Kuulevat korvat ja kätkevä sydän.

Jeesus ja sokia mies kyllä Raamatunkohtana tuli etehen.

Rakkaat antakaa miule vähän louvoa ko mie olen sokia, kuuro, käjetön ja jalaton! Auttakkee rakkaat serkut!

Pitäisköhän tässä kertoa lasten kertomus naapurin äidistä ja isästä. Äiti ohjas tandemia ja Isä suusanalliseti ajallisesti sokiana viitoitti tietä takapenkiltä. Isännällä oli aina puvunhousut ja valkoinen kauluspaita, niin hänet muistan. Hän on jo päässyt suureen valkopukuisten joukkoon, jossa hänen ajallinen pimeys ei näy. Suuri valkeus sokaisi hänet! (Vaikka kun lapsena kysyin, miks on sokea, niin sanoi että on kaatunut lapsena lehmänpaskaan.) "On joukko valkopukuinen"

Naapurin ädin kanssa entisöitiin invaliuskaa betonilla. Kysyin että mihin tätä tarvitaan. Ristolla oli vaijerin varassa lastenlapion varsimillä kulki autotalliin. No kun tultiin purkaan betonimuotteja niin ne haisi hevonpaskalta! Risto istui penkillä portaiden päässä ja nauroi!. Hevonpaskalaudat!

"Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu.."

(Invaliuska oli Riston naapureita varten, naapurissa oli invalidien palvelutalo, sokeaki näki, ettei nuin jyrkkää liuskaa pitkin tulla kylään)

Ja sen muistan kun kerättiin mehtästä käpyjä porukalka, oli vissiin Ristolla mukava polttaa niitä takassa, vaikkei nähnykkään, käpyjä kun polttaa niin voi sanoa syntymäsokialle, että se väri on lämpimän oranssinpunainen, niinkuin auringonlasku joka lämmittää Eiffel-tornin kylmää metallipintaa.

Virren; "On Jouluntähti pieni" on hyvä päättää myös tämäkin päivä.

"Herra oloon teidä kanssanne" Aamen.

"Hän on totisesti hyvä ja armollinen" Aanen.