yhtä varakas

lähteekö avioliiton purkaantuessa kumpikin yhtä varakkaana,kun ei ole avioehtoa.Aviomies on saanut perinnöksi vanhemmiltaan avioliiton aikana ison summan rahaa,sekä hän on hankkinut sukulaisiltaan avioliiton kestäessä edullisesti mökin joka on miehen nimellä.Muu omaisuus on yhteistä.
51383
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Siinä se on.

Äänestä

Testamentilla vanhemmat ovat voineet rajata sinut pois perinnöstä.

Äänestä

AL 103 b § (16.4.1987/411)

"Ositusta voidaan sovitella, jos ositus muutoin johtaisi kohtuuttomaan lopputulokseen taikka siihen, että toinen puoliso saisi perusteettomasti taloudellista etua. Osituksen sovittelua harkittaessa on otettava erityisesti huomioon avioliiton kestoaika, puolisoiden toiminta yhteisen talouden hyväksi ja omaisuuden kartuttamiseksi ja säilyttämiseksi sekä muut näihin verrattavat puolisoiden taloutta koskevat seikat.

Ositusta soviteltaessa voidaan määrätä:

1) että puoliso ei saa avio- oikeuden nojalla toisen puolison omaisuutta taikka että sanottua oikeutta rajoitetaan;

2) että tietty omaisuus, jonka puoliso on ansainnut tai saanut puolisoiden asuessa erillään tai joka puolisolla on ollut avioliittoon mentäessä taikka jonka puoliso on saanut avioliiton aikana perintönä, lahjana tai testamentin nojalla, on omaisuuden osituksessa kokonaan tai osaksi oleva omaisuutta, johon toisella puolisolla ei ole avio-oikeutta;

3) että omaisuus, johon toisella puolisolla ei avioehtosopimuksen nojalla ole avio- oikeutta, on omaisuuden osituksessa kokonaan tai osaksi oleva omaisuutta, johon toisella puolisolla on avio-oikeus.

Osituksen sovittelua koskeva vaatimus voidaan tehdä joko osituksessa tai osituksen jälkeen. Kun sovitteluvaatimus tehdään osituksen jälkeen, on noudatettava, mitä osituksen moitteesta ja osituksen pätemättömäksi julistamisesta on voimassa."

Lainaa (tai osta) teos:
Pertti Välimäki: Osituksen sovittelu

Äänestä
  • Osituksen sovittelu ei kylläkään sovellu tähän tapaukseen mitenkään. Eihän tässä mitään kohtuutonta lopputulosta ole tullut. Jos olisi haluttu, että avio-oikeutta ei ole perintöön, olisi pitänyt tehdä avioehto aikanaan!

    Äänestä

  • kylläkään kirjoitti:

    Osituksen sovittelu ei kylläkään sovellu tähän tapaukseen mitenkään. Eihän tässä mitään kohtuutonta lopputulosta ole tullut. Jos olisi haluttu, että avio-oikeutta ei ole perintöön, olisi pitänyt tehdä avioehto aikanaan!

    Mistäs sinä sen luulet tietäväsi, ettei sovellu. Se (sovittelu) kuitenkin on ainoa, joka (ainakin teoriassa) voisi auttaa. Jos vaikkapa avioliitto on hyvin lyhyt, saattaisi soveltuakin. Tutkikoon kysyjä itse ja ottakoon selvää, soveltuuko. Siihen annoin eväät.

    >>Jos olisi haluttu, että avio-oikeutta ei ole perintöön, olisi pitänyt tehdä avioehto aikanaan!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


typerä kirjoitti:

lähteekö avioliiton purkaantuessa kumpikin yhtä varakkaana,kun ei ole avioehtoa.Aviomies on saanut perinnöksi vanhemmiltaan avioliiton aikana ison summan rahaa,sekä hän on hankkinut sukulaisiltaan avioliiton kestäessä edullisesti mökin joka on miehen nimellä.Muu omaisuus on yhteistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu