kuusinkijoki

Oisko kelläään tietoa, että onko tullu kalaa ja minkälaisilla vehkeillä.
Ite oon menossa sinne kesäkuun alussa.
51652
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

vuotta sitten taiteilin itseni rantaan jostain jyrkästä penkasta.Kahden pikkuharrin päätja suolet näin rannassa.Itse en saanut mitään.En kyllä yrittänytkään kuin puolisen tuntia.

Äänestä
  • Kuusingille kannattaa mennä joskus elokuun puolella. Itse kulkiin siellä kolme kesää säännöllisesti. Sain yhden 3.5kg taimenen.
    Ja olen nähnyt yhden taimenen paino 4.0 kg.
    Ei hurraamista jos olen viettänyt aikaa siellä noin 30 viikonloppua. EN SUOSITTELE

    Äänestä

tarinaa paikasta hakusanalla "Kuusinkijoki".
Esim: http://www.lohiloordit.com/kuusinki.htm

Paikka on vähän yliarvostettu satunnaisesti saatavien isojen taimenten vuoksi. Niiden takia kalojen alarajatkin ovat sangen suuret, ihan pikkukalaa sieltä ei laillisesti ylös oteta.

Äänestä
  • Paikka on arvostettu suurtaimentensa vuoksi. Voidaan puhua yhdestä koko Euroopan hienoimmasta taimen joesta.

    Pikkukalat (alle 50cm) ovat kaikki vielä poikasia, joidenka pyynti ei ole missään sallittua. Ei edes Kuusingilla. Jokeen ei istuteta "onkikokoisia", vaan kaikki saalistaimenet ovat joko pienpoikas (0-2v) istutuksista, taikka sitten luonnon kudusta peräisin...

    Yksi ISO kala vaikkapa kerran kesässä on paljon parempi, kuin monta pientä.

    Äänestä

Itekki oon menos ekaa kertaa juhannuksen tienoilla ja kyselin kans vähän....virveli on kuulemma hyvä ja syötteinä käyttävät:LGH-vaappu,meppsin vilkku,s-vaappu

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ville90 kirjoitti:

Oisko kelläään tietoa, että onko tullu kalaa ja minkälaisilla vehkeillä.
Ite oon menossa sinne kesäkuun alussa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu