avaruuteen asti nähdään kaukoputkilla muttei 6km päähän taivaalle....onkait nämä kohteet kuvattu moneenkertaan hävittäjistä ainkin viimeinen..oisko aika näyttää kuvia,,
sokeat tukii ufoja..
9
159
Vastaukset
- Anonyymi
Tavallaan kyllä mielenkiintoista että usa armeija ei ole julkistanut valokuvia palloista.
- Anonyymi
Ei mitään uutta. Käviväthän ihmiset piikilläkin yhä uudestaan vaikka näyttöä sen tehosta ei juurikaan ollut.
Ette te mitään niillä kuvilla tee, uskokaa kaikki mitä teille kerrotaan. "avaruuteen asti nähdään kaukoputkilla muttei 6km päähän taivaalle"
Määrittele "avaruuteen asti" ensin ja mieti sitten asiaa uudelleen.
Universumista voimme havaita oman aurinkokuntamme taivaankappaleita, mutta emme yksityiskohtia. Voimme havaita oman galaksimme muita tähtiä, mutta emme yksityiskohtia, vain spektreistä voidaan arvioida tähden koostumusta.
Muista galakseista ja tähdistä näemme lähinnä vain niistä tulevan valon. Toisten tähtijärjestelmien planeetoista ei ole kuin muutama suora havainto. Loput havainnot perustuu tähden valovoiman vaihteluun ja painovoimavaikutuksiin.
Maata suurempi planeetta ohittaessaan tähteä suotuisassa radassa meihin nähden, näkyy meille vain kuin nuppineulan pään varjo greipin edessä.
Maasta kuuhun emme näe yksityiskohtia, vaikka se on lähin taivaankappale joka heijastaa hyvin auringonvaloa.
Taivaalla kuuden kilometrin korkeudessa lentävästä koneestä näet päiväaikaan siluetin ja muodon suotuisissa olosuhteissa, yöllä et näe mitään ellei se ole valaistu.
Hävittäjillä varmasti on otettu kuvaa ja videota ennen alasampumista. Ei ne randomina lähde tulittamaan kun voihan se olla vaikka kylähullu jollakin omalla kaasupallolla liikenteessä tms.
Tunnistaminen pyritään aina tekemään ensin, varsinkin kun nuo objektit eivät selvästikään ole mitään superlaitteita, vaan hyvin todennäköisesti Kiinan tai Venäjän tutkimuspalloja, taikka Jenkkien omia propagandamielessä.
Ei ole tunnetussa historiassa ammuttu koskaan ufoa alas, vaan niiden manööverit on olleet liian liukkaita ja ne on suojautuneet häiritsemällä hävittäjien elektroniikkaa.
Jotkut ufoalukset ovat olleet niin ylivoimaisia hävittäjiin ja liikennelentokoneisiin nähden, että ovat lentäneet niiden ympärillä kehää kuin leikiten. Nämä taas vaikuttaa leijailleen ilmavirtojen mukana.
Sen varassa ollaan taas mitä mualiman polliisi kertoilee ja mitä jättää kertomatta, mitä valehtelee, mitä liioittelee ja mitä vähättelee.- Anonyymi
Toivon, että mediaan otettaisiin joku sääpalloja tunteva ilmatieteilijä esittämään oma näkemyksensä. Olen nähnyt vuosia sitten säähavaintopallon, joka oli ensimmäisen pudotetun pallon kaltainen. Niitä lähetetään jatkuvasti Suomestakin. Aluksi vaikutti siltä, että Yhdysvallat pyrkii tälläkin tavoin haastamaan riitaa Kiinan kanssa syyttämällä sitä vakoilusta.
- Anonyymi
Valovuosien taakse on helppo nähdä. Mutta 12km on ylivoimaisen vaikea matka nykylaitteille.
- Anonyymi
ja näemme tulevaisuuteen olemme jopa maksaneet siitä.
- Anonyymi
Osumatarkkuuden ja järkevyyden perusteella olisivat venäläistä tekniikkaa.
- Anonyymi
tuon 6km korkean olisi voinut pyydystää verkolla helikopterista.....tai ampua pienemmän reiän nuolella jossa on laskuvarjo..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Oletko kertonut jo muille tunteistasi?
Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.733834Kesä, kesä!
Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k92061Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.
Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes2301370- 1351276
- 1121158
- 1131150
Miksi nuori ottaa hatkat? Rajut seuraukset: seksuaalinen hyväksikäyttö, väkivalta, huumeet...
Lastensuojelu on kriisissä ja nuorten ongelmat kasvussa Suomessa. Hatkaaminen tarkoittaa nuoren luvatta poistumista omil711057Shokki! Suuri seikkailu -kisassa todellinen jättiyllätys - Tämä muutos järkyttää varmasti monia!
No nyt on kyllä aikamoinen ylläri, peli todellakin kovenee…! Lue lisää: https://www.suomi24.fi/viihde/shokki-suuri-seik61005- 60984
- 35906