Hätänumeroviikko

Hätänumeroviikko 6.–12.2. ja 11.2. järjestettävä 112-päivä kiinnittävät huomion arjen turvallisuuteen ja sen parantamiseen. Hätänumeroviikon kampanjan avulla kannustetaan ihmisiä varautumaan erilaisiin häiriö- ja poikkeustilanteisiin sekä ennaltaehkäisemään vaaratilanteita. Kampanjassa turvallisuustoimijat sekä esimerkiksi koulut, työpaikat ja harrasteseurat voivat jakaa arvokasta turvallisuustietoutta. Lisäksi jokainen voi parantaa omaa ja läheistensä turvallisuutta kiinnittämällä huomion pieniin arjen tekoihin ja valintoihin. Hätänumeroviikkoa koordinoi Hätäkeskuslaitos.

Päijät-Hämeen 112-viranomaiset ensihoito, poliisi, pelastuslaitos ja sosiaalipäivystys järjestävät yhdessä järjestöjen kanssa 112-päivän tapahtuman kauppakeskus Karismassa Lahdessa lauantaina 11. helmikuuta. Lisäksi Päijät-Hämeen sopimuspalokunnilla on omia tapahtumia.

112-päivää on vietetty Suomessa vuodesta 1997 lähtien. Vuonna 2008 päivästä tuli Euroopan yhteinen, kun hätänumeroksi vakiintui kaikkialla 112.
5123
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Jos 112 Suomi -sovellus ei vielä löydy puhelimestasi, suosittelemme sen asentamista ja sen palveluihin tutustumista”

Äänestä

Hätänumeroviikon kampanjan avulla kannustetaan ihmisiä varautumaan erilaisiin häiriö- ja poikkeustilanteisiin

Äänestä
  • Lisäksi Päijät-Hämeen sopimuspalokunnilla on omia tapahtumia.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Lisäksi Päijät-Hämeen sopimuspalokunnilla on omia tapahtumia.

    kannustetaan ihmisiä varautumaan erilaisiin häiriö- ja poikkeustilanteisiin

    Äänestä

tietoa tuli.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Hätänumeroviikko 6.–12.2. ja 11.2. järjestettävä 112-päivä kiinnittävät huomion arjen turvallisuuteen ja sen parantamiseen. Hätänumeroviikon kampanjan avulla kannustetaan ihmisiä varautumaan erilaisiin häiriö- ja poikkeustilanteisiin sekä ennaltaehkäisemään vaaratilanteita. Kampanjassa turvallisuustoimijat sekä esimerkiksi koulut, työpaikat ja harrasteseurat voivat jakaa arvokasta turvallisuustietoutta. Lisäksi jokainen voi parantaa omaa ja läheistensä turvallisuutta kiinnittämällä huomion pieniin arjen tekoihin ja valintoihin. Hätänumeroviikkoa koordinoi Hätäkeskuslaitos.

Päijät-Hämeen 112-viranomaiset ensihoito, poliisi, pelastuslaitos ja sosiaalipäivystys järjestävät yhdessä järjestöjen kanssa 112-päivän tapahtuman kauppakeskus Karismassa Lahdessa lauantaina 11. helmikuuta. Lisäksi Päijät-Hämeen sopimuspalokunnilla on omia tapahtumia.

112-päivää on vietetty Suomessa vuodesta 1997 lähtien. Vuonna 2008 päivästä tuli Euroopan yhteinen, kun hätänumeroksi vakiintui kaikkialla 112.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu