Tämä hämmentävä ja samalla aika kutkuttava tapahtuma sattui maaliskuussa vanhempieni luona, jossa olin käymässä. Olen 19v tyttö ja asun opiskelujen vuoksi toisella paikkakunnalla.
Olin siis vanhempieni luona. Vanhemmat oli kutsuttu kylään, mutta minä en enää halunnut lähteä, varsinkaan kun kyläpaikassa oli vain keski-ikäinen pariskunta.
Olin yksin ja kävin suihkussa. Katselin telkkaria kylpytakki päällä, kun ovikello soi. Siellä oli Matti, isäni n.50v kaveri. Olin hieman häpeissäni vaatetuksestani, mutta kuvittelin ettei kukaan tulisi, ja halusin itseni kuivata ennen yöpuvun sujauttamista päälleni.
Matti kyseli jotain lumilinkoa traktorin perään, kun isäni oli luvannut lainata sitä. Kerroin sen olevan pihanperällä ja sen saisi ottaa siitä. Matin katse vaelsi vartalollani. Tumma pitkä tukkani oli kosteana. Valkoinen kylpytakkini oli vyöllä kiinni, mutta kaula oli aika avonainen. Tunsin meneväni hämilleni Matin katseen alla.
Matti kävelikin sisälle ja kyseli niitä näitä opiskelustani ja asumisestani muualla. Vastailin ja tulimme hyvin juttuun. Pikkuhiljaa kyselyt etenivät poikaystäviin ja kerroin, ettei tällä hetkellä ollut sellaista. Meillä oli mennyt poikki ennen joulua. Juttelimme suhteista ja Matti kertoi vaimonsa kanssa avioliiton olevan varmaakin katkolla, koska vaimoa vain nalkuttaa koko ajan ja mikään ei ole hyvin. Ei kuulemma seksikään suju. Olin nolo ja punastelin hänen suoran keskustelunsa vuoksi. Yllättäen Matti kyseli minun seksielämästäni. Ensin aioin suuttua, mutta sitten ajattelin, että kertoihan mieskin omansa ja luotti minuun. Kerroin vältellen ettei tällä hetkellä ole seksielämää. Matti kyselikö olisiko tarvetta sellaiselle? Naurahdin väkinäisesti ja koetin keksiä jotakin fiksua vastattavaa. Sain suustani vain että kaipa se vaihtelua olisi ja samassa nolostuin. Vitsi mikä ääliö! Ei fiksumpaa suustani tullut...
Matti nousi seisomaan ja kyseli kelpaisiko hän. En vastannut mitään, en tiennyt mitä osaisin sanoa. Matti tuli luokseni ja nosti minut seisomaan. Hän otti leuastani kiinni ja suuteli minua hellästi. Se tuntuikin todella hyvälle. Matti oli taitava suutelija. Pikkuhiljaa suudelma koveni ja jokin muukin, tunsin sen jalkaani vasten. Koko ajan pelkäsin vanhempieni tulevan yllättäen kotiin. Matti suuteli kaulaani ja puristeli pakaroitani kylpytakin läpi. Aloin lämmetä tosissani.
Matti avasi kylpytakkini vyön ja katsoi paljaina törröttäviä rintojani. Silmiini katsoen hän alkoi hieroa karhealla peukalollaan nänniäni. Laitoin silmät kiinni ja huokailin. Matti alkoi puristella tissejäni ja kehui niitä kiinteiksi ja ihaniksi. Hän laittoi minut istumaan takaisin tuolille ja kumartui imemään ja nuolemaan nännejäni. Olin taivaassa. Kieli lipsutti nännin päätä ja minä kävin kuumana. Ihanasti hän otti nännin suuhunsa ja varovasti nipisteli niitä huuliensa välissä. Aaaahhhh! Tunne oli mahtava! Oli kiihottavaa katsella jotain muuta kuin itseni ikäistä kloppia tökerösti leikkimässä tisseilläni. Matti oli tosi mies ja tiesi tarkalleen mitä tekee.
Pikkuhiljaa hän alkoi hivuttaa kättään alemmas johti keltaisia stringejäni. Olin jo aivan märkä. Matti paineli häpyäni housujen päältä, kunnes huomasi miten nostelin lantiotani. Varovasti hän ujutti stringini pois päältäni ja levitti jalkani ja veti minut aivan tuolin reunalle istumaan. Silmiini taas katsoen hän alkoi hivellä peukalollaan klitoristani. Värähtelin ja huokailin. Tunsin miten paisuin koko ajan lisää. Varovasti hän laittoi sormensa sisääni ja kyhnytti edestakasin peukalolla samalla hieroen klitorista. Aloin tuntea ihania väreitä. Uikutin lisää, lisää...kauaa en kestänyt kun tutut värähtelyt alkoivat.Matti hiljensi vauhtia ja katseli kun huokailin. Lopulta hän veti sormensa pois sykkivästä pillustani.
