Kysymys romppeleille: miksi omistusasujan tarttis pelätä romahdusta? Vaikka hinnat laskisivatkin (paino sanalla vaikka koska yhtä hyvin voivat noustakin kuten aiheettomista varoituksista jo vuosia sitten voidaan päätellä) niin toki ne tulevat taas ylös. 90-luvun romahduksen jälkeenkin kävi näin > nousivat takaisin ja katsokaa missä nyt ollaan. Jos omistusasuminen välttämättä halutaan romppeleiden tapaan nähdä kylmästi osakesijoittamisena (ajatusmalli jota sinänsä voimakkaasti vastustan koska olen inhimillinen) voi toki tehdä niin, että Suuren Mahtavan Romahduksen jälkeen ODOTTELEE rauhassa uutta nousua. Eli kuten romppelit toitottavat, ajoittaa oikein. Kukapa nyt myisi (kalliilla ostamansa) omistusasunnon juuri silloin kun on halpaa? Miksi ei sitten vaikka odota seuraavaa 5-8 vuotta? Omistusasuntonsa voi aina pistää vuokralle jos se on "tarpeeton" eli ei sitä myydä kannata, siis ainakaan huonoon aikaan. Sitten laina ikään kuin maksaa itse itseään kun omistusasuntooni tulee romppeli hoitelemaan asuntolainaani.
Muutenkin tällä palstalla tuntuu unohtuvan, että omistusasumisesta saa mm. tuntuvan korkovähennyksen ja rommausennusteiden vastapainona aina voi toki haaveilla nousustakin. Tätä mahdollisuutta voittoon ei tietty ole vuokra-asujilla elleivät nyt sitten säkällä ole löytäneet aivan huikeaa sijoituskohdetta. Oma ja tuttavapiirini kokemus kuitenkin on, että omistusasumisen ja vuokra-asumisen kk-kustannukset ovat hyvin lähellä toisiaan (kaikki tulot, menot ja verovaikutukset huomioiden), siinä mielessä tuntuu huikealta ero että toisessa kartuttaa koko ajan omaisuuttaan (kunhan omaisuuden arvo ei laske asuntolainan pääomanlyhennyksiäkin nopeammin mikä kai sentään on aika epätodennäköistä) kun taas vuokralla ei. Ja edelleenkään en usko että kukaan tällä palstalla on oikeasti myynyt asuntoaan pois alta "sijoitusmielessä", romppeleiden täytyy oikeasti olla henkilöitä jotka eivät vielä tähän mennessä ole omistaneet ainuttakaan asuntoa koska ei ole ollut varaa eikä olekaan ellei heidän unelmoimaansa rommausta tule. Ja jos sitä ei tule, romppeleilla ei ole koskaan varaa muuttaa omaan vaan aina pitää kitkutella vuokralla.
Niin, itse olen omistusasuja ja tottakai vituttaisi jos hinnat laskisivat minään lähivuotena enemmän kuin 3-5 % / vuosi. Tappiota en kuitenkaan realisoisi vaan pitäisin kämpän vaikka hampaat irvessä vähintään niin pitkään, että hinnat ovat taas samalla tasolla kuin ostaessani, mieluiten tietysti paljon korkeammalla. Tämä on sitä ajoitusta, ei se että kihnuttaa vuokralla lopun ikäänsä.

Vastaukset 4
Vanhimmat
mitäs turhaan mouhoot, ite kun meinaan ostaa niin tilanne on ihan eri. Nyt ei kannata ostaa, that´s it!
Blaablaablaa. Samaa jorinaa iankaikkisesti....
Hinnat nousee, laskee, tässä FAKTAA, blaablaaa.
JOkainen vuorollaan esittää veret seisauttavia laskelmia mitkä sopivat juuri omien näkemysten tukemiseen, blaablaa......
Olisi tyytynyt katomaan vanhoista viesteistä.....
ja jos tiedät juttujen toistavan itseään, se on merkki siitä että olet seurannut palstaa liian pitkää. Hanki itsellesi työpaikka ja nainen!
Olen noin vuoden seurannut palstaa. Välillä hyviäkin juttuja ja mielenkiinoisia pohdintoja ja aurinkolahti vs kallio oli jopa hauska seurata.
Nämä tohkeissaan kirjoittajat, jotka kuvittelevat keksineensä jotain uutta ovat väsyttäviä. Samoja faktoja esitetty 100 kertaa... Jos olisin ollut fiksu, olisin jättänyt kommentoimatta...
Minulla on työpaikka ja nainen, palstaa seuraan kyllä liikaa..