YLE radio Suomi on kehittymässä ohjelmavirta radioksi

Anonyymi-ap

Toimitettuja sisältöjä lopetettiin kovalla kädellä vuoden vaihteessa. Sunnuntai iltapäivisin tulee Olli haapakankaan ohjelma, joka ei poikkea millään tavalla lauantai talkoista.
Musiikin toimitettuja erikoisohjelmia ajettiin alas.
Suunta on menossa sitä kohden, että pian ohjelmat häviävät kokonaan. Välillä luetaan hassunhauskoja Whatsapp viestejä ja soitetaan soittolista musiikkia. Touhu ei juuri eroa kaupallisten kanavien toiminnasta. Pian on Ylen aamu, päivä, iltapäivä ja ilta ohjelmat ja studiossa yksi tai useampi toimittaja kikattaa ja kyselee tyhmiä.
Pian varmaan on päivän puheenaihe josta keskustellaan kuulijoiden kanssa puoli tuntia ja välillä on kilpailuita. " Arvaa ääni" tai tehdään pilapuheluita

19

604

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Totta. Toimittajavetoiset musiikkiohjelmat näyttävät loppuvan sitä mukaa, kun nämä jäävät eläkkeelle. Saammehan sentään jotain tilalle. Esimerkiksi eilen Olli Haapakankaan ohjelmassa keksittiin V-alkuisia lehmännimiä. Kielemme tunnetuin v-alkuinen sanakin tuli mainittua.

      Vuosikymmeniä sitten kuulin, että Yhdysvalloissa useimmilla asemilla ei ole mitään tiettyjä ohjelmia, vaan juontajat soittajat levyjä ja puhuvat jotain siinä välissä. Kotoinen Ylemme on nyt saavuttanut saman tason kuin muutaman työntekijän pyörittämä radioasema jossain preerialla.

      • Anonyymi

        Yle on SDP:n Punainen+MyrkynVihreä+VasemmistoKommunistien kanava Vain !


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yle on SDP:n Punainen MyrkynVihreä VasemmistoKommunistien kanava Vain !

        moi provokaattori, kuis vene tällä kertaa kulkee


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        moi provokaattori, kuis vene tällä kertaa kulkee

        Kohti vääjämätöntä. Kun YLE ei itse halua muuttua on pakko leikata budjettia ja rajusti. 125 milj. Riittää YLE:lle vallan mainiosti. Se pakottaa jo hieman miettimään, jokaista asiaa ei voids tehdä vähäsen, koska se tarkoittaa välittömästi entistä vähemmän asiasisältöjä. Niitä on jo nyt karsittu minimiin. Todennäköisesti ne lisääntyvät kun budjetti pienenisi rajusti. Jätetään kaupallisen kanssa päällekkäiset sarjat, leffat, dokkarit, tosi tv:t ä, urheilut pois ohjelmistosta, sekä jo kaupallisen kolunneisiin ohjelmiin ei laiteta rahoja. Lopetetaan YLEn kaupalliswsti youtubea työkseen tekevien kanssa kilpailu ja YLen tiktok tilit suljetaan.

        Kukan ei häviä tuossa mitään. Tai no he häviävät, jotka eivät pysty ilman YLEä tekemään Youtube sisältöjä ja podcasteja työkseen.


    • Anonyymi

      Vielä kun sais Radio-suomen musiikin paremmaksi, eikä kokoajan niitä samoja mummojen suosikkeja!

      • Anonyymi

        samaa mieltä! olisi korkea aika päivitellä rs:n jinglevalikoimaa!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        samaa mieltä! olisi korkea aika päivitellä rs:n jinglevalikoimaa!

        Enemmän vanhaa rokkia, ulko-, ja kotimaista.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Enemmän vanhaa rokkia, ulko-, ja kotimaista.

        Lisää vanhoja isoja hittejä. Johan Radio Suomella on tuo itseään toistava linja tälläkin hetkellä. Isoimmat hitit.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lisää vanhoja isoja hittejä. Johan Radio Suomella on tuo itseään toistava linja tälläkin hetkellä. Isoimmat hitit.

        Ei niitä samoja pliisuhittejä, vaan laatuhittejä.


    • Anonyymi

      VAALIT TULOSSA.

      EDUSKUNTA PÄÄTTÄÄ YLEN RAHOITUKSESTA.

      Kannattaa valita oikea ehdokas seuraavista puolueista. KD, Kokoomus (tyyliin Atte Kaleva), Liberaalipuolue, Korjausliike. Myös LiikeNytin Hjallis on muistaakseni ottanut kantaa YLEn liian suureen budjetiin. Kun eduskuntaan valitaan riittävästi oikeita edustajia, maksamme YLE:n sisällöistä pakolla jatkossa vähemmän. Vasemmistoon kallellaan olevat edustajat haluavat vain paisuttaa YLEmaksua entisestään.

    • Anonyymi

      Vuonna 2023 on ylen bujetti noin 560 miljoonaa €,roo.

      Mihinkähän nekin miljoonat oikein menee,kun ylen ohjelmat on ihan perseestä revitty.
      Uusintoja uusintojen jälkeen,ei muuta,samaa paskaa,kun mainoskanaviltakin tulee.

      • Anonyymi

        YLE pitää ympäri maapalloa reporttereita-kirjeenvaihtajia, se maksaa myös.


    • Anonyymi

      Asiaa kirjoitat.
      Kun jo ikäihmisetkin ovat havahtuneet (mm. hesarin mielipidekirjoitus tänään) moittimaan ylen tarjontaa mm. teeveen puolella, eivätkä hekään enää jaksa katsella samoja suomifilmejä vuodesta toiseen, silloin pitäisi Yle johtajien jo säikähtää. Yle on tyrkännyt tahallisesti näitä ns. dementikko-ohjelmia vuosikausia, .. ja samalla on kupannut eläkeläisten tuloista osansa paksun Ylijohtajan kolmisatatuhanteiseen vuosipalkkioon. Mistä? Digisiirtymästä (luuleeko se eukko että on omakeksimä juttu?), areenapalveluista (jotka eivät tavoita peruskatsojaa, eivät edes kiinosta) tai sitten radion ohjelmien alasajoon. Tangolaulaja juontamaan omg. Reittä pitkin kiivennyt turhake.

    • Anonyymi

      YLE vois vähentää sitä uutistulvaa, sitä on liikaa, kun tietoa tulvii muistakin lähteistä.

    • Anonyymi

      Ylen ohjelmat ovat muuttuneet hömpäksi.

    • Anonyymi

      Samat piisit soivat jokapuolella hömpän välissä.

      • Anonyymi

        Etkö osaa kirjoittaa? Biisit ei piisit. Piisi on ihan eri asia. Oletko jotenkin yksinkertainen? Matala koulutus? Työtön vai eläkkeellä?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Etkö osaa kirjoittaa? Biisit ei piisit. Piisi on ihan eri asia. Oletko jotenkin yksinkertainen? Matala koulutus? Työtön vai eläkkeellä?

        Täysin asiatonta aiheeseen kuulumatonta kettuilua toiselle... Katsele ihan vain peiliin niin löydät vastaukset.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Missä kokoomuksen naiset?

      Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa
      Maailman menoa
      93
      3621
    2. Finland is now Petter place

      Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.
      Maailman menoa
      29
      2383
    3. Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita

      HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.
      Maailman menoa
      141
      2028
    4. Toivon että kuulut elämääni

      Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.
      Ikävä
      34
      891
    5. Mikä on kaunein

      Ja hellyttävin hetki irl kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      44
      821
    6. En unohda sua

      En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on
      Ikävä
      30
      810
    7. Mahdatko ymmärtää sitä

      Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen
      Ikävä
      61
      775
    8. Jorma Lind kuollut

      Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet
      Maailman menoa
      4
      754
    9. Kullan kemiallinen merkki on au

      Ei välttämättä. Mikä sun kullan merkki on?
      Ikävä
      40
      697
    10. Kyllä nainenkin voi ottaa yhteyttä

      Ja on ihan kiva jos ottaa yhteyttä mieheen. Minä ainakin olisin onnessani jos nainen ottaisi yhteyttä. mies
      Ikävä
      87
      676
    Aihe