Minulla ei ole mielestäni ennen ollut tällaista ja ajattelin kysyä..
Eli kk:n aikana ja hieman niiden jälkeen tuntuu välillä pieniä nippailuja tai vihlaisuja munasarjojen kohdalla, toisinaan niitä on vaikea suoraan kohdistaa. Nippailut eivät satu kuitenkaan sen pahemmin.
Voisiko se olla lievää endometrioosia??
Eli kk:n aikana ja hieman niiden jälkeen tuntuu välillä pieniä nippailuja tai vihlaisuja munasarjojen kohdalla, toisinaan niitä on vaikea suoraan kohdistaa. Nippailut eivät satu kuitenkaan sen pahemmin.
Voisiko se olla lievää endometrioosia??
Vastaukset 4
Vanhimmat
Minullakin oli kipuja kuukautisten jälkeen munasarjan kohdalla vasemmalla puolella muutaman vuoden ajan. Tosin minulla kivut olivat tehdä minut hulluksi.
Endoa epäiltiin, mutta lapatroskopiassa ei löytynyt pesäkkeitä kuin ihan pikkuisen, mitä ei noteerattu varsinaiseksi endometrioosiksi ollenkaan.
Kipujen syy ei koskaan selvinnyt, ja ne loppuivat pikkuhiljaa itsestään.
Lapsia ei ole tullut.
Epäilisin itse kuitenkin että, selvittämättömiksi jääneillä kivuilla saattaa olla jokin yhteys lapsettomuuteeni.
Tuntuuko kipu johonkin tiettyyn aikaan kuukaudesta vai koko ajan? Munasarjoissa saattaa tuntua kipua myös silloin, kun ne ovat toiminnassa eli kun munarakkula kehittyy. Yleensä näissä tapauksissa kipu kuitenkin loppuu, kun ovulaatio on tapahtunut.
Se alkaa oikeastaan kuukautisten aikaan ja jatkuu jonkinaikaa sen jälkeen, mahdollisesti juuri ovulaatioon saakka. Ihan pientä nippailua harvakseltaan ja silloin tällöin -tyyliin. Toivotaan, että olisi sitten vaan normaalia munanrakkulan kehittymistä, eikä mitään vakavempaa. Gyneltä voisi kysyä, kun menen seuraavan kerran..
Tuo kuvaus sopisi ainakin ihan tavallisiin oviskipuihin. Itsellänikin oli niitä vasta viime kierrossa ensimmäistä kertaa, tosin se saattoi johtua siitä, että en varmaan sitä ennen ollut ovuloinutkaan.
Joten oo ihan rauhassa vaan, mutta kysäise tosiaan vielä gyneltä, kun sinne olet seuraavan kerran menossa.