Osakuntaongelmia...

Onko muille käynyt niin, että kun teillä on ollut osakuntatalo, niin ei ole voinut pyytää sinne jäseniä lisää? Ei siis tule sellaista vaihtoehtoa ollenkaan kenenkään kohdalle, vaikka olis hyvät suhteetkin niiden simien välillä. Eikä tullut edes sitä > ehdota... > muuta yhteen. Tämä oli ensimmäinen kerta kun näin kävi.
Välillä tuli ilmoitus, että simit on hommanneet ystäviä hyvään tahtiin, ja ne voi ottaa lisää kokelaita osakuntaan. Mutta eipä onnistunut, ja miten niin "lisää", kun ei ollut entisiäkään :(

Sitten toinenkin juttu... Osakuntatalossa asui kolme sisarusta, kaksi tyttöä ja poika. Kaikkihan siis kuuluvat siihen osakuntaan, ainakin muistoissa oli siihen liittyminen kun se perustettiin. Anyway...kokeilin sillä simipojalla soittaa osakuntakeskukseen, ja siellä vaihtoehdoissa oli liittyminen siihen oman osakuntaan? Valitsin sen, sanottiin että lähetetään pari jäsentä puheille. Kohta tuli ylös se laatikko, jossa on siskosten ja tuon pojan oma nimi, sekä paljon suhdepisteitä heihin pitää olla. Pojalla oli itsensä kanssa suhdepisteitä 23/25! Aika outoa... Sitten nuo kaikki kolme alkoivat juoksentelemaan ympäri taloa ja pihaa ja vilkuttelivat toisilleen...
0114
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Angela kirjoitti:

Onko muille käynyt niin, että kun teillä on ollut osakuntatalo, niin ei ole voinut pyytää sinne jäseniä lisää? Ei siis tule sellaista vaihtoehtoa ollenkaan kenenkään kohdalle, vaikka olis hyvät suhteetkin niiden simien välillä. Eikä tullut edes sitä > ehdota... > muuta yhteen. Tämä oli ensimmäinen kerta kun näin kävi.
Välillä tuli ilmoitus, että simit on hommanneet ystäviä hyvään tahtiin, ja ne voi ottaa lisää kokelaita osakuntaan. Mutta eipä onnistunut, ja miten niin "lisää", kun ei ollut entisiäkään :(

Sitten toinenkin juttu... Osakuntatalossa asui kolme sisarusta, kaksi tyttöä ja poika. Kaikkihan siis kuuluvat siihen osakuntaan, ainakin muistoissa oli siihen liittyminen kun se perustettiin. Anyway...kokeilin sillä simipojalla soittaa osakuntakeskukseen, ja siellä vaihtoehdoissa oli liittyminen siihen oman osakuntaan? Valitsin sen, sanottiin että lähetetään pari jäsentä puheille. Kohta tuli ylös se laatikko, jossa on siskosten ja tuon pojan oma nimi, sekä paljon suhdepisteitä heihin pitää olla. Pojalla oli itsensä kanssa suhdepisteitä 23/25! Aika outoa... Sitten nuo kaikki kolme alkoivat juoksentelemaan ympäri taloa ja pihaa ja vilkuttelivat toisilleen...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu