Flirttaileeko mies vai onko

Anonyymi-ap

kaikki vaan omaa kuvitelmaani? Olen töissä julkisella sektorilla ja samassa pihapiirissä on monta muutakin julkisen sektorin työyhteisöä ja väliin pihalla on hulina kun kaikki kulkee edes takaisin omia töitään tekien jne. Erään viereisen firman työntekijä tervehtii minua aina ja yleensä hymyilee välillä ihan hampaiden kanssa. Ei siinäkään vielä mitään mutta sitten hän on tervehtinyt minua niinkuin hyvää kaveria tai tuttua siten että pakusta tai työkoneesta nostaa reilusti kättä ja pitää sitä tervehtimis asennossa kauan katsoo ihan silmiin ja hymyilee. Itse olen ollut neutraali heilauttanut vaan kättä en ole lähtenyt "leikkiin" mukaan. Hän on miehekäs mies niinkuin vähän itsekin. Kerran kun istuin työkoneessa ja hän oli työkaverinsa kanssa pakettiautossa ja hänen työkaveri puhui jollekin toiselle niin se ei keskittynyt yhtään niiden keskusteluun vaan katsoi kokoajan minua ja sitten venytti sormiaan pakun ratin yli ikäänkuin näyttääkseen että hänellä ei ole sormusta tai ainakin se tuntui itsestä siltä. Toki nämä kaikki voi olla vain kuvitelmaa että tuo mies on pihkassa vaikka ois vaan normi huumoria. En siis tunne häntä entuudestaan en tiedä nimeä en mitään siksi tuo tuttavallisuus on vähän hämmentänyt. Itse olen kaappi bi en ole koskaan kellekään kertonut vaikka aikamies olenkin.

2

159

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Taitaa olla kuviteltua hommaa. Jotkut ihmiset vaan ovat iloisia ja kohteliaita . Meillä oli kerran töissä ,yksi tyttö joka luuli koko ajan että miehet oli siitä kiinnostuneita kun tervehtivät ystävällisesti .
      Ja tuo että muka näyttelisi kättään ettei ole sormuksia menee jo ulalle . Joten katso asiaa ihan vaan siltä kannalta että joku voi olla kohtelias ihminen ja moikata muita .
      Sitten jos hän olisi kiinnostunut sinusta niin ei kai se olis miksikään moikkaamiseksi jäänyt vaan hän olisi sen kertonut tavalla tai toisella

      • Anonyymi

        Niin se varmaan on.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      116
      1366
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      45
      911
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      746
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      132
      697
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      666
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      616
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      607
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      55
      565
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      100
      499
    10. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      490
    11. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      98
      470
    12. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      468
    13. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      467
    14. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      115
      463
    15. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      458
    16. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    17. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      447
    18. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      51
      445
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      413
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      410
    Aihe