Mikä vikana?

Niin mikähän siinä voi oikein olla vikana kun kuitenkin ei ole ennen vikaa ollut yhtään mutta nyt on aivan yllättäen tullut semmoinen kiusallinen vika että tulee paljon kaasua ja mahaa vääntää aina kun ajan Toyota Corollallani Toyota-liikkeisiin juomaan kahvia ja syömään pullaa sekä keksejä. Ennen pystin käymään viidessä Toyota-liikkeessä eikä mitään vikaa ollut mutta nyt tekee tiukkaa jo kaksikin Toyota-liikettä.
7132
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ne on niitä eläkeläisen vaivoja ja Toyotan epätasainen ja puokkoileva ajokäytös jotka tuollaista aiheuttavat.

Äänestä

Minäkin huomasin muutama vuosi sitten saman asian. Monissa autoliikkeissä pullan ovat sellaisia, että niistä tulee vatsavaivoja, ja pierutkin irtoavat vähän liiallisesti. Tämän lisäksi pieruissa oli vielä liian kova äänikin.

Kun minä syön vaimon tekemää parempaa pullaa, niin mitään vatsavaivoja ei tule. Voithan sinä esittää Toyota-liikkeeseen, että hankkisivat pullat jostakin toisesta leipomosta, jotta voisit käydä useammin juomassa pullakahvit.

Äänestä
  • Ne maksavat. Toyota tarjoaa halvinta pullaa.

    Äänestä

Nissania myytiin vuosia sitten viikonloppuisinAutokeskuksessa grillimakkaralla ja mehulla. Kyllä oli esittelyissä porukkaa pikkulapsista vaariin.

Äänestä
  • Joskus sai linnunpöntön kun koeajoi Toyotan, oli oikein TV-mainos.

    Äänestä

  • Jos yhteen paikkaan kokoontuu kymmeniä ihmisiä, niin makkaraa pitää aina olla tarjolla. Mikä tahansa aktiviteetti on menossa, niin aina ihmiset kyselevät ensiksi käristemakkaroita.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Jos yhteen paikkaan kokoontuu kymmeniä ihmisiä, niin makkaraa pitää aina olla tarjolla. Mikä tahansa aktiviteetti on menossa, niin aina ihmiset kyselevät ensiksi käristemakkaroita.

    Skoodan liikkeissä saa tsajua ja kaalivelliä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Niin mikähän siinä voi oikein olla vikana kun kuitenkin ei ole ennen vikaa ollut yhtään mutta nyt on aivan yllättäen tullut semmoinen kiusallinen vika että tulee paljon kaasua ja mahaa vääntää aina kun ajan Toyota Corollallani Toyota-liikkeisiin juomaan kahvia ja syömään pullaa sekä keksejä. Ennen pystin käymään viidessä Toyota-liikkeessä eikä mitään vikaa ollut mutta nyt tekee tiukkaa jo kaksikin Toyota-liikettä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu