hei!
oon seurustellut vuotta nuoremman poikaystäväni kanssa 1v6kk. kaikki on mennyt todella hyvin! rakastamme toisiamme hulluna! :)
olemme miettineet kihlautumista... ja nyt haluaisin kuulla muiden mielipiteitä asiasta....ongelma on että olemme aika nuoria... itse olen 17.... milloin on soveliasta kihlautua??? tai siis olisiko ihan "tyhmää" kihlautua tässä iässä??
eihän asialla periaatteessa mitään kiirettä oo....mutta silti. :) suhde opn vakavalla pohjalla. ja nyt teemmekin hullunlailla töitä molemmat, jotta syksyllä rahat riittäisivät omaan asuntoon! :) toivottavasti haaveemme toteutuisi... :)
minkä ikäisinä
te olette menneet kihloihin, ja kauankko ehditte seurustella ennen sitä?
kaipaan fiksuja mielipiteitä, ei mitään kuittailuja, vittuilua etc. siis sellaiset älkää etes vaivautuko kirjoittamaan....
-kiitos-
oon seurustellut vuotta nuoremman poikaystäväni kanssa 1v6kk. kaikki on mennyt todella hyvin! rakastamme toisiamme hulluna! :)
olemme miettineet kihlautumista... ja nyt haluaisin kuulla muiden mielipiteitä asiasta....ongelma on että olemme aika nuoria... itse olen 17.... milloin on soveliasta kihlautua??? tai siis olisiko ihan "tyhmää" kihlautua tässä iässä??
eihän asialla periaatteessa mitään kiirettä oo....mutta silti. :) suhde opn vakavalla pohjalla. ja nyt teemmekin hullunlailla töitä molemmat, jotta syksyllä rahat riittäisivät omaan asuntoon! :) toivottavasti haaveemme toteutuisi... :)
minkä ikäisinä
te olette menneet kihloihin, ja kauankko ehditte seurustella ennen sitä?
kaipaan fiksuja mielipiteitä, ei mitään kuittailuja, vittuilua etc. siis sellaiset älkää etes vaivautuko kirjoittamaan....
-kiitos-
Vastaukset 22
Vanhimmat
me mentiin kihloihin mun olessa 17 ja poikaystävän ollessa 19..yhdessä oltiin oltu 1v 6 kk ja yhes asuttu tosta ajasta puoli vuotta. Ei kihlaus katso ikää, pitää vain olla varma että haluaa elää toisen kanssa loppu elämän, onhan kihlaus lupaus avioliitosta. Sitä se ainakin mulle merkitsee. Nyt oltu 2v. yhes ja hyvin menee. suosittelen yhes asumista ennen kihlausta, sillon tosiaan näkee mitä se yhteiselämä on,ruuanlaitot,siivoukset,laskujen maksut sun muut. voi tulla vastoinkäymisiä mistä ei välttämättä selviä.
Kihloihin mentiin molempien ollessa 17. Yhdessä oltiin oltu silloin 9kk. Nyt ollaan oltu vähän päälle neljä vuotta yhdessä ja viime maaliskuussa muutettiin vihdoin ja viimein yhteen. Eli ei asuttu yhdessä kihloihin mennessä. Hyvin menee silti ja nyt onkin suunnitteilla häät. :)
Mitäs jos selailisit vähän aikaisempia viestejä? Ihan samoja kysymyksiä on pohdittu täällä vähän väliä ja luulisin että ne tärkeimmät asiat on jo puitu kaikilta eri kannoilta. No tässä kuitenkin minun mielipitteeni:
"milloin on soveliasta kihlautua???"
No sitten kun on valmis sitoutumaan toiseen ihmiseen loppuiäksi (eli menemään naimisiin) ihan aikuisten oikeesti, eikä vain jonkun sormuksen takia jonka kanssa sitten leuhkitaan kavereille.
"tai siis olisiko ihan "tyhmää" kihlautua tässä iässä??"
-minun mielestäni kyllä. Mutta en ole oikea ihminen arvostelemaan kenenkään valmiutta mennä kihloihin kun en koko pariskuntaa tunne. Sitäpaitsi, jos nyt sanon että mielestäni se on typerää, niin ei kai se sinua kutenkaan liikuta. Ja jos liikuttaa niin et varmasti ole valmis menemään kihloihin. Eli miksi kysyä mielipiteitä jos ei ole valmis ottamaan niitä vastaan (kuittailujakin).
"minkä ikäisinä
te olette menneet kihloihin, ja kauankko ehditte seurustella ennen sitä?"
minä olin 28 ja mies 26. Seurustelua takana 3½ vuotta ja yhdessä asumista 1½ vuotta.
minä ja avopuolisoni kihlauduimme 9.8.2004, olimme alkaneet seurustella tasan vuosi ennen kihlautumistamme. olimme molemmat silloin juuri vähän aikaa sitten täyttäneet 18 vuotta.
olemme asuneet yhdessä nyt miltein puoli vuotta ja kaikki menee loistavasti.
siinä meidän tarina ja uskon meidän yhteiseen pitkään tulevaisuuteen.
mieleestäni olemme aika kypsiä jo. vaikka poikaystäväni onkin minua nuorempi, kukaan ei oikein ole uskonut poikaystäväni ikää! :D koska hän vaikuttaa niin paljon vahnemmalta kun on. :)
Vaikka olisitte kuinka kypsiä tahansa, sinun täytyy kuitenkin miettiä vastaus kysymykseen "Onko tämä henkilö, jonka kanssa tahdon viettää loppuelämäni?". Jos vastaus on myöntävä, voit alkaa miettiä kihlautumista.
kihloihin, kun minä olin vasta 16 ja poikaystävänikin vasta 18 ja oltiin seurusteltu silloin vuosi...
Ollaan oltu yhdessä nyt melkein 8 vuotta.
Tanja
Menin ensimmäisen kerran kihloihin kun olin 17, poikaystävä 23. Olimme seurustelleet n. 7 kk. Erosimme 12 vuoden kuluttua.
Toisen kerran menin kihloihin kun olin 29, poikaystävä saman ikäinen. Olimme seurustelleet 6 kk. Erosimme 9 vuoden kuluttua.
Nyt on kolmas suhde menossa ja kosintaa vähän jo odotellaan, ollaan seurusteltu vuoden. Statistiikan mukaan seuraava ero on edessä 6:n vuoden kuluttua...
Kihlaukseni ovat johtaneet myös avioliittoon. Termi on ymmärtääkseni peräkkäinen polygamia.
Olen sitä mieltä, että kihlaus ei nykyään kerkitse juuri mitään. Saahan sitä kihloihin mennä ihan koska tykkää. Se ei ole sama asia, kuin virallisesti naimisiin meno. Kihlauksesta saattaa olla vielä pitkä matka naimisiin, jos niitä häitä nyt sitten koskaan tulee. Ite en ole mennyt kihloihin, koska asutaan yhessä, eikä se tilannetta miksikään muutaisi.
Joo ei tunnu olevan tosiaan väliä...
Mä en vaan ymmärrä miks mennä "kihloihin", jos se ei merkitse mitään? Eikö se ole turhaa? Ja menee sormuksiinkin rahaa.
Ja sen takia kihlaus ei merkitsekkään mitään tai merkitsee hyvin monia asioita eri ihmisille. Eikä vaan sitä lupausta mennä naimisiin koska niin moni menee kihloihin milloin mistäkin syystä.
Ja kihlauksia purkautuu paljon. Vaikka mitä sen sitten väliä, jos se ei merkinnytkään mitään. Mutta itse en halua olla montaa kertaa kihloissa... Mulle se merkitsee jotain eli sitä lupausta mennä naimisiin. Muullaisella kihlauksella ei ole mulle väliä eikä mitään merkitystä.
Nykyäänkin kihlaus on ihan selkeästi määritelty Suomen laissa. Jos lupausta avioliitosta ei anneta, niin pari ei ole kihloissa, vaihtakoot miten monta sormusta tahansa.
Tarkoititko vain kihlausta vai avioliittoa, että se ei muuta tilannetta miksikään?
Niin monelta olen kuullut ja mm. täältä lukenut sen, että "ei se muuta mitään". Keksisipä joku jonkun muun syyn...!
Kertokaa nyt hyvät ihmiset mulle tyhmälle, että miksi sellaisetkin ihmiset jotka sanoo, että naimisiin meneminen ei muuta mitään menevät kuitenkin joskus naimisiin?? Ymmärrän, jos muuttaa mielensä, huomaakin että kyllä sillä sittenkin on merkitystä ja se muuttaa jotakin. Mutta jos ei muuta mieltään? Ja ymmärrän ne jotka ei todella mene koskaan naimisiin. Mutta en sitä, että jos vaikka 7 vuoden yhdessäolon jälkeen sanoo, että "naimisiin meneminen ei muuta mitään". Se on ainoa syy olla menemättä naimisiin ja sitten kun ovat olleet 12 vuotta yhdessä menevät kihloihin ja naimisiin...? Miksi ihmeessä? Miksei jatkaa niin kuin ennenkin avoliitossa?
Ei kai naimisiin meneminen lisää rakkautta tai muuta kaikkia suhteita toimiviksi. Ei se kaikkea muuta. Mutta voiko sanoa, että se ei muuta mitään? Ja että sillä ei ole mitään merkitystä? Jos kuitenkin menee joskus naimisiin?
Sormuksia voisin vaihtaa kenen kanssa vaan ja koska vaan. Tunnin tai lyhyemmänkin tuttavuuden kanssa. Jos se ei merkitse mitään. Vaikka maksaahan ne sormukset... se ainakin pihinä ihmisenä merkkaa mulle!
Mutta koska kihlaus on mielestäni lupaus mennä naimisiin kyseisen henkilön kanssa harkitsen asiaa kyllä vakavammin...
Vaikka voihan käydä hyvä onni ja se tunnin tuttavuus olla se jonka kanssa päätyy naimisiin. Mutta silti... ei. Aika paljon varmempi pitäs olla ennen kun menen kihloihin!
Ton tapaiset on hyviä esimerkkejä. Vaikka kaikilla ei käy noin hyvin, mutta ainakin se kertoo sen että voi käydä hyvinkin. Musta sen sijaan noi (vain oma mielipide, älkää loukkaantuko) "menimme 6 kuukauden seurustelun jälkeen 16 vuotiaana kihloihin ja siitä on nyt kaksi kuukautta ja menee loistavasti!" tms. Ei kerro kauheasti. On oltu niin vähän aikaa yhdessä ja kihloissa. On melkein itsestäänselvyys, että silloin menee hyvin ja ollaan umpirakastuneita. Jos heti kihlauksen jälkeen kuukaudessa tai vuodenkin jälkeen alkaa kaduttaa ja menee pe..elleen niin ois todellakin kannattanut harkita asiaa. Eri asia on vaikka 2-3 vuoden päästä. Tai pidemmän ajan. Silloin on jo vähän enemmän kokemusta yhteiselosta. Ja se, että päätyykö kihlaus avioliittoon. Jotkut ovat yli 10 vuotta kihloissa ennen kuin menevät naimisiin.
Jotkut eroavat muutaman vuoden jälkeen. Vaikka aluksi sujui hyvin. Mutta eivät siis kaikki.
Harkitsisin kihlausta kuitenkin vakavasti. Itse haluaisin ainakin mennä vain kerran kihloihin ja toivon, että se kihlaus päätyy avioliittoon. Joita ei myöskään toivottavasti tule kuin yksi.
Moni ihminen ei päädy naimisiin ensimmäisen poikaystävän kanssa. Tai sen kanssa, jonka kanssa tuo ikäisenä seurustelee. Vaikka se tuntuisi silloin ainoalta oikealta. Ja itse asuisin ensiksi jonkun aikaa yhdesä. Ihmiset muuttuu aika paljon siitä mitä ovat tuon ikäisinä, vaikkei sitä ehkä silloin uskoisi.
Jos olet valmis kihloihin ja ”miehesi” tuntuu oikealta niin mikäs siinä. Ja mieti mitä kihlaus sinulle ja poikaystävällesi merkitsee?
Kuten osa jo vastailikin, olette myös omasta mielestäni melkoisen nuoria menemään kihloihin. Itse menin 21-vuotiaana kihloihin ja sitä iloa kesti 10kk. Meille ei ehtinyt edes se 24/7 arki tulla vastaan, koska missään vaiheessa ei asuttu saman katon alla. Virhehän ne kihlat oli, mutta opin siitä todella paljon.
Kysymys seuraa tässä: oletko seurustellut aikaisemmin vakavasti vai onko kyseessä ensimmäinen "oikea" suhde? Minulle kihlattuni oli ensimmäinen "oikea" suhde ja tietysti rakastuneena (tai kuvittelin olevani rakastunut) ajattelin, ettei maailmasa ole toista yhtä ihanaa, rakastavaa, ymmärtäväistä yms. miestä. Miten väärässä olinkaan! Eron jälkeen tapailin useita erityyppisiä miehiä, joista jokaisesta löysin hyviä ja huonoja puolia. Jokainen heistä opetti minua elämään ja olen siitä kiitollinen. Nyt tunnen löytäneeni oikean miehen vierelleni, hellän, rakastavan, keskustelevan, huomioon ottavan miehen.
Mieti vielä itsekin missä tilanteessa olet. Voihan olla että olet löytänyt heti sen oikean rinnallesi, mutta kehottaisin silti katselemaan maailmaan avoimin mielin, et tunne suurintakaan osaa niistä ihmisistä, joita tulet elämäsi aikana kohtaamaan...
Nykyisen avomieheni kanssa olen asutellut 2,5 vuotta ja seurustellut hieman vajaa 3 vuotta. Tänä aikana on tosiaan tullut puolin ja toisin napinaa aiemmissakin viesteissä mainituista asioista (siivous, kodin siisteys, kaupassakäynti, yms.) mutta arjesta löytyy myös päivittäin valopilkkuja, joiden vuoksi jaksaa toista rakastaa. Kihloihin mennään jossain vaiheessa, kun siltä tuntuu. Siitäkin ollaan puhuttu ja yhteisymmärrystä löytyy... Vietämme mukavaa yhteiselämää ja annamme asioiden kulkea omalla painollaan.
Koittakaa yhdessäasumista, vielä tuossa seurusteluvaiheessa ei ole arki ehtinyt tulla mukaan suhteeseen. Avioliitossa kysymys on suurimmilta osin arjen jakamisesta toisen kanssa. jollei sitä jaksaa jo seurusteluaikana, niin avioliittokaan ei sitä paranna!
Viestissäsi oli paljon asiaa, mutta tuo sinun tärkeä kysymyksesi oli minusta ihan höntti. Siitä syntyi sellainen kuva, että kihloihin ei kannata ennen kuin on kokoeillut useampaa mies-/vaimoehdokasta. Ei tässä missään karjamarkkinoilla olla! Totta kai jokainen ihmissuhde opettaa jotain tulevaisuutta varten, mutta en minä ainakaan koe tarpeelliseksi "tutkia valikoimaa" ennen kuin teen suuren päätökseni. Tietysti jos se tutkimus tapahtuu siinä oikeaa etsiessä, niin mikä ettei, mutta on hölmöä varta vasten ajatella että "onhan tämä ihana, mutta en ole kokeillut vielä riittävän montaa tietääkseni varmaksi" tms.
Olen seurustellut puoliskoni kanssa viisi vuotta. Minulla ei ole ollut muita seurustelusuhteita. Emme ole vielä kihloissa emmenkä naimisissa, mutta en todellakaan aio pelätä noita asioita sitten aikanaan vain siksi että kyseessä on minun ensimmäinen oikea suhteeni. Koska minulle kyllä riittää se yksi, jos se toimii =) Ei se määrä vaan se laatu.
Niin eihän siinä mitään järkeä ole ainakaan, että jos vaikka suhteessa menee hyvin niin on pakko lopettaa se vain siksi, kun ei kannata olla vaan yhden kanssa elämässään. Että pitää tutkia muitakin vaihtoehtoja, jos vaikka löytyiskin parempi. Ei sitä ikinä tiedä... Mutta voi olla, että jos huomaakin, että ei kyllä se eka olikin paras niin ei enää saa sitä takaisin!! Joku kyllä itseasiassa jopa tekee niin. Että kokee tarpeelliseksi "kokeilla muitakin". Mutta kaikilla ne "kokeilut" ei ole tarkoituksellisia. Suhde ei vaan toiminut ja siksi on erottu ja vaihdettu toiseen.
Harvoin se ensimmäinen on ainoa. Monella on useampi muutaman kuukauden tai vuoden kestävä suhde. Ehkä kannattaisi katsoa kuitenkin, että kestääkö se suhde enemmän kuin pari vuotta. Eikä tehdä kovin hätäisiä päätöksiä. Mutta joskus se voi tietysti olla se ihminen jonka kanssa tulee olemaan loppuelämänsä. Kaikki ei ole niin onnekkaita, että löytää heti etsimänsä.
Jaa-a voisihan sitä aatella, että rohkeasti vain ottaa riskin ja menee vaikka viikon tuntemisen jälkeen naimisiin. Mutta kyllä mä ainakin haluan harkita asiaa enemmän. Enkä luota vain onneeni.
Mutta kaikki tekee niin kuin itsestä tuntuu parhaimmalta. Ei sitä voi oikein sanoa mikä ratkaisu toiselle olisi hyvä. Kun ei aina itsestäänkään tiedä mitä pitäs tehdä! (toisia on tietysti helpompi neuvoa kun itseään...)
Kirjoitin, että "katsoa kuitenkin kestääkö se suhde enemmän kuin pari vuotta". Tarkemmin ajateltuna tämä mielestäni riippuu siitä esim. minkä ikäinen on, onko elämänkokemusta ja kokemusta useammasta kuin yhdestä suhteesta. Silloin paremmin mielestäni tuntee onko tämä oikea. Verrattuna siihen, että jos ei ole kokemusta kuin yhdestä TAI siitä yhdestä kovin pitkältä ajalta.
Kyllä jotkut pitää paljon vanhempienkin pikaista kihlautumista tai avioitumista hätäisenä. Ihmiset ihmetteli ystäväni kihlautumista puolen vuoden seurustelun jälkeen ja vuoden päästä olevia häitä. Kuiskuteltiin, että onkohan se raskaana jne. Ovat 30 vuoden kieppeillä.
Tässä tapauksessa kysyjä on seurustellut kyllä jo 1 1/2 vuotta. Mutta ei sekään mikään kovin pitkä suhde ole.
Mikään ei ole varmaa. Toinen eroaa 18 vuotiaana solmitusta avioliitosta alle 23 vuotiaana, toinen 30 vuotiaana... jne. joku ei koskaan. Kaikennäköisiä tapauksia on.
Katso myös vastaukset kysymykseen "Kuinka pian kihlautua". Paljon vastauksia!
(Vähän alempana)
Ja samaa mieltä olen niin kuin joku kirjoitti, että kyllä sen tietää onko valmis. Silloin on valmis, kun ei tarvitse kysellä muilta että koska. Ja tosiaan on vaikea antaa neuvoja pariskunnalle joita ei tunne.
Ihmiset ovat hyvin erilaisia ja elämä kulkee eri latuja.
Suosittelen ennen kihlautumista koittamaan eloa saman katon alla, ja jos se tuntuu menevän mutkitta ja edelleen rakastatte toisianne, niin mielestäni olette valmiita menemään myös kihloihin.. :)
Itse menin "kihloihin" 15 vuotiaana, kun olin seurustellut 2 vuotta vanhemman pojan kanssa puoli vuotta.. olimme yhdessä melkein 4 vuotta, joista vajaa puoli vuotta yhteisessä asunnossa. Heti alkoi mennä sukset ristiin, kun ei oltu samaa mieltä raha-asioista, mies kävi töissä ja minä opiskelin.. meillä kaikki oli niin että kun mies sai palkan, niin palkka tosiaan oli hänen eikä meidän.. minä sain asumislisää n. 170e, jotka menivät kokonaisuudessaan vuokraan. Samoin siivoamisesta tuli kauheat ongelmat, minulle ei ollut tärkeätä imuroida ja tiskata joka päivä, mutta hänelle oli. Miehellä tuli myös ongelmia alkoholin kanssa ja käyttäytyi sitten minua kohtaan väkivaltaisesti.
moi seukkaan yhen pojankaa joka on söpö!!! eli kaikki jotka käy täällä sivuil niin ettikää omanne ja pitäkää siitää hyvää huolta ja lujasti kiinni!!...