Onko Kepu kuninkaantekijä?

Tulevien vaalien tulos on kiinnostava lähinnä sen vuoksi, mikä on seuraan hallituksen kokoonpano ja sitä myötä hallituspolitiikan sisältö. Kolmesta eri mahdollisuudesta voidaan puhua, jos ja kun tavoitellaan koko vaalikauden pystyssä pysyvää eli välikysymyskestävään hallitusta. Todennäköisesti kahdessa näistä vaihtoehdoista Kepulla on kuninkaantekijän rooli. Yksi vaihtoehto voi olla mahdollinen ilman Kepua.

1. Nykyinen viiden puolueen punamultapohja. Kun demarien kannatus näyttää olevan nousussa, tämä hallituspohja on mahdollinen. Se edellyttäisi demarien pysymistä maan suurimpana puolueena. Toinen edellytys on Kepun lähteminen hallitukseen. Ensimmäinen edellytys voi vielä täyttyäkin, mutta toisen kanssa on kinkkisempää. Kepu ei nimittäin lähde tällaiseen hallitukseen, ellei se saa vaaleissa odotettua parempaa tulosta ja tulkitse samalla vaalitulosta niin, että se on Kepun hallituspolitiikan ansiota. Itse en usko tähän hallitusvaihtoehtoon.

2. Oikeistohallitus. Tähän tulisivat mukaan Kokoomus, PS, Kepu ja KD. Siitä tulee enemmistöhallitus vain, jos Kepu lähtee mukaan. Kepun voisi olla helpompi lähteä tähän vaihtoehtoon vähän huonommallakin tuloksella, jos se kykenee kiristämään neuvotteluissa esim. maatalous- ja aluetukien lisäämistä. Tämä "Sipilä kakkosta" muistuttava kokoonpano on yksi tekijä, joka tuntuu nostavan demarien kannatusta. Aika hyvin taitaa monella olla muistissa, mitä köyhimpien kurjistamishallitus käytännössä tarkoittaa. Asia osattiin silloin naamioida Suomi kuntoon propagandalla, mutta talkoovastuu oli vain pieni- ja keskituloisilla palkansaajilla ja eläkeläisillä. Uskoisin, että demarit tulevat vielä muistuttamaan äänestäjiä Sipilän hallituksen yksipuolisista toimista. Tässä hallitusvaihtoehdossa on kaksi kynnystä. Toinen on Kepun kanta ja toinen se, mitä vaihtoehtoa Kokoomus katsoo kokonaisharkinnan perusteella parhaimpana. Kokoomuksella on siis valinnanvaraa, Kepu taas päättää tässä sen, onko se hallituksessa vai oppositiossa.

3. Sinipunahallitus. Tässä Kokoomus, SDP, Vihreät ja RKP olisivat mukana. Kepua ei välttämättä tarvittaisi eikä se todennäköisesti haluaisi ns. kaupunkihallitukseen. Tässä edellytyksenä on se, että Kokoomus on pääministeripuolue. Lisäksi tarvittaisiin aika paljon liimaa Kokoomuksen ja SDP:n välille. Edellyttää siis kompromissihalukkuutta, mutta lopulta Kokoomus ja SDP voivat päätyä siihen, että tämä on ainoa realistinen vaihtoehto, jos Suomeen halutaan hallitus. Tietysti lisäksi edellyttäen, ettei oikeistohallitus onnistu tai Kokoomus taikka Kepu ei sellaista halua.

11

108

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Itse tein samaisesta tulevasta hallituspohjasta aloituksen runsaat pari viikkoa sitten
      https://keskustelu.suomi24.fi/t/17704794/mielenkiintoinen-hallitusmittelo-on-tulossa-vaalien-jalkeen

      Siinä mm. totean. että:
      "Oletetaan, että Kokoomus saa 21% äänisaaliin ja Keskusta aivan realistisen arvion mukaan 13% joka nykytiedonkin mukaan olisi yläkanttiin koska Ylen viime gallup mittasi vajaan 11% äänisaaliin.

      Tällöin näillä kahdella olisi 34% kannatus eduskunnassa. Siihen kylkeen RKP ja Hallis, anteeksi siis Hjallisyhteiskannatukseltaan n. 5%.

      Tuon nelikon muodostamana hallituksen kannatus olisi kuitenkin alle 40% joka ei riittäisi toimintakykyiseen hallitukseen ja vaikka RKP pyörtäisi puheensa ja tulisi mukaan gategorisine 5% kannatuksineen olisi tuon hallituksen kannatus korkeintaan 45%.

      Käykö kuitenkin niin, että Orpon on pakko tässä tapauksessa neuvotella SDP:n kanssa tai sitten luovuttaa hallitustunnustelijan paikan SDP:n ja Marinin haltuun."

      Viimeisen ylen mittaus: https://yle.fi/a/74-20015808 antaisi jopa hieman viitteitä tuosta kun sekä kokoomuksen, että PS:n kannatus on -laskusuunnassa ja SDP noususuunnassa.

      • Kokoomuksen, PS:n, Kepun ja KD:n hallitus olisi enemmistöhallitus, mutta lämpeneekö Kepu tällaiseen kokoonpanoon mukaan, on arvoitus.

        Arvotus se on toki Kokoomuksenkin suhteen. Purra lisäsi nimittäin taas vettä myllyyn aloittamalla riitelyn suomalaisten yritysjohtajien (Vesterbacka ja Nokia Lundmark) kanssa työperäisen maahanmuuton tarpeellisuudesta. Veikkaan, että Purra lyö kyllä kirveensä kiveen, kun alkaa riitelemään poliitikkojen lisäksi myös pörssiyhtiöiden toimitusjohtajien kanssa. Nämä pitävät Purran puheita täysin vastuuttomina. Ja kun tiedetään pörssiyritysten ja Kokoomuksen lämpimät välit, sieltä voi alkaa tulla viestiä Kokoomuksen suuntaan, että demarien kanssa sentään pystyy neuvottelemaan asioista järkevästi, mutta Purra tuntuu olevan maahanmuuttoasioissa periksiantamaton idealisti eli täysin arvaamaton.


      • Anonyymi
        mielipidepankki kirjoitti:

        Kokoomuksen, PS:n, Kepun ja KD:n hallitus olisi enemmistöhallitus, mutta lämpeneekö Kepu tällaiseen kokoonpanoon mukaan, on arvoitus.

        Arvotus se on toki Kokoomuksenkin suhteen. Purra lisäsi nimittäin taas vettä myllyyn aloittamalla riitelyn suomalaisten yritysjohtajien (Vesterbacka ja Nokia Lundmark) kanssa työperäisen maahanmuuton tarpeellisuudesta. Veikkaan, että Purra lyö kyllä kirveensä kiveen, kun alkaa riitelemään poliitikkojen lisäksi myös pörssiyhtiöiden toimitusjohtajien kanssa. Nämä pitävät Purran puheita täysin vastuuttomina. Ja kun tiedetään pörssiyritysten ja Kokoomuksen lämpimät välit, sieltä voi alkaa tulla viestiä Kokoomuksen suuntaan, että demarien kanssa sentään pystyy neuvottelemaan asioista järkevästi, mutta Purra tuntuu olevan maahanmuuttoasioissa periksiantamaton idealisti eli täysin arvaamaton.

        "Purra tuntuu olevan maahanmuuttoasioissa periksiantamaton idealisti eli täysin arvaamaton."

        Tuon jälkeen jos Orpo lähtisi solmimaan hallitusta persujen kanssa, hän saisi joka päivä sen jälkeen murehtia, tuliko ottaneeksi hallitukseensa viidennen kolonnan puolueen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Purra tuntuu olevan maahanmuuttoasioissa periksiantamaton idealisti eli täysin arvaamaton."

        Tuon jälkeen jos Orpo lähtisi solmimaan hallitusta persujen kanssa, hän saisi joka päivä sen jälkeen murehtia, tuliko ottaneeksi hallitukseensa viidennen kolonnan puolueen.

        Vihersosialismi näytti hallituskautena "kyntensä".

        Tästä johtuen persut/ orpot on korjattava idiotismi.

        Tilanne on vaikea, jokainen on joutunut kokemaan vihersosialistien rikollisuuden


    • Anonyymi

      Kyllä sinipuna on mahdollinen, jos pääministeripuolueena olisi SDP. Tämä olisi ehkäpä jopa Kokoomuksellekin parempi vaihtoehto, jos vain pääministeri Marinin linjaus pitää demareissa, että SDP ei lähde perussuomalaisten kanssa samaan hallitukseen. Tällöin Kokoomuksella on "kiristäjän" paikka hallitusneuvotteluissa eikä SDP:llä ja täten Kokoomuksen voisi olla helpompaa saada enemmän omia ehtojaan läpi hallitusohjelmaan. Jos osat ovat toisinpäin, "kiristäjän" rooli olisi SDP:llä ja lopputulos hallitusohjelmassa ei välttämättä niin hyvä kuin Kokoomus toivoisi.

      Tällä kertaa nimittäin voisi olettaa ajatellen nykyistä taloustilannetta niin Suomessa kuin globaalistikin, että valtiovarainministeripuolueen rooli tulevassa hallituksessa tulisi korostumaan. Ja se pelaisi juurikin enemmän Kokoomuksen taloustavoitteiden pussiin, koska SDP:llä ei olisi hirveästi vaihtoehtoja. Eli luulenpa, että kakkossija vaaleissa ei olisi niinkään pettymys Kokoomuksessa kokonaisuutta ajatellen, ainoastaan pieni arvovaltatappio.

      • Saatat olla oikeassa. Demareille tällainen asetelma saattaisi sopia, koska hallituksessa valtionvarainministeripuolue joutuu koko ajan tilille leikkauspolitiikasta. Varsinkin jos pääministeri ei ole siinä kovin aktiivinen vaatimaan leikkauksia. Itse vaan ajattelin, että Kokoomus katsoo SDP:n aseman liian vahvaksi, jos siitä tulee pääministeripuolue. Ja tappio olisi kyllä Petteri Orpolle kirpaiseva. Jos pääministeriksi tulisi Marin, Kokoomus voisi tehdä viisaasti, jos jättäisi Orpon johtamaan puoluetta ja valitsisi Elina Valtosen valtionvarainministeriksi. Pekka Haavistosta tulisi todennäköisesti uudelleen ulkoministeri, mistä roolista hän lähtisi käymään presidentinvaalitaistoa.


      • Anonyymi
        mielipidepankki kirjoitti:

        Saatat olla oikeassa. Demareille tällainen asetelma saattaisi sopia, koska hallituksessa valtionvarainministeripuolue joutuu koko ajan tilille leikkauspolitiikasta. Varsinkin jos pääministeri ei ole siinä kovin aktiivinen vaatimaan leikkauksia. Itse vaan ajattelin, että Kokoomus katsoo SDP:n aseman liian vahvaksi, jos siitä tulee pääministeripuolue. Ja tappio olisi kyllä Petteri Orpolle kirpaiseva. Jos pääministeriksi tulisi Marin, Kokoomus voisi tehdä viisaasti, jos jättäisi Orpon johtamaan puoluetta ja valitsisi Elina Valtosen valtionvarainministeriksi. Pekka Haavistosta tulisi todennäköisesti uudelleen ulkoministeri, mistä roolista hän lähtisi käymään presidentinvaalitaistoa.

        No joo. Saattaisihan tuo johtaa pian siihenkin, että Kokoomuksen seuraavassa puoluekokouksessa Lepomäestä leivottaisiin seuraaja Orpon tilalle. Tämä alkanut vaalitaisto ja sitä edeltänyt syksyn "lämmittelyajo" eivät ole olleet Orpon kohdalla mitään poliittista riemukulkua omalla kohdallaan. Tietynlainen epävarmuus on paistanut hänestä läpi koko ajan ja sen ovat huomanneet myös politiikantoimittajat. Mutta koska Kokoomuksen kannatus on kestänyt viimeisintä Ylen gallupia lukuunottamatta, niin kokoomuslaisilta ei ole vielä tullut painetta puheenjohtajansa suuntaan. Siellä on toki Lepomäki/Häkkänen-kaksikko valmiina lähtötelineissään, jos Orpo suoritus vaaleja kohti menee yhä alisuorittamisen puolelle. Silloin Orpo saattaa mennä vaihtoon vaalien jälkeen.


      • Anonyymi
        mielipidepankki kirjoitti:

        Saatat olla oikeassa. Demareille tällainen asetelma saattaisi sopia, koska hallituksessa valtionvarainministeripuolue joutuu koko ajan tilille leikkauspolitiikasta. Varsinkin jos pääministeri ei ole siinä kovin aktiivinen vaatimaan leikkauksia. Itse vaan ajattelin, että Kokoomus katsoo SDP:n aseman liian vahvaksi, jos siitä tulee pääministeripuolue. Ja tappio olisi kyllä Petteri Orpolle kirpaiseva. Jos pääministeriksi tulisi Marin, Kokoomus voisi tehdä viisaasti, jos jättäisi Orpon johtamaan puoluetta ja valitsisi Elina Valtosen valtionvarainministeriksi. Pekka Haavistosta tulisi todennäköisesti uudelleen ulkoministeri, mistä roolista hän lähtisi käymään presidentinvaalitaistoa.

        Nykypäivänä tuskin hyväksytään, että pelkkiä riskejä sisältävä valtiovarainministeriys heitetään jollekin rivikansanedustajalle, puolueen puheenjohtajan ottaessa hoitoonsa salkun, jolla on helppo kerätä jatkuvasti pisteitä (esim. puolustusministerin) puolueelleen.


    • Anonyymi

      Itsellä pisti silmäkulmaan presidentti Niinistön ulostulo jossa hän oli huolissaan Nato projektista, kun neuvotellaan uudestahallituksesta.
      Jäin ihmetteleen mihin presidentti pyrki ulostulollaan, hallitusneuvotteluihinko?
      Kiirehtimällä niitä, kiire, kiire.

      Mielestäni Suomen Nato-hakemus on siten jo sovittu, että allekirjoitukset pelkästään tarvitaan valtioneuvostolta.

    • Anonyymi

      Voi tosiaan olla, että persut ja vasemmistoliitto näkevät presidentin toiminnassa myös poliittista kannanottoa, mene ja tiedä?

    • Anonyymi

      Vaihtoehto 2 suurinpiirtein toteutuu!!

      Näin supersuomi saa vielä mahdollisuuden mitätöidä vihersosialismi, joka olisi ihmisyyden tuho!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      98
      1663
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      54
      1093
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      434
      1064
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      169
      995
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      57
      792
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      126
      772
    7. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      83
      710
    8. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      698
    9. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      665
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      661
    Aihe