Onpa hieno homma, että tulevina kesinä thai poimijat ovat työsuhteessa olevia. On vähintäänkin kohtuullista, että nuin ahkerat työtekijät saavat oikeata palkkaa. Samalla pitäsi miettiä, voisiko heille löytää ympärivuotista työtä mieluuten jos on perheellisiä, kaikille perheen jäsenistä. Mutta pitääkö S- marketin parlamentissa paikkansa erään jäsenen "varma" tieto, että kainuun kunnat on suunnitellut palakata yhteistyössä itse kesäksi 50 thai poimijaa esimerkkinä muille suomen kunnille ja kaupungeille. Kunnat järjestää poimijoille inhimilliset asunnot sekä tarvittavan määrän ajoneuvoja maastossa kulkua varten. Marjasato siten on kuntien omaisuutta jonka se myy marjanvälittäjille. Tarkoitus ei ole tehä kunnille mitään kultakaivosta toiminnasta mutta kunhan saatasiin suurinpiirtein kustannukset pois ja poimijoille palkat. Ilman thai poimijoita kun marjasato märkänee metsään kun kainuulaiset itse ei vaivau metsään kaupaksi poimimaan. Kuten en itekkään eikä ole kykyjäkään.
Thai poimijoista työtekijöitä
20
190
Vastaukset
- Anonyymi
Sinä ja sinun poimijasi, mee vittu töihin luuseri, et ikinä oo mitää tehnyt, pääsitakii oot eläkkeellä ku ei nuppi kestänyt maailman menoo.
- Anonyymi
Kukas sätkänkäärijä se noin äkäsenä on aloittajalle. Lienetkö ikälopussa velkabemarissasi torin laidalla kirjoitellut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kukas sätkänkäärijä se noin äkäsenä on aloittajalle. Lienetkö ikälopussa velkabemarissasi torin laidalla kirjoitellut.
Kyllä sitä marjoja kannattaa poimia itselle jos ei myyntiin ollenkaan. Saa hyvää hyötyliikunta ja mukava se on luonnossa liikkua.
- Anonyymi
Kyllä suomalaiset poimisi marjoja myyntiin kun oisi kunnon hinta olen poiminutkin ja lapsetkin tienasivat marjojen myynnillä silloin kun niistä maksettiin paremmin,itse marjanostajat ovat saaneet tämän tilanteen aikaan ja ryöstävät thaimaalaisia raukat velkaantuvat vain pahasti kun nämä marjakeisarit kynii ne putipuhtaaksi ilman vievät marjat,toivottavasti ei tuu yhtään ulkomaalaista poimijaa
- Anonyymi
Marjoja on mukava kerätä. Omaan käyttöön. Silleen ihan hissukseen. Välillä termarista kahvet. Poissa on kiire ja stressi. Luonnossa mukava olla.
- Anonyymi
Totta, noin minäkin teen, pittää ottaa löysin rantein eikä ressata, kerran oltiin karhun kanssa lakassa samalla rämmeellä eri laioilla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta, noin minäkin teen, pittää ottaa löysin rantein eikä ressata, kerran oltiin karhun kanssa lakassa samalla rämmeellä eri laioilla.
Joo kyllä metsiin poimijoita mahtuu ja jokaiselle kotoasukkaalle marjat löytyy jos vain viitsii mennä metsään. Ihan kotinurkissani on pyöriny nuita thai poimijoita eikä mitään haittaa ole ollut. Marjat on itsellekki saatu pakkaseen. Olenpa käynyt juttusillakin heidän kanssaan. Jos olisin vielä nuori ja yrittäjä, en epäröisi hetkeäkään ottaa töihin, jos vaan ammattitaitoa olisi kyseiseen työhön. Ja oppiihan ne. Ei käden taitoa vaativat työt rakettitiedettä ole. Kukaties paljon tunnollisempia kuin monet kotosuomalaiset.

Paljon ahkerampia eikä juopottele.

Kannattaa katsoa Dokumentti Riistetyt Areenasta.Siellä on vähän valaisua miksi he ovat niin ahkeria.
- Anonyymi
Totta on että marjoista maksettiin paremmin ennen eli silloin kun thai jne poimijoita ei vielä Suomeen tuotu. Itsekin tuli kerättyä myyntiin myös kun omat marjat talveksi oli ensin kerätty. Ei se mikään kultakaivos silloinkaan ollut mutta mukava lisä lompakon täytteenä ja hyvää liikuntaa. Eihän nuoret silloinkaan enää keränneet marjoja, se oli "out" eli hieman noloa. Lähinnä keski-ikäiset ja vanhukset keräsivät eniten. Nyt marjoja kerätään talteen ja hyötykäyttöön enemmän kiitos ulkomaisten kerääjien ja siksi kai hinta on pudonnut. Kaikille niitä riittää, metsiin jää miljoonia kiloja joka vuosi.
- Anonyymi
Ei pidä linnuilla viimeisiä syönti marjoja ahneuksissaan viedä.
- Anonyymi
K: Jos taikku tienaa pari-kolme tuhatta euroa marjoja pomimalla,, miksi suomalainen ei pystyisi samaan?
V: Koska kotona makaamalla saa tässä riippumattoyhteiskunnassa enemmän- Anonyymi
Tuohon parin-kolmen tonnin tienestiin pitää olla marjassa 12-14 tuntia päivässä arkea pyhää. Kuka työssäkäyvä siihen pystyy? Työttömät ajan puolesta pystyisi mutta moni ei kykene sairauksien ja muiden rajoitteiden takia takia.
- Anonyymi
Parhaimpina mustikka-aikoina olen onnistunut poimimaan pari litraa mustikoita. Lakkasuolta olen joskus saanut jopa pienen sankon pohjan peittoon. Sitten alkaa jo maa vetämään puoleensa ja köllähdän hongan juureen ihailemaan pilvien lentoa taivaan kannella. Makkaraa pasitelen ja kahvia juon. Sittenpä onkin jo aika lähteä kotiin. Ajua tulee aina parisen sataa kmiä, kun tykkään ajaa autolla. Tienestit marjahommista ovat aika vähäiset, edes pakkaseen ei mitään jää.
- Anonyymi
Pasitele sinä vaan makkaraa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pasitele sinä vaan makkaraa.
😁 Kiitos!
- Anonyymi
Haimaalaiset ovat kunnon työtä tekevää sakkia, toisin kuin päivärahan nostelijat.
- Anonyymi
Teboilin parlamentissa tuli puheeksi voiko vaimon kanssa jutella yhrynnän aikana. Asiaa kysyttiin sitten Nantelta.
-Voihan sitä porista jos se avaimo sattuu olemaan siinä lähistöllä, tuumasi Nante - Anonyymi
Nante maksaa ens kesänä marjoista aina 20 centtiä enempi kilolta kun muut ostajat, kannattaa keskittää myynti Nantelle.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2804733Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1353056Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k492939Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281531Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2271232- 471179
Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa
Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.7986Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58971Paskalaista valokuitulakiin
Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais52959Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?
Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu78941