Matti nousi seisomaan ja avasi housunsa. Housuista ponnahti kalu komeana pystyyn. Otin sen sormiini ja vein huulilleni. Matti katseli lumoutuneena ja silitti päätäni samalla kun imin kyrpää suussani. Livoin kielelläni kyrvän poimuja ja Matti voihki. Hän otti rintani käteensä ja hieroi niitä ja puristeli. Puristelin palleja toisella kädella hellästi. Livoin kielelläni niitäkin vedellen samalla kädellä kyrvän vartta edestakaisin. Otin pallit suuhuni ja imin kunnolla niitäkin. Kiusoittelin terskaa kielen kärjellä. Matti ei kestänyt kauaa kun veti minut taas tuolin reunalle. Hän alkoi lipoa klitoristani kielellään. Hän imi ja näykki klitoristani ja teki minut todella kiimaiseksi. Odotin jo kyrpää sisälleni ja lopulta Matti laittoikin sen pikkuhiljaa. Nostin jalkani hänen olkapäilleen ja Matti oli polvillaan edessäni lattialla. Kyrpä alkoi soutamaan sisälläni ensin kiusoitellen hitaasti, mutta hiljalleen kovenevaa tahtia. Ihanasti se täytti minut ja aloimme kohota kohti huippua. Matti peukaloi taas klitoristani ja perseeni alkoi pyöriä villisti. Taisin huutaakin, niin hyvää se teki. En kestänyt kauaa kun sain taas orgasmin. Sykkivässä pillussani Matillakin alkoi tehdä hyvää ja viime hetkellä hän veti kyrpänsä ulos antaakseen mällin lentää pillulleni ja vatsalleni. Olimme uupuneita ja hikisiä. Matti silitti hiuksiani ja sanoi, ettei ole koskaan kokenut vastaavaa. Jouduin toteamaan, etten minäkään. Matti kysyi voidaanko ottaa joskus uusiksi. Lupasin, mutta mieluummin kaupungissa yksiössäni kuin vanhempieni kotona. Annoin puhelinnumeroni hänelle. Matti lähti vessaan viruttamaan itseään. Minä vedin stringit takaisin jalkaani ja kiedoin kylpytakkini ympärilleni. Suutelimme vielä ennenkuin Matti lähti.
Kävin suihkussa ja virutin stringini, jotta ne olisivat aamulla puhtaat. Hetken päästä äitini jo tulikin sisälle. Isä jäi Matin kanssa pihalle lumilinkoa kiinnittämään traktoriin ja juttelemaan.
Mietin itsekseni, että mikä huuto tulisi jos vanhempani vain tietäisivät...
Illalla sängyssäni mietin paljon parempaa on kokeneen kunnon miehen käsittely kuin nuoren pojanklopin. Unisena jäin odottelemaan Matin soittoa...

Vastaukset 5
Vanhimmat
Joko teillä on matalat tuolit, tai Matilla helvetin pitkät reidet. Muuten ei yllä polviltaan panemaan tuolin reunalla olevaa vittua.
mitä sitten? käykö sulla kateeksi vai mikä siinä on että pitää aukkoa päätä noin pienestä jutusta. käytä mielikuvitusta senkin typerys.
mikä ihme näitä kaikkia ihmisiä vaivaa kun pitää repiä reikää joka helvetin pikku asiasta??
jos vaikka testeisit ensin ja sit tule aukoo päätä tai vielä parempi pidä pääs kiinni!!!
muuten oli kyl kelpo tarina, tykkäsin. mut tää idiootti tulee ja pilaa sen. tuhkamuna....ilmiselvästi...
Matti lähti viruttamaan itseään vessaan
ja sinä virutit pöksyjäsi.
Mitä tarkoittaa viruttaa ?
Viruttaminen on vedellä huuhtelemista.
upea tarina! kyllä se pojat se seksi käy tuolin reunallakin, olen tämän tarinan jälkeen yllättänyt vaimoni kolme kertaa ottamalla hänet olohuoneen nojatuolissa ja vaimokin tykkäsi kovasti.
luen usein tarinoita ja haen vinkkejä seksielämäämme. tästä sain taas roppakaupalla uusia.olipa kiva kuvitella olevansa toisen matin paikalla...
taitaa pojat olla pikkupoikia kun eivät ymmärrä suomen kieltä taikka eri asentoja. ottakaa oppia ja pitäkää naisenne tyytyväisinä!