Ei tunnu lailliselta, että kansalle saa valehdella päin naamaa.
Kansanedustajan työhän on luottamustoimi.
Kansanedustajan työhän on luottamustoimi.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 70
Vanhimmat
Vastuu on kuulijalla.
Ei me kaikki asuta Savossa, jossa tuo käytäntö on sallittua!
Kulut on kuulijalla
Tehdyt teot merkkaavat, ei tulevaisuudenlupaukset ilman valtakirjaa.
Ropossa iljettää koulukiusaajamainen kierous ja äänestäjien muistin
aliarvioiminen. Ei ole valtiomiesainesta hänessä.
Kokoomuksessa on joskus ollut ihan erilainen, asiallisempi puheenjohtaja Ilkka Suominen. (kuoli 2022)
Ropo on häneen verrattuna pieni kukkopoika Nato-hurmoksessaan.
Lupaukset ovat pelkkää spekulaatiota eikä edes sitäkään, vaan puppua.
Puolueillahan ei ole tietoa pääsevätkö edes hallitukseen ja mitä muita
puolueita on hallituksessa.
Kyllä se on niin, että entisten näyttöjen ja puolueen linjan perusteella on
päätettävä ketä äänestää.
Muutakaan tapaa ei toistaiseksi ole keksitty valita kansanedustajat, onneksi
heitä voi kuunnella valikoidusti ja vain sen verran kuin näkee tarpeelliseksi.
Moni tietää jo nyt ketä äänestää ilman vaalivalheita.
Jos lupaa yrittää, niin sehän ei ole suora lupaus lopputuloksesta, vaan lupaus yrittämisestä. On siis luvannut yrittää tehdä jotakin. Jos yrittää, niin lupaus on pidetty. Lopputuloksesta ei tietenkään kannata luvata mitään.
Tuollaisen lupauksen sietää.
Jos lupailee jotain liian hyvää ollakseen totta, ei se varmaan toteudukaan.
Toisaalta, jos lupaa ikäviä aikoja, ei sekään kovin kannustavaa ole.
Emme tiedä, mitä tulee tapahtumaan 4 vuoden aikana.
Toki toivomme hyvää.
Ehkä lupaukseen pitäisi aina lisätä 'edellyttäen, että', sillä jos olosuhteet muuttuvat äkisti ja jyrkästi huonommiksi, minkä teet.
Koronaa, sotaa, inflaatiota, Uniper-Fortum-mokaa jne. Ei näitä voi pyyhkäistä taannehtivasti poies.
Jotain voidaan oppia - kait sentään.
Huoltovarmuuskeskus, sopimukset ja yhteistyö naapurimaiden kanssa, ja kovasti epäilyttää tuo Vetysupertehdas, missä hankkeessa on annettu ymmärtää Fortumin ja nyt taas Lintilän olleen mukana.
Beng
Tommottas.
Homosabiens oppii valehtelemaan jo nelivuotiaana, että tulisi syntiseksi!😇😇
Niinpä. Huvittavaa seurata, kun pikkulapsi yrittää älyttää mummoa.
Miten pokka pitää.
Beng
Demareitten ei tarvitse vakuuttaa äänestäjiä.
Kolme eri ideologiaa vastakkain, valitse köyhä, rikas ja äärioikeisto.
En ole tiennyt, että köyhyys on ideologia. Tai rikkaus.
Äärioikeistolla PS:llä on ideologia, "Aatun" ideologia.
Kokoomus ajaa rikkaimman kansanosan etuja. Miten ideologista se sitten kenenkäkin mielestä on, niin siihen en ota kantaa.
PS maahanmuutto ei taida tepsiä.
Ei Suomessa edes ole rikkaita. Pohjoismaista ollaan köyhimpiä. Revi siitä.
vasemmistolaiset vaan luulee ja näkee kaikkialla rikkaita, jotka pian vievät heiltä kaikki tuet ja se vasta kauheeta olisikin, jos pitäisi itse ytienata rahansa. On niin helppoa loisia muitten tienaamilla rahoilla ja nähdä vielä joka nurkan takana rikkaita. Olemattomia.
Eiköhän köyhiä ja rikkaita ole kaikissa puolueissa.
Osa on vain sellaista esittämistä.
Jos nykyiset edustajat saavat vähintään 13.000 E palkkaa ja etuja, niin mihin ryhmään laittaisitte, jos puolueet unohdetaan.
Beng
Kaikki ihmiset ovat kykeneviä näkemään köyhiä ja rikkaita.
Pidän heitä melko rikkaina, jotka tienaavat yli 7 000 €/kk. Oikein rikkaat tienaavat sitten useita kymppitonneja per kuukausi.
Jotkut toimitusjohtajat tienaavat useita satoja tuhansia vuodessa. Carunan toimitusjohtajan tulot olivat jokunen vuosi sitten pitkästi yli 700 000 euroa vuodessa. Eikö ole muka rikas?
Kuukausitulot ei välttämättä kerro mitään ihmisen rikkaudesta.
Jos tienaa yli 7000 euroa kuukaudessa, voi olla hyvintoimeentuleva
tai vakavarainen. Pelkkä liksa ei kerro rikkaudesta.
Rikkaalla on omaisuutta.
Niin ne muistot katoaa:))
Edellisen hallituksen aikana n.90% suomalaisista köyhtyi.
Kyllä kertoo. Ei se pelkkä omaisuus rikkaaksi tee. Tulot ja toki muukin varallisuus merkitsevät myös. Monella rikkaalla on jopa isoja velkoja. Silti ovat rikkaita.
On mielenkiintoista miten ihmiset määrittelevät rikkaan/köyhän/varakkaan/vähävaraisen.
Voi olla pienet tulot, mutta omaisuutta. Voi olla isot tulot, muttei juurikaan omaisuutta.
Sitten vielä tämä omillaan toimeentuleva.
Isot velat eivät hirveästi kohta kannata ellei osaa pelata osakkeilla ja saada niillä hirmuvoittoja. Onkohan niin, että silloin velka hyödyttääkin, eikä pääomaveroa tarvitse maksaa 30 %. Velka vain on ja on.
Beng
Näin on, ja noin 70% Hesan ja Uudenmaan asukkaat saa kela-tukia, ja lisää tulee!
Eikös tuo jo kerro totuuden suomalaisten varallisuudesta.
Leipäjonot on viimeisen neljän vuoden aikana kasvaneet varmasti jo yhden korttelin verran lisää pituutta.
Jokainen joka ostaa lääkkeenkin on kelatukien saaja.
Vai niin ?
Ostin pari viikkoa sitten Ibumaxia 30kpl:n pakkauksen, niin pitääkö minun nyt hakea kelatukea ?
Eivät ainakaan kysynyt nimeä tai kysellyt sairasvakuutuskorttia, joten eihän ne tiedä kelassa kelle lähettää tuosta sen tuen ?
Viime vuonna ostin 10kpl:n pakkauksen Buranaa tuskin siitä en enää saa mitään tukea kelasta ?
Muita lääkkeitä en ole ostanut useaan vuoteen, ja olen ymmärtänyt että vaan resepti-lääkkeistä saisi jotain tukea sen jälkeen kun on esim. ostanut jonkun tietyn summan ylittävän osuuden ?
Tässä. Asiasta viidenteen.
TV:sta tuli mainos Yliopiston Apteekista. Siellä on ale kosmetiikasta ja hyvinvointituotteista.
"Ale ei koske lääkkeitä", sanottiin.
Jotenkin suupielet nousivat ylös.
Mikä ryysis, jos eri kymppiprosenteilla ale.....
Beng
Ei Kait kukaan oikeasti usko mitä poliitikko vaalien alla selittää? Virkamies ei tietääkseni saa valehdella, sisäministeriön kansliapäällikkö kertoi suorassa tv lähetyksessä että hän/ministeriö tietää kaikkien maahantulijoiden taustat. Edes henkilöllisyys ei ollut tiedossa, tuliko syytteitä ?Ei tainnut tulla. Miten poliisin tiedotus: ei ole Suomessa katujengejä, onko?
Kukaan ei ymmärrä valtionvelkaa ?
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/suomella-on-lahes-100-miljardia-velkaa-jota-ei-tarvitse-maksaa-pois/6022610
Juttu on vuodelta 2016. Moni asia ei pidä enää paikkansa. Nykyään esim. koulutuksen laatu on laskussa kuin lehmän häntä.
Valtionvelanmaksu ei kuitenkaan ole muuttunut. Se oli pontti.
"koulutuksen laatu on laskussa kuin lehmän häntä."
Ei kait se noin ole, vaan lisääntynyt vastaan ottava kuulia ei enää ymmärrä miksi on koulutuksessa mukana kun voi tehdä siinä aikana muutakin kun kuunnella jonkun turhan papu-kaijan selityksiä.
Kyllä se Kela-tuki tulee ilman koulutusta, niin kauan kun tuota eläkevarantoa vielä on Suomessa!
Kerro tarkemmin miten koulutuksen laatu on laskussa ja miten se on vaikuttanut
työvoiman saantiin.
Kokoomuksen ja Saarikon hehkutukset ja lupaukset menevät nyt jo yli äyräitten.
Purralle täyslaidallinen isänmaan vahingoittaminen.
https://yle.fi/a/74-20016012
Yrityksiä kiinnostaa takuulla suomalaista halvempi työvoima. Kun yrityksen palkkakulut pienenvät, niin voittomarginaalit paranevat.
Ei syyttä Purra moitteita saa. Riikka Purra saa täyslaidallisen yritysjohtajilta:
”Vastuutonta isänmaan vahingoittamista”
Sijoittaja-yrittäjä Peter Vesterbacka arvostelee Purraa: "Ikävää, että
meillä on näitä h a i t t a poliitikkoja ankeuttamassa kaikkien elämää."
Verovaroja syövä maahanmuutto on haitaksi veronmaksajille. Yritysjohtajat eivät tätä halua ymmärtää ja jos ymmärtävät, niin eivät sitä ääneen ainakaan sano. Luulisi kuitenkin yritysjohtajan tajuavan mitä taloudellinen haitta on.
Väitän, että harva takuulla vastusta sitä, jos työn perässä tulee joku hyvä työntekijä tänne Suomeen, tekee työnsä ja maksaa veronsa, kuten kuuluu.
No miksi nuo yritykset ei työllistä matuja ?
Kävin eilen paikkakunnan "ammattikoulussa ", niin siellähän noita notkui joka nurkassa ?
Toiset näytti ulkoisesti noin 50vuotiailta, silloin kun olin itse nuori niin kuuden kansakoulu vuoden jälkeen sinne mentiin, mutta siitähän on jo yli 60 vuotta.
Ammiksessakin kävit maahanmuuttajia kyttäämässä ?
Eläkeläisellä on aikaa vainota niitä.
Moni maahanmuuttaja maksaa veroillaan sinunkin vanhuspalvelujasi.
Aikoinaan teetätin siellä paljonkin sorvaus ja koneistopuolen opetustöitä.
En ole niistä matuista riippuvainen! Kävin siellä kysymässä josko ne tekisi moottorisahan vauhtipyörään pienen kiila uran. Jäi tekemättä siellä.
Kun oli kuulemma liian työlläs ja vaikea ?!
Ehdotti ostamaan uuden vauhtipyörän ?!
Tulin kaupan kautta kotia. ja tein sen kiila uran sitten itse noin 10 minuutissa akkuporakoneella jossa oli 2mm poranterä ! Hui kun oli vaikea homma!
Et, sellaiseksi tuo ammattikoulutus on tänään oppilaitoksessa. OSTA JA OSTA
Eihän sitä voi vaatia kauhalla jos tee-lusikalla on annettu!
Seuraava ylen kannatusmittaus SDP lähes tasoissa kokoomuksen kanssa, PS kannatus laskussa.
Gallupit ehtii muuttua jonkun kerran ennen vaaleja.
Mykkäsen huoli näkyi ylen aamu teeveessä.
Mykkänen ei ole penaalin terävin kynä.
Miksi vastustetaan yritysten haku työntekijät toisista maista, järetöntä kun vastuun kantaa yritys.
No. Romaniasta tuotuja pikkutyttöjäkö lisää.
Beng
Ihan oikeita työn tekijöitä kyllä löytyy, jos vain maksaa palkkaa kuten palkkaaja saa.
Ihan yksinkertaista.
"vastuun kantaa yritys."
Sitä juuri on yritystoiminta! Kommunismi kai pitäisi olla jotain muuta(?), mutta jos miettii Kiinaa niin ainakin minulle ei ole vielä selvinnyt millainen kommunismi heillä on ?
Persujen kannattajat ON järjettömiä. Jos niillä järkeä olisi ei ne persuja äänestäisi.
Kyse on yhteiskunnasta ja valtion taloudesta. Yrityksillä ei ole mitään yhteiskunnallisia vastuita. Yritykset tavoittelevat mahdollisimman suuria voittoja omistajatahoille.
Monihan on jo siirtynyt äänestämään Valta Kuuluu Kansalle (VKKta)! Sehän myrsky-tuuli nähtiin jo aluevaaleissa.
Laki kieltää hyväksikäytön, vastuullinen yritys toimii vastuullisesti. Marjan poimijat mitä nämä on muuta kuin kertakäyttöä varten.
SUOMALAISET yrittäjät kohtelevat marjanpoimijoita sikamaisesti. Hävettää
suomalaisena. Onneksi he ovat joutuneet vastuuseen, mutta sillä ei korvata
ulkomaalaisten kärsimyksiä ja hätää vieraassa maassa.
"mutta sillä ei korvata ulkomaalaisten kärsimyksiä"
Nythän tuohon on tullut hyvä uudistus Sanna Marinin hallitukselta, eli näitä ulkomaalaisia marjanpoimijoita aikovat viimeinkin verottaa.
Wauuu! mikä saavutus tuolta Arkadianmäeltä 👍
Jotkut muutkin kun eläkeläiset joutuvat Suomessa maksaan veroa, on kyllä hyvä uudistus.
Seuraava hallitus keksii taas jonkun uuden verotettavan ryhmän, jokuhan jo aikoinaan ehdotti että, leipäjonolaisilta pitää vaatia arvonlisäveroa. Olisikohan se seuraava uudistus, mene ja tiedä tuota.
Voihan pyhä yksinkertaisuus tätä hölmölää!
Jos ei pidä vaalilupausta niin petoksesta syytteeseen. Ja vanha vitsi on " Mistä tietää, että politiikko valehtelee aina, kun åsuunsa avaa.
Tosi on. Yksi sujuvimmista suunavaajista on Saarikko, joka lupaa ihan mitä vaan
tavoittaakseen mahdollisimman paljon potentiaalisia hyväuskoisia.
Fiksu poliitikko ei valehtele. Hän lupaa yrittää muuttaa asioita. Jos on yrittänyt mutta ei onnistunut, niin piti kuitenkin vaalilupauksensa yrittämisestä.
Kitu- ja joutomaista 100 miljoonaa.
Sillai jännä teko vaalien alla.
Itseään voi shit mainostaa eri tavoin.
Beng
Nii kuvassa näkyi avohakkuu, oliko se edes kohde. Avohakkuuta saa 100 miljoonalla puoli lääniä.
Vertailuna 15 vuotta kasvanut männyn arvo on 1 euro, siitä voidaan laskea milloin avohakkuu alue alkaa tuottaa.
Kansa alkaa kyllästyä PS:n "haittapoliitikkoihin", jotka eivät ymmärrä eivätkä välitä
haitasta mitä he tahallaan aiheuttavat yhteiskunnalle.
Onkohan niin, että p.suomalaisten puolue on ollut 2 asian protestipuolue ja nyt ihan oikeat asiat alkavat tärkeytyä. Kas, nuo 2 asiaa osataan hoitaa muissa puolueissa ihan asiallisesti ilman säksätystä.
Beng
Ei osata. Jos ei ymmärretä, että verovaroin, eli tukien varassa elävät aiheuttavat valtiolle taloudellista haittaa, niin sitten ei todellakaan ymmärretä tai osata.
Täytyy siinäkin olla realistinen, että aina on vähävaraisia kaikissa puolueissa, joita on tuettava. Se ethos muiden pitää omata.
Mutta missä on se raja ja mitkä ovat ne keinot aktivoida. Tämä on se ydin.
Beng
"Kas, nuo 2 asiaa osataan hoitaa muissa " ja ne kaksi on
Varastaminen ja valehtelu! ja ilman syytteitä ? se on se suomalainen hallinto
PS puhuu lässyttää lämpimikseen vaalien alla muistakin asioista,
vaikka ei se mistään ymmärrä.
Vihkilupaus myös kiellettyjen listalle!