Pari kuukautta sitten ihastuin ensisilmäyksellä yhteen saman lukion tyttöön. Rohkenin menemään hänen puheilleen, halusin muka "tavata uusia ihmisiä", ja nyt olemme käyneet silloin tällöin kahvilla yhdessä. Meillä on todella paljon yhteisiä piirteitä ja kiinnostuksenkohteita, tuntuu muutenkin että olemme samalla aaltopituudella, mutta kuinka ihmeessä kertoa että haluaisin ehkä enemmänkin kuin pelkkää ystävyyttä...? Hänen seksuaalisesta suuntautumisestaan en oikein tiedä, eikä hän nyt rehellisesti sanottuna ole mitenkään silmiinpistävän lääpällään minuun. Kannattaisiko ottaa siis riski? Ja kuinka tehdä se jotenkin hienovaraisesti? Kun pelkään hirveästi, ettei hän enää koskaan halua tavata minua jos tunnustan ihastukseni. Ennemmin tai myöhemmin on kuitenkin pakko kertoa. Ajattelin, että ero ei vielä näin alkuvaiheessa olisi niin tuskallinen, mutta en tiedä...
Todella ahdistava tilanne. Toivottavasti jollakulla olisi jaettavana hyvä neuvo tai pari.
Todella ahdistava tilanne. Toivottavasti jollakulla olisi jaettavana hyvä neuvo tai pari.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Mutta näitä kyllä on sattunut yhdelle jos toisellekin (nimimerkillä "kokemusta löytyy"...). Mutta siis asiaan.. Ehkä kannattaa juuri miettiä tuota kysymystä, että onko ystävyytenne ehtinyt syventyä jo sille tasolle, että hän ei sitten kokonaan peräänny, jos kerrot ihastumisestasi. Asia on aina erilainen, jos olisit tuntenut kyseisen ihmisen jo kauemmin, silloin hän osaisi ehkä ottaa ihastumisesi jopa kohteliaisuutena, jos häntä ei siis itseä satu kiinnostamaan! Itse olen kyllä toiminut yleensä sydämen mukaan, eli kertonut tunteistani ja joskus tietenkin joutuu pettymään, mutta joskus taas onnistaa..! Sekava vastaus minulta nyt, mutta voisin lopuksi tiivistää ajatukseni siihen, että anna vaan mennä, jos sydän niin sanoo! Tsemppiä sinulle=)
Olet ilmeisesti vielä aika nuori, jos käyt lukiota edelleen. Näin nuo lukivuodet... köh.. "jokunen" vuosi sitten ohittaneena naisena sanoisin, että jos joku on sinusta kiinnostunut, sen kyllä huomaa. Trust me. Jos ei kiinnostusta ei ole, niin sitä ei ole, ja omien tunteiden tunnustamisesta sellaisessa tilanteessa ei ole ainakaan mitään hyötyä.
Noita "miten kertoa" asioita on joutunut itsekin pohtimaan nuoruusvuosinaan, mutta näin myöhemmin on todennut, että miksi ihmeessä olisi pitänyt kertoa? Miten niin ennemmin tai myöhemmin on pakko kertoa? Tästä on juteltu monen samansuuntaisen ystäväni kanssa: ihastuksia oli, joistakin kehittyi jotain muuta kuin kaveruutta tai ystävyyttä, joistakin ei, ja ne joista ei kehittynyt, pysyivät hyvinä ihanina ystävinä. Jos jokaiselle ihastukselle olisi alkanut tunnustamaan tunteitaan, olisi nyt mahdollisesti muutamaa ystävää köyhempi.
Jos teillä on mukavaa yhdessä kavereina, viettäkää aikaa yhdessä kavereina. Missäänhän ei ole sanottu, etteikö tyttö voisi kiinnostua sinusta kun tutustutte toisiinne paremmin.:) Pelkäät menettäväsi hänet jos kerrot, mutta ajattelet, että ero olisi tässä vaiheessa vähemmän tuskallinen. Mutta toisaalta jos kerrot liian aikaisin, et edes anna hänelle aikaa tutustua ja hyvällä tuurilla ihastua sinuun.
Älä vaivaa päätäsi niinkään tytön suuntautumisen tai ihastuksen tunnustamisen ajankohdan pohtimisella, vaan keskity vaikkapa siihen miten voisitte tutustua toisiinne paremmin, voisitteko puuhailla jotain yhdessä jne., jos olette tähän mennessä käyneet lähinnä vain kahvilla silloin tällöin. Tutustumisen myötä saattaa asiat lähtä kehittymään. Voi toki myös käydä, ettei niin käy, ja se toki kirpaisee, mutta niistä kirpaisuista on maailmanhistoriassa tähänkin mennessä selvitty, eli eiköhän eteenkinpäin.
Eräs nainen johon olin työn puolesta tutustunut, tuli tunnustamaan ihastuneensa minuun. Täytyi ihailla hänen rohkeuttaan koska ei hän todellakaan tiennyt miten suhtautuisin. Aluksi olin imareltu tästä huomiosta vaikka en häntä ollut "sillä tavalla" ajatellutkaan. Aika pian huomasin sit itsekin olevani kiinnostunut, siitä se sit lähti... On minulla aina ollut fantasioita naisista mutta en olisi uskonut että oikeasti voisi olla jotain vakavaa naisen kanssa.
Aina se on riski kertoa, siinä antaa toiselle aseet satuttaa kovastikin, kaikki eivät osaa suhtautua asiallisesti. Jos luotat siihen että hän on suvaitsevainen niin voihan asian kertoa. Ei ystävyyden tarvi ihastukseen kaatua vaikka toinen ei tunteisiin vastaisikaan. Tosin vaatiihan se aika lailla kypsyyttä molemmilta...
Noinkin voi käydä, ja sehän on vain hienoa jos ystävyys jatkuu ihastumisen tunnustamisen jälkeenkin. Ja on itsellenikin käynyt siten, että toinen on kiinnostunut sitten kun on saanut tietää minun kiinnostuksestani. Sekin on mukavaa.:)
Mutta oman kokemukseni mukaan ystävyys kuitenkin muuttaa väkisin muotoaan jollain tavalla sen jälkeen kun toinen ilmaisee kiinnostuksensa muuhunkin kuin vain ystävyyteen ja toisella ei todellakaan kiinnostusta muuhun ole. Ystävinä voi jatkaa samojen asioiden tekemistä kuin ennenkin, mutta tästäkin asiasta olemme ystävieni kanssa todenneet, että yhtä "vapautuneesti" ei välttämättä ystävyys kuitenkaan jatku. Jotkut puheenaiheet tai asiat saattavat olla tietyllä tapaa kiellettyjen listalla, koska ei-ihastunut ei halua ahdistaa ihastunutta osapuolta, tai ottaa riskiä, että ihastunut väärinymmärtäisi jotkin asiat kiinnostukseksi. Poikkeuksia tietenkin on, mutta yleistä tuntuisi olevan tuo "varominen", itse ainakin olen huomannut varovani joitakin asioita, jos olen ollut se ei-kiinnostunut ihastuksen kohde.
Voi niitä lukioaikoja... :*) Nostalgialla muistelen.
Niin, ehkä en itse menisi suoraan kertomaan tunteistani varsinkaan noin lyhyehkön kaveruuden jälkeen. Mutta voithan tehdä kaikkea muuta pientä, hänet huomioon ottavaa ja tärkeää, joitain juttuja, joista hän huomaa merkitsevänsä sinulle paljon. Kyllä asiat sitte lopulta kääntyy johonkin suuntaan joka tapauksessa.
Minulle kävi juuri samalla tavalla. Ensimmäisenä lukiopäivänäni koin yllätyksen kun oli tunteita samaan sukupuolen edustajaan. Meistä tuli melkein parhaat ystävät mutten sanonut hänelle ihastumisestani mitään.
Nyt kaksi vuotta lukion loppumisen jälkeen paljastin asian ja hän pahoitteli etten ollut sanonut mitään. Molemmat olemme parisuhteessa joten asia jäi sikseen, mutta kyllä nyt vähän harmittaa :)
Mulla oli aikoinaan kauan sitten myös niin, että ihastuin tai oikeestaan rakastuin lukiossa. Ihan hirveesti, kiemurtelin tunteideni kanssa pari vuotta, ja luulen että ihastuksenikin oli ihastunut, koska meillä oli AINA silmäilyä ja häkeltymistä ja kaikenlaista muutakin. Mut kävi sitten niin, että kumpikaan ei koskaan uskaltanu puhua asiasta, ihastukseni alkoi lopulta seurustelee (pojan kanssa) ja mun sydämeni murtui...
Mutta meistä jäi kaverit kuitenkin, ja ollaan edelleen aika usein yhteyksissä. Joskus tulee mieleen, että tunnustaisikohan sitä joskus vanhoilla päivillä... ;)
Hmm... suoraan tunnustaminen voi olla vähän turhan rankka veto. Minä yrittäisin ensin hieman kalastella tietoa kautta rantain. Ota puheeksi esim. L-koodi tms. lesbosarjat, ihaile ohikulkevaa minihametta, kysy hänen ex-jätkäkavereistaan,... Näin saat varmasti ainakin jonkinlaista tietoa siitä miten hän lesboihin suhtautuu ja saattaisiko hän itse kuulua joukkoon...