Lukekaa ihmiset lehtiä. Kajaanin uusi ylikallis sairaala aiheuttaa syrjäkylille kavennuksia toimintaan. Kajaanista ei puhuta mitään. Palkanneet jonkun johtajan muutamalla kymppitonnilla kuussa ajamaan alas syrjäkylien terveydenhuollon. Siinä päättäjiä viedään alas eikä vikistä. Samalla myös muiden kuntien sotepalvelut.
Sote säästää
Anonyymi-ap
9203
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Suuret ikäluokat ovat tulossa vanhoiksi ja tulevat sairastelemaan myös. Nyt ollaan lakkauttamassa vuodepetipaikkoja kunnista ja kaupungeista. Ambulansseja vähennetään. Lääkärit eivät tule virkoihin, vaikka niille olisi aina avoimia virkoja. Ei kovin ruusuiselta vaikuta tulevaisuus.
Asioinut siellä sairaalalla muutaman kerran, ei vaikuttanut ylikalliille. Kannattava investointi kainuulle. Palvelu myös pelasi mallikkaasti. Mielellään siellä käy asioimassa kauempaakin.
Kyllä on hyvä palvelu kainuun keskussairaalassa. Tulin juuri sieltä. Hoito oli hyvää ei moitittavaa. Ei sitä kunnissa ole kuin perusterveyspalvelut. Erikoissairaanhoito on keskitetty Kajaaniin. Ei moitittavaa.
Ei vaikuttanut vierailessa. Lehtien mukaan asian toinen.
Kuhmosta joutaa lääkärit ja koulut pois. Keskitetään kaikki Kajaaniin. Asukoon perukassa kuka haluaa, ketä kiinnostaa.
Me kuollaan kaikki, jäljelle jää vain rotat ja russakat. 🐀🦗🐴
Toi on viisautta!
Kovin visionääri tarvitse olla jos matkii Oulun mallia. Kaveri nauraa matkalla pankkiin.
Kuhmoon tulloo yliopistosairaala kun polvisesta tehään senaattori