Onko Tojotan omistajalla kommunistinen luonne?

Palstan sisältöä lukiessa tulee vahvasti esiin, että tärkeintä Tojotassa on rekisteröimisluvut. Onko siis niin että Tojotan omistaja ostaa auton koska muillakin on samanlainen. Kommunistisissä maissahan kaikilla oli samanlaiset autot.
42104
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 42

Vanhimmat

Neukkulassa joutui odottamaan Ladaa vähintään 5-10 vuotta, Suomessa Tojoa 5-10 kk.

Äänestä

Samat ihmiset noita ostavat.

Äänestä

Kun ajaa testijumbolla niin eipä siinä paljoa pysty itse siitä autosta puhumaan. Ottaa minkä tahansa ominaisuuden niin aina Tojo on luokassaan huonoin. Ymmärtää että pitää löytää jotain muuta puheenaihetta.

Äänestä

Tojota ilmiö on nyt suomessa samanlainen kuin ladat 80 luvulla. Niitä ostettiin kun kaikilla naapureillakin oli ja sitten kehuttiin kilvan kuinka hyvä auto se on. No ihan surkea autohan se oli. Oli vaan niin kivaa kuulua lada joukkoon.

Äänestä
  • Enolla oli 70 - luvulla aatteenpunainen Lada 1200, kun kova punikki oli itsekin. Ei sietänyt mitään autoonsa kohdistuvaa herjaa. Näki heti, että niska alkoi punottaa ja silmät pullistua päässä, kun haukuttiin Ladaa kommarikaaraksi. Faijalla oli tuolloin sininen 99 Saab.

    Äänestä

Minä olen aito kommunisti, katsokaas tätä:
almistaja:
VW AG 1.631
Skoda 607
Audi 323
Cupra 30
Porsche 29
Seat 21a
VW AG 1.631
Skoda 607
Audi 323
Cupra 30
Porsche 29
Seat 21
VW AG 1.631
Skoda 607
Audi 323
Cupra 30
Porsche 29
Seat 21

Äänestä
  • Länsiautoja kaikki.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Länsiautoja kaikki.

    Ei ainakaan täältä USA:sta katsottuna.

    Äänestä

  • Nytkö kaivatkin wv tilastoja kun havahduit ristiriitaiseen tunteseen, että Tojota uskontosi lisäksi olet myös paatunut kommunisti.

    Äänestä

Voi näytellä jos väkivallan on oltava piilossa.

Äänestä

Suomen eduskunta on otos Suomen kansasta. Vassarit ajavat Toyotalla, keskustalaiset Volvoilla, siniset Audeilla ja kokoonmuslaiset Skodilla.

Äänestä
  • Toyota, kommariauto🤣🤣🤣 🤣😁😅😁🤣

    Äänestä

  • Kepulaiset ajavat Mersuilla ja Volvoilla.

    Äänestä

Missä on on tojotarekisteröinti tyyppi?

Äänestä

Upeat Toyotat herättävät kansanautokolhooseissa ja itäautoskoodisteissa kauheaa kateutta.

Äänestä
  • Ei Armanin pukua käyttävä kadehdi tuulipukukansaa.

    Äänestä

  • Toyota on se itäauto.

    Äänestä

Nyt Toyota oli jo eniten hinattu automerkki Talouselämän jutun mukaan, eli sekin vielä kaiken muun kurjuuden lisäksi.

Äänestä

Jos tojota olisi kommunistien auto, Suomessa kommunistit olisi Johtava Pääministeri puolue.

Äänestä
  • No eihän sillä Toyotalla kukaan ajelisi, mutta kun aate velvoittaa. niin pakko on vaikka kuinka vituttaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    No eihän sillä Toyotalla kukaan ajelisi, mutta kun aate velvoittaa. niin pakko on vaikka kuinka vituttaa.

    Meinaakko, että natsiwaageni se olla pitää?

    Äänestä

Tärkeintä Toyotassa on toimivuus. Nuorempana minäkin tuskailin 20 vuotta saksalaisten vikapesien kanssa, mutta nyt eläkeukkona on kiva ajella varmatoimisella Toytalla. Kerran vuodssa autoa pitää tosin käyttää merkkiliikkeessä tarkastuksessa, jotta akkutakuu pysyy voimassa. Samalla kerralla pojat vaihtavat autoon öljytkin ja tekevät muut huoltotoimenpiteet. Tällaista on vaivaton autoilu.

Äänestä
  • Eläkeläiselle se varmaan sopiikin kun ei ole paljon tarvetta ajella, niin huonot ajo-ominaisuudet ei niin haittaa ja kuulokin sen verran huonontunut, että kova meteli auton sisällä vaimentuu luonnostaan. Hyvä autohan Tojota olisi jos sillä olisi hyvä ja mukava ajaa eikä tarttis vähän väliä viedä huoltoon ja vielä kun olis ruostesuojauskin kunnossa niin kelpaishan se.

    Äänestä

Skooda ja wartburg, polonez, jalta, lada ja volga ja vielä trabantti kaupan päälle, kaikki itäautoja niin viimeisen päälle!🤣😂😅🤣😂

Äänestä
  • Toyota alkaa olla itäautojen viimeisiä pioneereja. Skodastakin tuli länsiauto o yli 30 vuotta sitten. Nyt se on suosituin työsuhdeauto, oikea kapitalistiauto.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Toyota alkaa olla itäautojen viimeisiä pioneereja. Skodastakin tuli länsiauto o yli 30 vuotta sitten. Nyt se on suosituin työsuhdeauto, oikea kapitalistiauto.

    Skoodasta ei tule ikinä länsiautoa!!!! Helv...mikä vitsiniekka!!!!😂🤣😭😁🤭

    Äänestä

Saksa on ollut lähellä kommunismia monta kertaa. Siitä muistona edelleen ehkä maailman rajuimmat ammattiliitot. Ne on sosialismia tehokkaimmillaan.

Japani ei ole koskaan ollut lähellä sosialismia.

Äänestä
  • Japanissa on kommunistinen puolue ja voi hyvin.

    Äänestä

Parempi tojota on ajaa, kuin esimerkiksi bmw, pemaria näkee milloin seinään ajettuna ja monesti ojan pohjalla tai puuhun osuneena..

Äänestä
  • Nuoret törmäilee. Toyotan ajo-ominaisuudet ovat olleet aina kurjat.

    Äänestä

  • Kansallisosialismi on saksan juttu? Hitlerikin oli sellainen ja kommunismi kuuluu itäeurooppaan ja kiinaan . Tiukassa yhteistyössö kaikki volkkarit ja skodat ja kommunismi.
    Japani keisarikuntana ei koskaan eikä milloinkaan ole ollut kommunistinen. Volkkarin ja skodan osia tulee vanhoista kommarimaista tai ainakin pitäisi tulla. Siksi on puutetta osista ja laadusta ja ostajista. Skoda on yhtä paljon länsiauto kuin itäeuroopan maat länsimaita. Päätelkää päissänne tai kysykää politrukilta!

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Kansallisosialismi on saksan juttu? Hitlerikin oli sellainen ja kommunismi kuuluu itäeurooppaan ja kiinaan . Tiukassa yhteistyössö kaikki volkkarit ja skodat ja kommunismi.
    Japani keisarikuntana ei koskaan eikä milloinkaan ole ollut kommunistinen. Volkkarin ja skodan osia tulee vanhoista kommarimaista tai ainakin pitäisi tulla. Siksi on puutetta osista ja laadusta ja ostajista. Skoda on yhtä paljon länsiauto kuin itäeuroopan maat länsimaita. Päätelkää päissänne tai kysykää politrukilta!

    Japanin hyvinvoiva kommunistinen puolue täytti sata vuotta, ja palstan kommarit juhlivat. Tsekki kuuluu Natoon, Japani ei kuulu. Itäauto Toyotaa ostamalla voit tukea ei-Natomaan tuotetta.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Japanin hyvinvoiva kommunistinen puolue täytti sata vuotta, ja palstan kommarit juhlivat. Tsekki kuuluu Natoon, Japani ei kuulu. Itäauto Toyotaa ostamalla voit tukea ei-Natomaan tuotetta.

    Volvon ostamalla tuet Kiinaa.

    Äänestä

Laitoin punalipun suberpiini antenniin liehumaan.

Äänestä
  • Mutta sinulla ei ole Suoerbia. Ei ole varaa ostaa. Aja vaan Tojolla.

    Äänestä

Vappumarssit toteuttaa nykyään Tojota sedät

Äänestä

Yhtenäinen pukeutuminen kuuluu myös Toyotaheimon tunnusmerkkeihin, lippis ja tuulipuku.

Äänestä
  • Nikita, harmaa pomppa, huopatossut ja puoluekirja itäskoodailijan tunnusmerkit.

    Äänestä

  • Ja papoilla aina vihko autossa johon kaivertavat jotakin merkintöjä. Onkohan puolueen jäsenkirja?

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Ja papoilla aina vihko autossa johon kaivertavat jotakin merkintöjä. Onkohan puolueen jäsenkirja?

    Siis Tojota papoilla se vihko autossa. Tämä nähty monessa paikassa.

    Äänestä

Japanissa, kyllä muhii kommunismin aate ja vallankuppaus voi tulla ajankohtaiseksi milloin hyvänsä?🐕🐕

Äänestä

Kahta en vaihda, skooda ja puoluekirja.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Palstan sisältöä lukiessa tulee vahvasti esiin, että tärkeintä Tojotassa on rekisteröimisluvut. Onko siis niin että Tojotan omistaja ostaa auton koska muillakin on samanlainen. Kommunistisissä maissahan kaikilla oli samanlaiset autot.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu