yksipuolisesti muuttaa rajalinjauksia Suomenlahden itäosassa
Venäjä aikoo muuttaa rajalinjauksia Suomenlahden itäosassa Venäjän saarten eteläpuolella. Ylen jutussa kerrotaan mm.148934Suomi lähettää tarkkailijoita merialueelle
Venäjä on ilmoittanut aikovansa ylittää Suomen merialueen rajat kysymättä lupaa kertomalla että Suomen merialueen raj290852- 41763