Ei enää Heikki Harmaa, Jake Nymania, Josper Knutasia, Kalevi Pollaria...ei enää ketään joka soittelisi kunnon musaa...
Radio-Suomi...
Anonyymi-ap
50857
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 50
Vanhimmat
Niinpä. On siellä vielä Ulmanen onneksi. Ikävintä on se, ettei ole enää sivistystä näillä perusjuontajilla. Miten voi olla niin, että radiotyöhön riittää tiskijukan osaaminen?
On kaksi eri asiaa olla toimittaja ja juontaja. Niillä on ihan omat omat roolinsa yleensä. Toimittaja ei välttämättä osaa olla juontaja. Juontaja ei välttämättä ole hyvä toimittamiseen. Yleissivistys on sitten aina tapauskohtaista. Sitähän voi olla vähän vaikka toimittajalla. Mutta jos viikonkin keskittyy vain yhden tunnin ohjelman tekemiseen, niin olisi ihme, jos ei saisi jotakin asiaa kasattua yhteen kokoon.
Kaitsun nurkka on tosiaan ihan ok, poppikoulukin menee, ja ENS, vaikka sieltä tuleekin liikaa niitä samoja uriahheeppejä.
Enskaa en enää siedä. Siis liikaa vanhoja marttoja. Korvat ei kestä niiden raakkumista.
No, ei joka piisi voi olla huippu, eihän.
😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍
😋 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#177568598
🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞
suvakistien radio...
ennenkaikkiaan boomereiden radio...
minä kuuntelen pookia!
Sinä mainostat tässäkin ketjussa ko. asemaa. Silti vain marginaalinen osa kuuntelee. Tuskaa kuunnella.
Suvakistien radio? Tuo oli uutta!
Hyvät ohjelmat loppuvat sitä mukaa kun toimittajat jäävät eläkkeelle.
Heitä ei saa päästää eläkkeelle! KANSA
Oikeat musiikkitoimittajat ei räppiä soittele, vaan 50-60-70 lukujen oikeata musaa.
Kaipaan entisiä aikoja, jolloin Ylen rinnakkaisohjelma (nykyinen radio suomi) toimitti monipuolisesti kaikenlaista. Asiaa, musiikkia, politiikkaa, ajankohtaista kansan ääntä "tänään iltapäivällä 2h", kuunnelmia, kulttuuria (esim. jokaisen klo 12 "päivän mietelause"), runoiltoja (ei raakkuvia tamperelaisia, vaan oikeita lausujia) ja lapsille vaikka mitä kivaa...
Mitä jäi jäljelle?
Tiskijukkia ja levynpyörittäjiä, joiden uran agenda on viihdyttää puolivillaisella perusjamppatarjonnalla tylsiä kuuntelijoita, joiden taju radiosta asettuu rallin ja Yö:n välimaastoon.
YÖ, Sielun Veljet ja Leevi&Leevings Yölintu on huonoja, oikein huonoja.
Myös alueradiot olivat aikaisemmin parempia vaikka joskus ehkä ärsyttikin ne Erkki Pällit ja Riihelät mutta kun vertaa nykyiseen menoon niin kyllä heitä mieluummin kuunteli maakuntaradion osuudessa.
Alueradiot on mielenkiintoisempia, kuin tämä maailmaa tutkiva muu ohjelma.
Nykyisin samaa linjaa vetää Olli Haapakangas. Toisinaan jopa onnistuneena.
En tajua Ylen ajatusta vähentää alueradiot ja -ohjelmat minimiin. Pidetään koko maa elinvoimaisena ja uutisoidaan laajalla skaalalla.
Kun asuin muutaman vuosikymmenen vain Uudenmaan radioaalloilla, en tiennyt mistään mitään. Vain Kehä kolmosesta ja Espoon asioista. No höh, sanon minä.
Kyllä alueuutisten pitääkin olla kys. alueelta eri asioiden tarkastelua jne.
Joo, mutta meinasin edellisellä sitä ettei kerrottu alueesta laajemmin. Uusimaa on iso alue, lännestä itään ja pohjoiseenkin. Osa kaupunkia ja lähiöitä toki, mutta osa ihan landea ja maatalousaluetta. Metsää ja erämaata. Saaristoa!
No nyt kuulen Keski-Suomen ja Etelä-Savon uutiset yhteen niputettuna. Siinä onkin jo kartan tsiigaamisen paikka, kun ei tunnista ihan vieraita kuntiakaan :)
Resurssit ei riitä millään isojen alueiden kattamiseen, tosin mitä kerrottavaa jostain ihan korpiseuduilta olisikaan.
Kaikenlaisia uusia pikkusormityyppejä ilmaantuu juontajiksi ihan liialti. Niitä neitejä on Ylellä jo päivin öin niin että aikamiehen täytyy ruveta vaihtamaan asemia.
Samaa mieltä kanssasi. Mikä siinä lieneekään että sellaset tyypit kuulee jo äänestä mitä ne on.
Pikkusormityyppejä, onkohan isosormityypit eri lajia?
Tero Liete soittaa vielä kunnon musaa sunnuntaina Laiskanlinna-ohjelmassa.
Kanadalaista määkijää aivan liikaa.
Menettelee kyllä, välillä hyviäkin laiskasti kuunnellen.
radio suomi 🤔 melko yksipuolinen jukeboksi 80- luvulta, mitä nyt joku juontaja papattaa väliin
Arvatenkin silloin kaikki määkijät kotimaisia? Joku täysulisija joukossa.
Anna mun kaikki kestää!
Kestää, kestää.
Pekka Laine soittaa hyvää musiikkia.
https://areena.yle.fi/podcastit/1-64949220
Liikaa iskelmää. Ei jatkoon!
Erikoista, että joku valittaa että Radio Suomen ohjelmassa soitetaan liikaa iskelmää.
Ei se ole iskelmää, vaan haahuilumusaa, eli eräänlaista taustamusiikkia mitä Laine ja myös Susanna Vainiola soittelee. Sopivassa mielentilassa ihan ok.
Lieten Laiskanlinna oli tänään tosi hyvä. Kivoja valintoja! Kiitos.
Liikaa yliarvodtettua Sprinstiiniä.
Mitä pitäisi olla että kelpaisi?
Oikein mukavaa kuunneltavaa. Liete on ikäiseni ja osaa poimia sieltä arkistoista unohdettuja herkkupaloja esille. Toimittaa asiallisesti ja osaavasti. Puhetyyli on neutraali ja takapotkuna hyvä huumori. Samaa hyvää sarjaa kuin Ulmanen.
Josperin tapaan, kuuntelijalle ärsyttämätöntä. Laineen itsekehu ja omahyväisyys puuttuu täysin, siitä iso kiitos. Vanha konkari.
Kauankohan Liete on vielä remmissä? Muistan hänet jo 80-luvun alkupuolelta Ylen Rockradio-ohjelmasta.
Syntynyt 1958, eli eläke on lähellä.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Tero_Liete
Vuonna 1958 syntyneiden eläkeikä on tasan 64 vuotta, eli on jo yliajalla.
Osa-aikaeläkeläisiä taitaa olla useita hommissa sielläkin?
Niin. Onhan se ennenkuulumatonta, että ihmiset vanhenevat ja jäävät eläkkeelle.
Ei päde radiossa. Kukaan ei vanhene.
Miksei pätisi?
Ääni ei vanhene.
Sitten on kuulosi heikko, mutta eihän kaikkea tarvitsekaan kuulla.
Hyvä musiikkitoimittaja soittaa monipuolisesti musiikkia tai jos ei itse pysty vaikuttamaan siihen mitä soitetaan, niin sitten radiokanavalla on sellainen musiikkipäällikkö, joka tuntee laajasti musiikkia (eri artisteja ja bändejä, tosin riippuu siitä millaiseen musiikkiin kanava on orientoitunut, mutta Radio Suomen tyylisellä voi soitella kaikenlaista iskelmästä countryyn ja poppiin ja rockista bluesiin).
Kyllä, jopa ns. klassisesta löytyy kevyempää tyyliä soitettavaksi, jos toimittaja vain etsii. Jazz valtavasta määrästä osaava toimittaja helposti kaivaa soitettavaksi melodisia ja svengaavia kappaleita.
Jep ja rockmusiikista ei vain soiteta niiden bändien ja artistien kappaleita, joita nykyajan radiota kuunteleva yleisö tuntee, vaan laajemmin kaikenlaista. Ja joskus uusia nykyajan rockbändejäkin.