Kun luki tuon kohdan nyt hallituksen pöytäkirjasta niin nolotti ihan tuon kaupungin johtavien virkamiesten kiima saada huijari Tönölään.
Ihan englanniksi tehty paperit.
Ihme ettei kukaan valittanut tuosta
Suomen viralliset kielet, eli kansalliskielet, ovat suomi ja ruotsi.
Suomessa viranomaiset ovat joko yksikielisiä tai kaksikielisiä. Valtion viranomaisessa ja kaksikielisessä kunnallisessa viranomaisessa jokaisella on oikeus käyttää suomea tai ruotsia. Viranomaisen on lisäksi järjestettävä asiassa kuultavalle mahdollisuus tulla kuulluksi omalla kielellään, suomeksi tai ruotsiksi.
Jokainen viranomainen on velvollinen huolehtimaan siitä, että kielilakia noudatetaan. Virheellisestä toiminnasta kannattaa ensin olla yhteydessä kyseiseen viranomaiseen.
Ylimmät lainvalvojat ovat eduskunnan oikeusasiamies sekä valtioneuvoston oikeuskansleri. Jos on kokenut tai havainnut syrjintää kieleen liittyvän syyn perusteella, voi olla yhteydessä yhdenvertaisuusvaltuutettuun.
Olisi saanut auramies vahtia tuotakin niin olisi asiakunnossa.
Falco Regen ja Kuhmon kaupungin kauppakirja ja erillissopimukset
Anonyymi-ap
6
907
Vastaukset
- Anonyymi
Voi vain ihmetellä, että miten tuon annettiin tapahtua. Jäi ottamatta selvää kenen kanssa ollaan tekemisissä eli huolimatonta asianhoitamista kaikkinensa.
- Anonyymi
Joku osasi hommansa, ja veti maalais päättäjiä höplästä.
- Anonyymi
😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍
❤️ Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#17755300A
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
- Anonyymi
Persun itku on musiikkia korvilleni, tätä lisää
- Anonyymi
no pari ihanaa meni ihan nyt yli ..anteeksi
- Anonyymi
Ei sitte tullu mieleen KVG, sieltähän tuon taustat selvisi minuutissa.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Oletko kertonut jo muille tunteistasi?
Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.663122Kesä, kesä!
Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k91841- 1111724
Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.
Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes2241239- 1251019
- 97965
- 60944
Miksi nuori ottaa hatkat? Rajut seuraukset: seksuaalinen hyväksikäyttö, väkivalta, huumeet...
Lastensuojelu on kriisissä ja nuorten ongelmat kasvussa Suomessa. Hatkaaminen tarkoittaa nuoren luvatta poistumista omil67926Shokki! Suuri seikkailu -kisassa todellinen jättiyllätys - Tämä muutos järkyttää varmasti monia!
No nyt on kyllä aikamoinen ylläri, peli todellakin kovenee…! Lue lisää: https://www.suomi24.fi/viihde/shokki-suuri-seik6855- 84849