Kastraation

Kuinka pitkän ajan kuluessa kastraation jälkeen voi alkaa huomata muutoksia koirassa? Meidän uros on kastroitu viime viikolla ja ihan vaan mietin milloin alkaa huomaaman mahdollisia muutoksia. Meillä ei siis ollut mikään käyttäytyminen tms kastraation syynä vaan ihan terveydellinen syy. Koira on kyllä kova nylkyttämään, saa nähdä jääkö se pois... Leikkauspäivänäkään ei haava haitannut lainkaan vaan heti oli nylkyttämässä jalkaa ja peittoa. :)
6464
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

kesti liki kaksi kuukautta,kun koirasta sitten yxkax katosi pentua kohtaan tappohalut.Yhtenä päivänä vain räyhääminen loppui.Kummallista on että koiran turkki on näin lyhyessä ajassa muuttunut aivan erilaiseksi kun ennen,jopa väri on jonkunverran erilainen.
Hormoonipitoisuus puolittuu koiralla joka kuukausi entisestä.

Äänestä

uros jotain kuukausi sitten. en huomaa paljoa vielä mitään muutosta. no, ruokahalut ovat lisääntyneet huomattavasti, kun ennen oli aikas nirso. tutut kyllä on sanoneet sen olevan hieman rauhallisempi, mutta epäilempä tätä. itse en ole sitä huomannut.

Äänestä

Eli kertokaa, minkä ikäset teidän urokset ovat? Ja mitä lekkaus maksoi? Ja missä leikkautitte?

Itselläni on nuori uros, jonka kivekset eivät ole laskeutuneet. Lääkärit ovat kehoittaneet leikkautusta. Kannattaako semmosen teettää, jos koira on terve?

Äänestä
  • Eli meidän uros leikattiin 9,5 kuukauden ikäisenä, kiveskiertynän takia.
    Leikkaus maksoi n. 150 € ja vakuutus korvasi.
    Kyllä mun mielestä kannattaa sun leikkauttaa koirasi,koska riski saada kasvain on olemassa kun kivekset ei laskeudu.

    Äänestä

  • kerron:Meillä leikattiin maaliskuun alussa liki 5-vuotias koska muuten mukava kaveri ei sopeutunut muiden urosten kanssa elämiseen,eikä aina kyllä narttujakaan voinut olla tappeluun haastamatta.Lääkäri suositteli leikkausta jo kauan sitten,mutta nyt oli pakko kun yritti päästä tappamaan uutta 8-viikkoista,mikään totutus ja koulutus ei auttanut.
    Leikkaus maksoi 109 euroa ja leikattiin yksityisellä,klinikat rahastavat siitäkin kun päivää sanoo.Jos sulle on lääkärit sitä suositelleet,kannattaa kuunnella.

    Äänestä

Vaikutuksen huomaa vasta parin viikon päästä,,ei ne hormoonit heti elimistöstä katoa:))Ja meidän mopsilla on vieläkin luonnetta,vaikka leikattiinkin.Oikeestaan siitä tuli herrasmies!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vaikutuksista kirjoitti:

Kuinka pitkän ajan kuluessa kastraation jälkeen voi alkaa huomata muutoksia koirassa? Meidän uros on kastroitu viime viikolla ja ihan vaan mietin milloin alkaa huomaaman mahdollisia muutoksia. Meillä ei siis ollut mikään käyttäytyminen tms kastraation syynä vaan ihan terveydellinen syy. Koira on kyllä kova nylkyttämään, saa nähdä jääkö se pois... Leikkauspäivänäkään ei haava haitannut lainkaan vaan heti oli nylkyttämässä jalkaa ja peittoa. :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu