Menossa kalaan Storträskille? – Lue tämä ensin

kalastajat hki

Olimme kaverini kanssa kalastamassa Storträsk nimisellä lammella sunnuntaina 15.5.2005. Olemme käyneet kyseisellä lammella pari kolme kertaa aiempien vuosien aikana ja niiden kertojen perusteella olemme todenneet, että mielestämme miellyttävin paikka kalastukseen on lammen rannalla sijaitsevan nuotiopaikan lähellä, mistä löytyvät myös pöytä ja tuolit. Tullessamme lammelle totesimme tyytyväisinä, että kyseinen nuotiopaikka oli vielä siinä vaiheessa vapaana kalastajista, joten menimme sinne suoraan harkitsematta muita paikkoja. Matkan varrella näimme muiden kalastajien nostavan jo kirjolohia, mikä innoitti meidät pitämään vauhtia kalastusvälineiden kasaamisessa – olihan edelliseen kalastuskertaamme liki lähes vuosi aikaa. Oletimme, ettei nuotiopaikan läheisyys ole varmastikaan paras kalapaikka, koska siinä ei ollut muita kalastajia, mutta koska emme pidä kalan saamista itseisarvona kalastuksessa, sai se toimia ensimmäisenä yrityspaikkana. Nopeasti saimme heitettyä onget kalastamaan ja samaan aikaan, kun olin etsimässä paikkaa mihin vavan saisi tukevasti pystyyn rantaan, huomasin, että kalastuksenvalvoja tulee kovaa vauhtia paikalle. Annoin luvat kalastuksenvalvojalle hieman huvittuneena siitä, että en ennen lupien tarkastamista ehtinyt kalastamaan paikassa edes täyttä minuuttia. Lupien tarkastaminen ei toki ole pahasta, sillä sen avulla pystytään estämään luvaton kalastus ja siitä aiheutuvat tulonmenetykset. Kuitenkin Storträskin kalastuksenhoitokunnan kalastuksenvalvojan Niilo Haatajan toimet yllättivät meidät täysin. Haataja katsoi nopeasti, että luvat olivat kunnossa ja repi ne kahteen palaan sanoen samalla, että sääntöjä oli rikottu kalastamalla rauhoitusalueella.

Tullessamme alueelle kävelimme mielestämme suorinta reittiä, emmekä havainneet ko. rauhoitusalueen laidoille kiinnitettyjä, kolmea A4-kokoista kylttiä. Kalastuksenvalvoja Haataja väitti, ettei kylttejä voi ohittaa huomaamatta, vaikka kylttien välissä onkin kohtalaisen suuria aukkoja sekä tallottuja polkuja, joista yhdestä satuimme kulkemaan. Itse nuotiopaikalla havaitsimme toki kylttien selkäpuolet sen jälkeen, kun Haataja oli niistä meille huomauttanut. Haatajan pikaisen arvion mukaan meidän molempien täytyi olla sokeita, koska emme huomanneet kylttejä. Myöskään luvan ostamisen yhteydessä annettu Storträskin kalastuksenhoitokunnan kalastusmääräyskokoelma ei kerro mitään kielletystä kalastusalueesta. Sen 8 §:ssä sanotaan, että ”...alue on täydellisesti rauhoitettu huhtikuun 15 päivästä alkaen noin kuukauden... myös istutuspaikka on rauhoitettu istutusten yhteydessä…”. Olisiko meidän pitänyt vain tietää, mikä on istutuspaikka, vaikkei sitä ole mitenkään tai missään yhteydessä sen tarkemmin yksilöity? Istuksia ei ollut myöskään meneillään käyntimme aikana. Toisaalta täytyy myös mainita, että luvanmyyntipisteen kalastajille annettava kalastusmääräyskokoelma poikkeaa Storträskin alueella olevasta kokoelmasta. Kalastuksenvalvojan osoittama määräyskokoelma nimittäin kertoi sen, että kyseinen rauhoitettu istutuspaikka oli juuri meidän valitsemamme nuotiopaikka. Mielestämme olisi kuitenkin ollut kohtuullista, että olisimme voineet luottaa siihen tietoon, mikä meille on annettu luvan ostamisen yhteydessä.

Jos joku väittää, että tarkoituksella olisimme asettuneet rauhoitetulle alueelle, eikä paikan valintaan olisi vaikuttaneet muut tekijät, voi kyseisen väitteen helposti kumota. Mikäli olisimme toimineet vilpillisessä mielessä ja olleet ns. salakalassa, niin minkä ihmeen takia olisimme edes vaivautuneet ostamaan koko lupia? Sitä paitsi rauhoitusalue on niin pieni, että mikäli joku haluaa, voi hän kalastaa sen laidoilta käsin aivan helposti. Meillä oli yksinkertaisesti vain huono tuuri, koska satuimme valitsemaan juuri kyseisen paikan. Kun laskemme kokonaiskustannukset koko kalastusreissun hinnasta ja otamme huomioon muutkin kustannukset kuin vain luvan hinnan, niin kalastus maksoi yhteensä noin euron/sekunti. Ei mitenkään halpaa hupia varsinkaan opiskelijan kukkarolle.

