Passien kysyminen kaupoissa jne

Anonyymi-ap

Onko Saksassa vielä se tapa, että esim suomalaiselta tms kysytään joissain kaupoissa passit, ihan vain sen takia että niin on aina ennenkin tavattu tehdä? Yms kaavoihin kangistuneita toimintatapoja, joista ei ole kellekään mitään hyötyä, vaan ne vievät lähinnä aikaa ja aiheuttaa turhaa työtä. Toki asiat näyttää tehokkaalta ja viralliselta, kun passeja kysellään ja niistä kirjataan jonnekin vihkoon ylös syntymäaika tms, vanhan tottumuksen vuoksi, mutta mikä järki siinä on? En tiedä onko muissa euroopan maissa, ranska espanja samanlaista passien kyselyä, muuta kuin hotelleissa.

2

570

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Käyn Saksassa melkein kuukausittain ja harvoin kyselevät "papereita" edes hotelleissa, kaupoissa ei koskaan.

    • Anonyymi

      Joskus 40-50 v sitten ajelin Saksan läpi useita kertoja. Saksassa kuten missään muuallakaan ei papereita kyselty muualla kuin tullissa eikä sielläkään kaikissa maissa. Ja kerran Jugoslaviassa sikäläinen miliisi kysyi paperit, kun matkakaverin kanssa pussailtiin levähdysalueella (molemmilla eri sukunimet). Kehoittivat pussailemaan vähän syrjemmässä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2195
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      64
      801
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      790
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      706
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      511
      698
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      630
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      595
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      570
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe