Mihinkään ei voi lähteä ja mennä iltaa istumaan ja viettämään. Etenkin Suomalaisen musiikin soittaminen saa voimaan pahoin ja huonosti.
Kajaanissa julkisesti soitetaan huonoa musiikkia
Anonyymi-ap
1454
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Aikuiset teinit
Humpan soittaminen saisi lähtemään pois Kajaanista, mutta onni onnettomuudessa siitä syystä, että on sattumalta kasvatettu Kajaanissa ja ettei humppaa ole soitettu.
Naiset Kajaanissa kuuntelevat epämiellyttävää musiikkia.
Feministejä kaikki Kajaanin naiset
Feminismi on naisten sairaus ja hyvin hyvin harva Kajaanissa on naisen kanssa yhdessä viittä vuotta pidempää.
Ehdottomasti en suosittele kajaanilaisia naisia.
Todella suuret perseet ja huono musiikkimaku monilla kajaanilaisilla naisilla
Eikö ne räppääkään
Niin rikas on ilo, että se janoaa tuskaa. Se tahtoisi olla vihattuna, vieläpä ilo haluaa olla vihattuna, filosofi Nietzscheä mukaillen.
Tarkoitin, että ilo tahtoo myös häpeää tuskan ja vihan lisäksi.
Ihme n-räppiä nykyään nuoriso kuuntelee.puhe musiikkia joka ei ole oikeaa musiikkia.menkööt ghettoon ja favellaan luukutta sitä aivot rappeuttavaa paskaa.näkee jo nyky nuorisosta mikä tulos.äo debiilin tasolla.
Totta. Pentujen kuulee huudattavan puhelimistaan tuota paskaa milloin missäkin. Epä-älyllinen tönkköpuhe tarttuu puhekieleen ja rappeuttaa aivoja tuhoisasti. Lisäksi erilainen kehon vääntely lisääntyy. Lopulta mukaan tulee "nautintoaineet" joita ulkomaan esimerkkien mukaisesti myydään jo pk-seudun kouluissa ja sitten se onkin menoa. Vihervasemmistolle tämä on toki ihan tavoiteltavaa kehitystä.
Olet asian ytimessä.NÄIN ON!
Blingbling https://youtu.be/IvUU8joBb1Q