pesänselvitys

Anonyymi-ap

Jatko perintöriitaan
Äidin perunkirjan toisena allekirjoittajana Eetu on vaatinut pesänselvittäjältä valtakirjaa elinaikaisten tilitietojen selvittämistä varten. Pesän selvittäjä AA. S-M on antanut valtakirjan.
Valtakirjalla Eetu sai äidin elinaikaiset tilitapahtumat haltuun ja kaikki tilisiirrot, jossa ei ollut tarkkaa tietoa käytöstä, Eetu vaati ne ennakkoperintönä. Pesänselvittäjä päätöksessään, toteaa, äidin olleen oikeustoimikelpoinen ja itse hallinneen tiliä, antaen Tapanille lahjoja ja totea ne ennakkoperinnöksi. Ennakkoperinnöt tulivat minun maksettavaksi, kun olin lunastanut Tapanin pesäosuuden. Eetulle piti maksaa puolet isompi osuus, kuin Leenalle. Perittävän henkilökohtainen omaisuus tulee jakaa perillisten kesken tasan.
Dementoitunut äiti on ollut 8 vuotta palvelutalossa ja viimeiset 4 vuotta sairaalan pitkäaikaissairaiden osastolla. Vaikeasti dementoitunut äiti nukkui pois 23.02.2013. 98 vuoden ikäisenä. Olin jo hyväksynyt jakokirjan, kun sain haltuuni äidin terveys tiedot vuodesta 2005, niistä selviää vaikeasti dementoitunut 98-vuotias vanhus.

Maanmittauslaitoksen toimitusinsinööri J.K ja Eetu ovat tehneet jakosuunnitelman, ottamatta huomioon mitään minun esityksistäni. Jaossa minulle tarjotaan 3 metsäpalstaa 2 siasta, 83 % joutomaasta ja hehtaarin arvo on 35 % pienempi, kuin Leenan ha-arvo. Näin minun kohdallani on halkomisessa käytetty +-30 % toleranssia osuuteni arvoa alentavaan suuntaan. Eetulle ja Leenalle on käytetty yli +-30 % toleranssia, osuuden arvoa korottavaan suuntaan. Näin Eetu osuuden ha-arvo 2 596,06 € on 116 % yli minun ha-arvoni. Leenan osuuden ha-arvo 1 638,09 € on 35 % yli minun osuuteni ha-arvon, joka on 1 207,03 €. Tilan keskiarvo 1 484,80 € / ha

15

263

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kiitos tästä tärkeästä tiedosta.

      • kerro mikä oli se tärkeä tieto


      • Anonyymi
        kumpulan.matin kirjoitti:

        kerro mikä oli se tärkeä tieto

        Miten niin? Kaikki oli tärkeää.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten niin? Kaikki oli tärkeää.

        Kiitos


      • Anonyymi

        Tärkeä tieto ilmeisesti vaikutti plikkoja J. K. päätöksiin, kun sain peräti 4 palstaa. Sisko ja veli eivät saaneet, kuin yhden palstan kumpikin. Neljäs palsta tuli siitä, että palsta jonka halusin kokonaan, siitä J-K lohkaisi siskolle palstan. Eikä veljellä ole ollut mitään osuutta tehtyyn päätökseen. Näin mukava ja tasapuolinen oli toimitus insinööri J. K.


    • Anonyymi

      Eli mokasit, kun et hankkinut ajoissa sellaiset todisteet, jolla juttu olisi päättynyt toisella lailla. Harmillista, mutta näitä juttuja tapahtuu.

    • Anonyymi

      Yritä nyt jo tajuta, ettei ole olemassa perunkirjaa, se on PERUKIRJA.

      • Anonyymi

        Kiitti. niin on PERUKIRJA , kirjoitusvirheitä sattuu,


      • Anonyymi

        Mutta silti tilaisuus on perunkirjoitus.

        Suomen kieli on monessa asiassa täysin järjetön, jopa todella huono. Pitäisi Agricolan jäljiltä moni asia räjäyttää taivaan tuuliin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta silti tilaisuus on perunkirjoitus.

        Suomen kieli on monessa asiassa täysin järjetön, jopa todella huono. Pitäisi Agricolan jäljiltä moni asia räjäyttää taivaan tuuliin.

        Kiitän asiallisesta viestistä


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta silti tilaisuus on perunkirjoitus.

        Suomen kieli on monessa asiassa täysin järjetön, jopa todella huono. Pitäisi Agricolan jäljiltä moni asia räjäyttää taivaan tuuliin.

        Sinun järkesi on todella huono. Perunkirjoitus - perukirja on täysin looginen sanapari.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta silti tilaisuus on perunkirjoitus.

        Suomen kieli on monessa asiassa täysin järjetön, jopa todella huono. Pitäisi Agricolan jäljiltä moni asia räjäyttää taivaan tuuliin.

        Suomi on typerä kieli.

        Peru on tasavalta.
        Perua, peruuttaa, peru, perä ja peräyttää.
        Peruna on juures.
        Minä perun perunan.
        Peruaukko, perukuoppa, perunakuoppa.
        Peräsin on veneessä, peräisin on kotoisin muualta.
        Peru voi olla perintö. Perintökirja ja perinnönkirjoitus, peräkirja tai peränkirjoitus, omaisuuden ylöskirjoitus.

        Sain taulun tätini peruina, taulu on hänen isoäitinsä peruja. Jakkara oli täällä jo, ja on aikaisemmin muuttaneen peruja.

        Perukirjan ja perunkirjoituksen "peru" tarkoittaa perintöä, jäämistöä. Peru pohjautuu perä-sanaan, mikä tulee hyvin esille sanonnassa "olla jotakin perua", olla jotakin alkuperää. Peru on siis jotakin, joka on "peräisin" - perukirjan ja perunkirjoituksen tapauksessa vainajalta.

        Ruotsin valtakunnan vuoden 1734 lain ensimmäisen suomennoksen (1759) perintökaari ei vielä tunne sanaa "perunkirjoitus". Sen sijaan käännöksestä vastannut Eerik Johan Paleen puhuu "omaisuuden ylöskirjoituksesta". Lakikielemme merkittäviin kehittäjiin kuuluvan Gustaf Cannelinin uudessa suomennoksessa, joka julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1865, Paleenin "ylöskirjoittamisen edun" asemesta käytetään jo ilmausta "perunkirjoitus-etu".

        Lähteet:
        Kielitoimiston sanakirja. 2, L-R
        Nykysuomen sanakirja. 4, O-R
        Suomen kielen etymologinen sanakirja. III
        Koponen, Juha, Kuolinpesän osakkaan opas
        Pajula, Paavo, Suomalaisen lakikielen historia pääpiirteittäin


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sannan kirja USA:n bestseller!

      "Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä
      Maailman menoa
      39
      10563
    2. Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa

      Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on
      Yrittäjyys
      126
      10122
    3. Oikeistolainen luki Med mod att leda : en biografi

      ...ei tykänny Sanna Marinista
      Maailman menoa
      21
      7921
    4. Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki

      Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h
      Maailman menoa
      177
      6324
    5. Metsäalan rikolliset

      Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.
      Sotkamo
      30
      4902
    6. Milloin viimeksi näit kaivattusi?

      Toimisitko nyt toisin kuin siinä tilanteessa teit?
      Ikävä
      55
      4727
    7. Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"

      Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..
      Maailman menoa
      117
      4066
    8. Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"

      Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris
      Maailman menoa
      124
      3413
    9. Missä vaiheessa

      Päätit luovuttaa suhteeni?
      Ikävä
      62
      3127
    10. Adonikselle

      Kuvittelitko oikeasti, että ootan sua? Kuvittelitko, että voit noin vain vetäyttä ja kun tulet takaisin, kaikki on niin
      Ikävä
      221
      3060
    Aihe