Valvontaperusteet ja niitä seuraavat toimenpiteet ovat Storträskillä sellaisia, että ne toimivat koko virkistyskalastusta vastaan ja ainakin meille jäi sellainen vaikutelma, että lampi haluttaisiin pitää tietyn sisäpiirin hallussa. Poistuessamme paikalta juttelimme kahden vastaan tulleen kalastajan kanssa ja he totesivat juttumme kuultuaan, että kyllähän jokainen kalastaja täällä tietää sen rauhoitusalueen eikä sinne pitäisi mennä. Ei tainnut heillä tai Haatajalla käydä mielessä se, ettei kaikilla ole aikaa tai mahdollisuuksia olla joka päivä kalassa.

Tämäkö on oikea tapa rohkaista nuoria terveiden harrastusten pariin? Kuinka Stroträskillä on varaa tällaiseen toimintaan varsinkin tänä kesänä, jolloin koko pääkaupunkiseutu tukee kalastusharrastuksen aloittamista ilmaisine onkimistapahtumineen. Mielestämme kalastuksenvalvoja Haatajan tulisi tietää, ettei edes Suomen lakiakaan tulkita kirjaimellisesti, vaan sovelletaan tilanteen mukaan. Pientä maalaisjärkeä käyttäen meidät olisi voitu neuvoa siirtymään alle kymmenen metrin päähän kyltin toiselle puolelle, eikä koko innolla odotettu kalastusretki olisi mennyt piloille. Nyt jäi sellainen olo, että olemme jotain suurrikollisia. Mielestäni kyseistä kalastuskohdetta tukevien tahojen, kuten esimerkiksi Vantaan kaupungin, Tyrskytaimenen ja Woblerin tulisi selvittää käytännön toimenpiteet, joita lammella niin kirjaimellisesti toteutetaan, sekä miettiä uudestaan, onko lampi sittenkään tukemisen arvoinen. Kalastuksessa nimittäin kaikki julkisuus ei ole positiivista, paitsi ehkä kalastuksenvalvoja Haatajan mielestä, joka totesi meille ”...tämä on Storträskille ainoastaan hyvää mainosta, eipähän tule tuollaisia tänne meidän....”. Ja voitte uskoa, että hänen olemuksestaan huokui inho meitä kaupunkilaisnulikoita kohtaan.

Onneksi olemme kokeneet myös hyviä kalastuselämyksiä muissa kalastuskohteissa, eikä käynti Stroträskillä ollut ensimmäinen kosketuksemme kalastusharrastukseen. Muutoin olisi voinut käydä niin, että olisimme menettäneet myös jotain paljon tärkeämpää kuin vain kalastuslupamme – nimittäin intohimomme kalastukseen.

Olli Hiironen ja Nico Karhapää
[email protected]

11

5546

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sienestäjä/marjastaj

      Liekö sitten sama MÄNTTI ! mutta vaikeaa oli aikanaan Storträskiä lähestyä edes sienestys mielessä. Joku äijä siellä huuseerasi turpa väpättäen valvomassa myös pysäköintiä vaikka automme oli vielä yleisen tien laidassa kaukana järvelle johtavan polun puomista ( Porvoon tien puolelta aluetta lähestyttäessä).

    • Päivi puhu asiaa???
    • Eegee66

      Oli suunnitelmissa mennä tuonne mutta jätän väliin. Myös lammen säilyttämiseksi kerätty adressi jää allekirjoittamatta.

    • xcvbff

      hyvä asenne valvojalla. toivottavasti.
      toivottavasti hoitokunta huolehtii maanomistajien oikeuksisita jatkossakin..

      • asas

        paviaani


    • Metsäerämies

      On kulunut 15 v kun kävin perheeni kanssa kyseisessä paikassa lapset nuorin taisi olla 3 v ,5 v, 8 v kuuma kesäpäivä ja rämmimme rannalle tietämättä mitään paikasta no rannalla näin hienosti varustettuja kalastajia vavat pystyssä no kun olin varustautunut makkaralla niin teinpä siihen rannalle pienet sormitulet juuri kun sain sytytettyä sen lapset tyytyväisenä katseli no sitten alkoi kuulua ryske ja huuto ettei tänne saa sytyttää nuotiota laiha iäkäs äijällä ämpäri kädessä vettä täynnä ja eikun heitti vedet nuotioon oli se aikamoinen järkytys jos olisinollut yksin enpä tiedä olisiko kääkkä lentänyt lampeen tällaista vielä muistelen elääkö käppänävielä voisin viedä hänelle kukin terveiset ha..

      • Anonyymi

        Juu tämä kääkkä on kuulemma Vantaan kalastusvalvoja onkohan vielä hengissä ,ha,enpä ole paikassa käynyt sen jälkeen ..


      • Anonyymi00009

        Vinkki: älä tee luvattomia tulia, niin kukaan ei sammuta niitä


    • Karuontotuus

      Koittakaa ymmärtää, ne on rantaruottalaisia...

      • Anonyymi00010

        Pårkele täällä on minun!


      • Anonyymi00011

        Pårkele, täällä on minun!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      128
      1966
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      51
      979
    3. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      156
      836
    4. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      756
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      71
      684
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      626
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      617
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      59
      606
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      593
    10. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      120
      552
    11. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      510
    12. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      52
      503
    13. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      498
    14. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      6
      494
    15. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      488
    16. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      487
    17. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      118
      486
    18. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      4
      469
    19. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    20. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      140
      451
    Aihe